perjantai 12. elokuuta 2022

Kirjan kannet

Kirjan tekeminen äästä ööhön docsilla


Räpsöön poika kehittyy julkaisuvaiheeseen


Niin paljon kuin tässä onkin puurrettu Google docsin kanssa, tulos rupesi "ihmeekseni" tyydyttämään. Valikoimat ovat vähäisemmät, mutta aina ei tarvita krumeluureja. Kannet olisivat yksinkertaisuudessaan tässä. Mutta joskus tuntuu että puhelin ei riitä yhteyden pitoon painoon. Silmälasit hukassa tms. Luulin jo  homman olleen valmis, mutta pienikin juttu valkenee vasta kun katsoo lukijan silmin.











lauantai 6. elokuuta 2022

Karhumäki, ilmakuva

 Vanha ilmakuva Reposaaresta


Kaupat tuli!! Ostin juuri Huuto.netistä tämän Reposaaren mustavalkoisen kuvapostikortin, luullakseni se on postikortiksi tarkoitettu. Hinta oli  kokonaista  6 euroa ja postitituskulu päälle 2e.




S 2 Torpedoveneen muistomerkki



Reposaarelta


Vielä muutama kuva Reposaarelta, minne ei ollut siltoja vielä viiskymmenluvun alkupuoliskollakaan, vaan aina vuoteen 1956 asti seilattiin laivalla. 

Haaksirikko


Torpedo alus S2 upposi Porin edustalla myrskyssä 4. lokakuuta 1925. Koko miehistö, 53 henkilöä hukkui. S2:n uppoaminen on rauhan ajan pahin merionnettomuus Suomessa.


tiistai 2. elokuuta 2022

Suuria koivupahkoja

Pahkeinen, onpas aikamoisia pahkiksia!

Kesän mittaan on tullut kuljeksittua tutuissa paikoissa, missä ei voi näitä luonnon muodostelmia ohittaa pysähtymättä. Ovat saaneet olla rauhassa ilkivallalta ja sahan terältä ja hinaamiselta onneksi. En tiedä miten kauan pahkan kasvaminen tällaisiksi jälliköiksi kestää.



Tyltyntien pahka Meri-Porissa Kokemäenjoen suistossa

                      Haltialan maatilalta Helsingistä löytyy myös elävän näköinen                                                                 "hirmupahka"



                                  Meniköhän nyt jotain väärään henkeen? Vai onko tämä                                              Pahkan haukotus?

Blogitekstisuositus

KOVA LUU

  Tässä se parempi jalka Hymniä omaishoitajuudesta Suomessa Tarina on tosi ja lainattu omasta julkisesta fb-kirjoituksestani ...