sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Nippulangan lämmittäjä


Hei vain!

Aika on mennyt "muissa asioissa", eli  todellakin vaikeahkossa omaishoitajan tehtävässä.

Tässäpä mieleen juohtunut kuva  vilkkaasta hoidettavastani noin kuusitoista vuotiaana uitossa. Lähteenä on mustavalkea valokuva, sekä henkilön läpikotaisin tuntemus. Vahinko vain, että pyyhin tuon mustan noen pois otsalta.
No jäipähän poika vain vähän suttuiseksi
Minusta  ei oikein virallista muotokuvan tekijää taitais  tulla! Aina kun pitää omiaan panna.

Nippulangan lämmittäjä


Nippulangan lämmittäjä yli  50v myöhemmin



keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Pääsiäisen peili!

Tervehdys Hyvä Vieras!

Lumettomassa keväässä on lähes huomaamatta  hiipinyt keväänaika, jolloin on pian laitettava ne ohrat ja rairuohot itämään. 
Pääsiäinen on melko normaalina aikana, mielestäni, tänä vuonna. Oton päivän aikoihin. Isäni oli Otto.

Pääsiäisen peili, vesivärit

.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Pikku metsässä

 Arvoisa Vieras!


Aika kiitää kuin siivillä ja pääkin on kuin siivilä. Mitä siti piti tehdä -vai pitikö sitä tehdä? Milloin sitä piti mennä ja minne? Meniskö tänään kokeeksi vaikka sinne tai ei menisi minnekään.
Linnutkin alkavat säpistä aikaisin ja sitähän hyörinää iltaan saakka jaksaa naakka! Kauhea kiire tuntuu kaikella kehityksellä olevan muutenkin. Kohta Windovsin Xp:ltä loppuu tuki, Officet eivät ole enää turvassa ja lopulta cyber-pankkirosvo vie viimeisetkin senttisi. Kova kiire hankkimaan suojauksia, ketä asia koskee.

Emmerdalen Zak taas on eksynyt metsään eikä illallisessa jaksossa  löytänyt enää edes omia salaisia pupu-ansojaan. Pitääkö nyt kysyä,  mihin sitä tässä vielä joutuu. Oikein tempautuu kerta linttuulla! Piirtämässäni koivikossa on varoilta vain kolme koivua ja kaksi kantoa. Eksynyt on sieltä helppo löytää. Käyköön siksi aikaa vaikka jommale-kummalle kannolle istumaan.

Keväiset koivut, vesiväri


maanantai 3. maaliskuuta 2014

Salattua symboliikkaa?

Heippa!

Niin sitä taas maanantaihin päästiin ja radiossa kerrottiin kulttuurin alentavan verenpainetta. No tottavie  lehmätkin lypsävät paremmin kuunnelleessaan Beethoovenia! Sehän on jo ajat sitten Itä-Suomen yliopistossa tutkittu... Jos taas lehmä sattuu tykkäämään vaikka Elviksestä, lypsääkö se vaan jättämällä itsensä huomiotta ja alistuvan  tutkijoiden mieliksi, sekä menevän umpeen ennen aikojaan, siis ehtyvän?

Tällä kuvalla ei mitään muuta tekemistä tuon asian kanssa, kuin se, että  jotenkin minäkin  uskon kaikenlaisen kyhäilyn vähän kohentavan ihmisen vointia.

Vesiväri piirros

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kukkasin

Hyvää alkavaa viikkoa!

Tulihan tuosta vähän tuhnuinen kuva. Ostin 2 euroa ja risat maksavan lehtiön. Muutenkin tässä ollaan vähän ruosteessa. Blogia pitäisi uudistaa, toivottavasti siellä ei ole mitään "lupauksia" asioista, mitkä ovat jääneet vain haaveiksi.

Kukkia, vesivärit

maanantai 24. helmikuuta 2014

Alinan takaisku

 Arvoisa Vieraani!

Omaishoitajuus tahtoo viedä kaiken ajan. Toivottavasti ei sentään henkeä ja terveyttä. Onneksi on paljon hauskojakin juttuja sattunut elämän varrella ja jäänyt vaikkapa muistot mukavista ja huolehtivista sukulaisista. Ennenkaikkea huumorintajuisista tädeistäni. En kuulu siihen joukkoon, joka väittää suvun olevan pahin. Siis ainakaan oman suvun, toisten sukulaisistahan ei voi tietää. Ja aika kultaa muistot. Kaikki joviaalisuus kyllä kantaa ihmistä vaikeanakin aikana.

Parissa aikaisemmassa postauksessa eksyin sinne Ukko-Hiltan huusholliin, missä eli naimaton tytär ja vanhapoika veli .
Isälläni oli myös kaksi ikisinkkua sisarta. Alina työskenteli Helsingissä lastenklinikalla yli 30 vuotta ja olikin oikein Helsingin neiti.. Lomansa tädit mielellään viettivät meillä, syntymäkodissaan. Voi sitä Vitaliksen tuoksua ja ihania sihvonkeja! Jos Alinan loma sattui Juhannukseksi ja Jussin päiväksi, olikin seuraava nimipäivä Uunolla. Tietysti menimme Uunon luo käymään (sillä aiemmin mainitsemallani veneellä) komeiden kukkapuskien kanssa. Kurjenmiekat ja kaikki ihanuudet olivat juuri kukassa. Alina nauroi, että kyllä se Uuno hänellekin kelpaisi. Liekö vain sanaillut, vai oliko ihan tosissaan. Sitten eräänä keväänä hentoisen tädin värttinäluu oli murtunut ja käsi kipsissä, joten hän tulikin Hesasta jo toukokuun lopulla. Menimme Uunoa auttamaan perunankylvössä ja tietysti tätikin tuli mukaan. Oli oikein ihana alkukesän päivä. Täti kovasti lirkutteli Uunolle ja pahoitteli  kipsattua  kättään, kun ei pystynyt oikein mitään tekemään. Taisi olla sipaissut vähän hajuvettäkin.

-Se niin hittaasti paranoo tuo vanahan immeisen luuvika, totesi Uuno ykskantaan! Tätipä  oli vähän aikaa hiljaa ja se "lempi" taisi siihen tokaisuun laimentua. Olihan se hempeä Alina vähän Uunoa vanhempi. Ei paljon.

Täti tamineissaan

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Se talviurheilusta

Arvoisa Lukija!

Hieman kiireessä jouduin päättämään viime postauksen olympia-tunnelmani. Otsikkokin oli vain sinne päin, sillä yritin kirjoittaa sen " Mietteitä lusikka-kahveilla",  vaan päivitys meni päin honkia ja annoin asian olla, kun tuli apteekkiin lähtö.

Taidankin vaikuttaa jo kirjailija Hans Selolta tuosta otsikosta päätellen. Missähän muuten Selo lienee...

Hiihtokilpailujen lusikkarahat piti 60-luvulla  meidän koululaisten itse kerätä kiertämällä talosta taloon ja mökistä mökkiin. Kilpailut olivat "KovaSana" silloin!
Oli hiihtoloma ja serkku-tyttöni kaupungista  käymässä. Menimme keräyslistan kanssa isoon naapuritaloon toiveikkaina ja jäimme ovenpieliin epävarmoina notkumaan- Talon tytär ei uskaltanut asiaa päättää, vaan kutsui äitinsä keittiöstä hätiin.  Kun Itse pelottava "Ukko-Hilda" sitten saapui, kailotti hän, ettei heiltä kunnan tarpeisiin liikene penniäkään, kun heitäkin jo niin kovasti verotetaan. Mutta syökää nyt niitä paistumassa olevia munkkeja niin paljon kuin haluatte ja kertokaa opettajalle, että anoo itse ne palkintorahat sieltä kunnasta!
Saatiinhan me kasaan sitten  muualta muutamia markkoja.Vastapaistetut munkit olivt kyllä hirmuhyviä, kun aivan koko päivä oltiin laskettu ulkona mäkeä.. Ja ite voitin  sitten isoimman  palkintolusikan, ihme kyllä.

Suo-Orvokki

maanantai 10. helmikuuta 2014

Mietteitä kahvilla ja lusikalla

Heippa!

Myllystäkö mallia ovat ottaneet nämä lumilautailijat. Ensinnäkin ikävää, että ihmisten täytyy loukata itseään olympia-urheilussa toistuvasti. Ainakin Suomen nuori miesjoukkue sai kolotusksen aihetta. Oletetaanko myös kaikkien muiden, jotka eivät halua lukeutua luusereihin ylittävän ja särkevän  itsensä?
Tosin ovathan ihmiset sairastuneet iät-ajat työperäisiin sairauksiin ja on ollut heitettävä lusikka nurkkaan siitä paikasta..
-Sirkuksessa edes käytetään tietääkseni suojavajereita hurjimmissa tempuissa, vaan tiedähän tuotakaan.

Suomen mitali oli tietysti hieno juttu ja kiva tyttö sen saikin.

Se sitten trombin särkemä mylly

lauantai 8. helmikuuta 2014

Ylläytetty "alkaa tekemään"...

Hyvää lauantaita Kaikki, tai ainakin edes muutama!


Olin aamulla kirjoittamassa ystävänpäiväkortteja kun korviini kantautui kammarin puolelta  uutinen: Suomen kielitoimisto on hyväksynyt muodon "alkaa tekemään". Johan nyt on mualima niin mallillaan, että meinasin pudota tuolilta. Alkoi aivan ääneen naurattamaan, vaikka just vähän aikaa sitten hoidettavani oli paiskannut kahvimukinsa pitkin pöytiä ja kieltäytynyt ottamasta lääkkeitään. Kiitos kielitoimisto että pelastitte päiväni. Hyvää viikonloppua siis Sinullekin.


Ylläytetty, piirros

torstai 6. helmikuuta 2014

Metsäkansaa ja peljätyksiä

Hei vain Arvoisa Lukija!

Metsässä  tapaa monia olentoja, jos vain on niitä nähdäkseen. Autioilla aukeilla kulkiessa saattaa näyttää kauempaa katsoessa jonkun liikkuvan ja kohdalle tultaessa siinä onkin vain valon häivähdys, heiluva oksa tai kanto kumollaan maassa. Aina nuo etäiset eivät näytä niinkään lempeiltä vaan enemmänkin pelottavilta ennenkuin selviää, mistä on kyse. Suorastaan on pettynyt kun ei mitään ollutkaan. Ja pakko nauraa taas itselleen ja peloilleen.

Peljätyksiä, vesivärit

lauantai 1. helmikuuta 2014

Paranneltu kuutamo

Lauantaina saunan jälkeen

Sattuipa tällainen tapaus yli kaksi  vuosikymmentä sitten, että lauantai-iltana lähdettiin ravintolaan eräässä kaupungissa ja siellä sitten tapasimme vanhan pikkutakkisen pullean miehen. Hän kertoi olevansa kuvaamataidon lehtori. "Lehtori"oli  aikalailla näkäräisissään ja ylettömästi kiinnostunut siitä, mitä me taas puuhailemme. Kaverini olikin taidemaalari ja kultaseppä koulutukseltaan. "Kaiken huipennukseksi" hän käytti huopahattua, jossa oli joku killutin ja sulka. Vähän huvittavaa sekin.
Lehtori halusi kiihkeästi kommentin hienosta kuutamo-maalauksestaan, jonka kertoi äskettäin valmistuneen. 

Menimme lehtorin kanssa sitten erään vanhan arvostetun oppilaitoksen kulmille.Siinä koulussa hän kertoi jo yli  kolmekymmentä vuotta työskennelleensä. Aloin jo vähän uskoakin  tätä tarinaa, vaikka tuo lehtorin olemus alkuunsa oli kovasti epäilyttänyt. Keskikaupungilla olleeseen asuntoon sisälle tultuamme huomasin paikan olevan niin vintagea, ettei se yksinkertaisesti ole mahdollista muualla kuin museossa. Selvisi että tämä olikin aikoja sitteen kuolleen tädin asunto. Ja miekkonen oli tuon koulun eläkkeellä oleva hauska ja hiprakoiva talkkari.

 Kuutamomaalaus taas oli aivan kauhea ilotulitus  ja kaamea fiasko, johon hän oli työntänyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat öljyvärinsä ja hankkinut sitten kullanväriset hirvittävät  prameat kehykset.
"Lehtori" tarjosi meille  katsastuksen päätteeksi drinksut  ja lupasinkin  yrittää panna kuutamon kerralla paremmaksi tai vieläpä pahemmaksi!

"Parannettu" kuutamo, vesivärit

torstai 30. tammikuuta 2014

Aurinkoista keskitalvea!

Heippa vain!

Näillä kukkasilla, jotka näyttävät vähän heinäkuun liljoilta. mitä kuusikymmenluvulla näkyi monen kammarin ja tuvan ikkuna- amppelissa, toivotan iloa elämäämme! Olen ihan hyvilläni, että pääsin tähän tietokoneelle ja viileään huoneeseen istahtamaan hetkiseksi henkeä vetämään .

Sudittu vesivärein


tiistai 21. tammikuuta 2014

Enemmän yöpilveä kuin ylävirettä

Tervehdys!

Tänään oli meidän kylän Kela-päivä. Vein omaishoitajan kuntotuskurssi-hakemuksen. Paikkoja taisi olla niin monta avoinna, että virkailijalle tuli epäilys, alkaakokaan  koko kurssi. Jos ukkiini olen tullut niin kylläpä on huono ennuste!  Ukkini kohdalla kyse oli  tosin sotainvalidi /veteraani  kuntoutukseen pääsystä ja ikä loppui ennen kuin vihdoin olisi sinne kuntoutukseen päässyt..

Tosin ei tässä nyt ihan maailmanlopun tunnelmat ole, jos ei niin ylävirettäkään. Äskettäin aivohalvauksen saanut omaiseni oli kuulemma käyttäytynyt osastolla  huonosti ja sotkenut partavaahdolla käytävän lattiaa ja tuolinsa ja kieltäytynyt yhteistyöstä mm ottamasta lääkkeensä.. Minkäpä minä sille voin.  No onneksi se  oli ollut vain partavaahtoa eikä muuta peellä alkavaa,  sairaalassa ei ihan mahdotonta sekään.  Pahempaa oli kuitenkin tulossa kun sain  lääkkeet annettua, ne menivätkin  henkeen ja nenästä tuli oikea verenpurkaus ja vuolaasti verta. Siinä menivät sitten ne puhtaammat pyjaman housutkin. Tulipa  mieleen Speden ja Veskun paremmat retkeilyhousut ja siinähän taisi mennä lopulta  retkeilyhampaatkin.. 

Talviyö, vesivärit

maanantai 20. tammikuuta 2014

Hyvää Maanantaita ja neljättä viikkoa tätä vuotta!



Tässäpä pieni kollaasin tapainen ja taidan askaroida niitä vielä lisääkin. Huomasin muuten, että Luostari on häipynyt johonkin bloggerista. Olisin siellä äskettäin pistäytynyt lämmittelemässä.  Nyt kun  on pakkasta meilläkin kolmatta kymmentä astetta.

torstai 16. tammikuuta 2014

Taulun arvoitus

Hei, taas löytyi kysyttävää!


Tällainen taulu vuodelta 1952 Kuopiosta päin. Olisiko peräti torilta lähtöisin? Maalannut K. Hurme, nimessänsä vähän suttua. Roikkuu oven päällä  kallellaan. 
Muistelen jonkun väittäneen tähän kuvaan sisältyvän jonkin jujun, mikä liittyisi ulkopoliittiseen tilanteeseen sodan jälkeisenä aikana... Paasikiven korvaa katsottiin setelistä muinoin, sopivasta kohdasta taitettunahan  ilmestyi näkyviin  hiiri. 
Tämäkö taulu ei sitten yksin suo-ojaa esittäisikään? Että mitäpä tämä sitten esittäisi noin vertauskuvallisesti    K. Hurmeesta en ole enempää kuullut, sen sijaan Viljo Hurme on matrikkeli taidemaalari, jonka signeeraukset ovat sangen sujuvat.


K. Hurme, öljyvärimaalaus


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Iisvesi - Suonenjoki palokunta

Heippa Arvoisa Vieras! Vaihteeksipa vanha valokuva.

Katselin vanhoja valokuvia. Ne jaksavat aina minua kiinnostaa. Löysin nämä luonteikkaat palomiehet kallella kypärin. Ja miksiköhän toisilla on tähti ja toisilla ei? Ja ovatko nämä aikansa älyvaatteet?
Kuvan taakse on edesmennyt iisveteläinen Ikosen Anni kirjoittanut kauniilla käsialallaan kuvassa komeilevan iisvesi - Suonenjoki palokunnan pari vuotta ennen sotia. Iisvesi oli ennen Suomen suurin sisäsatama. Useiden sahalaitosten soho. Tunnistaako  kukaan ketään  näistä sisä-savolaisista palomiehistä?

Kallella kypärin!


http://www.suonenjoki.fi

torstai 9. tammikuuta 2014

Sumuinen päivä

Hyvää torstaita ja sehän on toivoa meille täynnä aina


Eikä tarvinnut matkustaa sumun perässä filmaamaan Lontooseen, vain astua ulos ovesta. Eihän sekään tietysti ilmaista ole, paitsi vanhoissa kotimaisissa filmeissä ehkä puoleen hintaan. Alkoivat vesihiukkaset kuitenkin  hivellä karheaa naamaa ja eteensä ei nähnyt kuin lähinaapurin. No aika komea otus. Mutta tämänkin arvion takana on osaltaan se, että yksin ja uupuneena odottelen ukolle tehtäviä testejä. Onneksi tapasin tänään lääkärin ja keskustelimme pitkään tilanteesta. Samoilla linjoilla ollaan. Aivohalvauksen jälkitila. Vai oliko se jälkisika. Siis armandollani Mauriziolla, eli meijjän Maurilla.

Toivoisin, etteivät ihmiset enää nykyään kuiskuttelisi ja kohottelisi kulmakarvojaan merkitsevästi, kun tietävät tällaisen ketä kohdanneen. Enemmän tähän aina kuitenkin liittyyy intohimoja kuin Sylyvin sappikiviin.
Eipä se paljon varoittele sen enempää kuin kuoppa tiessä, varsinkin jos ollaan Venäjällä, tai on kohonnut verenpaine. saati sitten verisuonten kalkkeuma... Koko elämä on varoitusmerkki?

Sumu, koulukkaiden värit

maanantai 6. tammikuuta 2014

Päähän kunnon sarvet

Minustako japanilainen sarjakuvapiirtäjä?

Hyvät Ihmiset

 Taidan kirjoitella vähän levottomia, mutta tarttuuhan  nuhakin.

Kovaa otsaluuta tarvitsen  minä nyt heti vuoden alusta. Uudelta vuodelta  alkoi taas meillä epätietoisuuden täyteinen  sairaalarumba. Potilas puhuu jo, kokonaan eri asia, mitä sieltä suusta sattuu tulemaan. Ja sanoipa mitä sanoi, osaan ne kaikki jo entuudestaan ulkoa.

Aloin juuri lukea  lehdestä hyvää tarkoittavaa tervehdystä omaishoitajille, se pursusi tähtiä, siunausta, suojelusta, johdatusta, parannusta, kiitollisuutta, ym sädehdintää, niin  että putosin alkuunsa tuosta linnunradasta.  Samalla se  pyjamamies oli jo kiivaasti lähdössä pyörätuolilla ulko-ovea ja synkeää pimeyttä kohti. Vasta oli asetuttu katsomaan televisiota vuodeosaston aulassa. En sitten myöhemmin enää alkanut lukea tuota tervehdystä uudelleen ja loppu jäi varsin hämäräksi. Mitäpä tuosta, olin jo itse sepittänyt juttuun oman liirumlaarumini. 

Onkohan tämä  nyt sellainen vuosi, että kaikki jutut pitääkin aloittaa varmuudeksi lopusta? Josko olisi tinasta katsottu, tulisiko minusta  japanilainen sarjakuvapiirtäjä.

No eihän tuokaan tässä hullummalta kuulosta. Kuppi lämmintä riisiä ja sokerit tasapainoon, niin kylläpä aivot sopivilla välipaloilla pysyvät kunnossa. 

Tonttulakit naftaliiniin! Koululaisvesivärit



maanantai 30. joulukuuta 2013

Kohta on taas se ruumisarkun ilta -ja tarkoitan nyt tinoja


Hilima ja myö

Arvoisa Katsoja, otsikko mukaillen rakasta mummoani

Uuden vuoden aattona meillä valvottiin myöhään, valettiin tinaa, poltettiin kuusen kynttilöitä ja tähtisadetikkuja. Kaikinpuolin iloinen ja hauska ilta. Yksi kohokohta oli kun saatiin poksauttaa limonadit! Leikittiin saaduilla lahjoilla ja joskus tuli vielä uusiakin.Tinoja  katsottiin sitten valkeaksi  kalkittua kiviuunin rintaa vasten ja varjokuvat ennustivat tulevan vuoden. Leikisti tietysti. Mummoni, joka oli Metusalemiakin vanhempi, tiesi jo etukäteen, mitä  hänen oma tinansa näyttäisi. Joka vuosi se oli ruumisarkku tietystikin. En voi ohittaa uuden vuoden aattoa ilman Mummon tinan muistelemista.
 Lisäksi vielä tuli Hilmalta litania toivomuksia. Kuten, tulisipa jo Jumala pois ottamaan.
Kerran kun kissa ryminällä kaatoi varsi-luudan porstuassa, tokaisi  isänu  Jumalan olevankin jo kiireellä tulossa ja vieläpä vars´luudalla..

 Isä kun ei tästä ruumisarkku jupinasta oikein tykännyt, jos mummo  lasten ilon pilaisi synkeillä ennustuksillaan. Alkuunsahan se  taisi olla  huumoria, mutta loppua kohti toivomus oli totta  Kyllä se  aina Hilmallakin iloksi muuttui puolilta öin. Ainakin sitten kun taas herkkuja oli syöty ja pikarilliset viiniä puheiden ja toivotusten kera nautittu sekä  Uuden Vuoden julistus ja tykin laukaukset  kuultu radiosta ja vähän Raamattuakin luettu ja sitten yö puulle päästy asettumaan kaikessa rauhassa.



Blogitekstisuositus

KOVA LUU

  Tässä se parempi jalka Hymniä omaishoitajuudesta Suomessa Tarina on tosi ja lainattu omasta julkisesta fb-kirjoituksestani ...