Minustako japanilainen sarjakuvapiirtäjä?
Hyvät Ihmiset
Taidan kirjoitella vähän levottomia, mutta tarttuuhan nuhakin.
Kovaa otsaluuta tarvitsen minä nyt heti vuoden alusta. Uudelta vuodelta alkoi taas meillä epätietoisuuden täyteinen sairaalarumba. Potilas puhuu jo, kokonaan eri asia, mitä sieltä suusta sattuu tulemaan. Ja sanoipa mitä sanoi, osaan ne kaikki jo entuudestaan ulkoa.
Aloin juuri lukea lehdestä hyvää tarkoittavaa tervehdystä omaishoitajille, se pursusi tähtiä, siunausta, suojelusta, johdatusta, parannusta, kiitollisuutta, ym sädehdintää, niin että putosin alkuunsa tuosta linnunradasta. Samalla se pyjamamies oli jo kiivaasti lähdössä pyörätuolilla ulko-ovea ja synkeää pimeyttä kohti. Vasta oli asetuttu katsomaan televisiota vuodeosaston aulassa. En sitten myöhemmin enää alkanut lukea tuota tervehdystä uudelleen ja loppu jäi varsin hämäräksi. Mitäpä tuosta, olin jo itse sepittänyt juttuun oman liirumlaarumini.
Onkohan tämä nyt sellainen vuosi, että kaikki jutut pitääkin aloittaa varmuudeksi lopusta? Josko olisi tinasta katsottu, tulisiko minusta japanilainen sarjakuvapiirtäjä.
No eihän tuokaan tässä hullummalta kuulosta. Kuppi lämmintä riisiä ja sokerit tasapainoon, niin kylläpä aivot sopivilla välipaloilla pysyvät kunnossa.
|
Tonttulakit naftaliiniin! Koululaisvesivärit |