Sonkajan koulun tammi.
Muistoissani Ilomantsi ja siellä Enon tien läheisyydessä, mutta Hömötintien varressa sijaitsee tarinoiden Sonkajan koulu, lähes 120 vuotta sitten rakennettu ja vähän myöhemmin laajennettu kaunis rakennus. Nykyisin sekin on hiljentynyt paikka. Kylätalona kuitenkin hyvässä kuosissa ja varmaan siellä vieläkin kangaspuut kolisevat. Siellä oli toiminut sodan aikaan myös sotasairaala, missä suoritettu leikkauksia ja amputaatioita. Ylimääräiset raajat oli haudattu koulun puutarhan perälle rantaan vievän tien varteen ja luutarhan päälle kylväytetty sakea elämänlanka eli isokierto. Kertomusten mukaan kouluun olisi liittynyt erikoisia tapahtumia, nähty liikkuvan öisiä valoja ja heijastusmaisia näkyjä. Näistä itsekin luin vanhoista Pogostan Sanomista, jotka varmaan jokaisen kävin läpi kasatessani paria leikekirjaa. Toinen tuli Iljalaan ja toinen käsitteli Koitereen vesialueen säännöstelyä. Koululla olivat asuneet ja vaikuttaneet aikanaan opettaja Tauno Kinnunen ja kulttuuriperheensä. Edeltäjämme, koulun yläkerrassa asunut kuvataiteilija ja kansalaisopiston opettajana toiminut Lahja naureskeli, että onhan siellä koululla voinut näkyä kummitus, kun hän oli pimeinä pakkasaamuina anivarhain mennyt alakerran luokkiin taskulampun kanssa lämmittämään pönttöuuneja, aamutakissa ja vielä tukka kampaamatta.
Nukuin kesälllä ainaisten hyttysten aiheuttaman riesan vuoksi koulun isolle vintille laitetussa teltassa. Karmea herätys oli, kun kerran yöllä havaitsin teltan suulla liikettä ja pian joku viileä tarttui jalkoihini vetäen minua syrjemmälle voimakkaasti sieltä oviaukosta käsin.
Koskaan en saanut selvää, mikä se olisi voinut olla. Sain heti teltasta pompattuani sähkövalon päälle eikä siellä ketään näkynyt. Ei se ollut ainakaan Mauri, jota ensin epäilin, että jos haluaa tulla sinne nukkumaan hänkin, tai kissani Faarao ollut liikkeellä, Muitakaan epäiltyjä ei ollut. Lukitsin perässäni vintin ainoan poistumistien eteisessämme moneksi päiväksi. Toinen, huvittavampi tapaus vintillä oli, kun minä kummitus itse istuin siellä eräänä sadepäivänä kaikessa hiljaisuudessa, vain sateen ihanasti ropistessa kattoon, möllötin vanhaan pulpettiin ahtautuneena piirtämässä. Paikalle tuli nuohooja tarkastuskäynnille tutkailemaan piippuja ja hormeja. Hän ei minua sieltä vintin perukalta ollut huomannut ennenkuin sanoin hänelle kajakalla äänellä päivää. Pahasti hän säpsähti ja katsoi minua kuin aavetta. Pahoillani tästä säikäyksestä olen.
Koulun vierustassa penkassa kasvaa tämä haaroittunut iätön tammi, Vanhasta Valamosta on tuotu taimi, pensasmaiseksi kasvanut ja juuresta asti haaroittunut, kai olisi kaivannut leikkaamista tullakseen yksirunkoiseksi suureksi puuksi. -Sonkajan kyläkirjasta, "Laatokan latvavesiltä" koonnut ja kirjoittanut Aini Peltola, toimittanut Urho Kinnunen, voi lukea tarkemmin Sonkajan vaiheista. Tammi oli vaurioitunut kuvan oton jälkeen myöhemmin seudun yli pyyhkäisseessä kovassa myrskyssä. Mitähän sille nyt kuuluu? Täällä Vantaalla sataa nyt lunta.
 |
| Tässäpä se Vanhasta Valamosta tuotu tammen taimi Sonkajan koulun pihassa |
