Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten seikkailuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten seikkailuja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. marraskuuta 2023

Liperiläiset vankikarkurit...

Hei vain Arvoisa Vieraani!


Tässä vähän pitempi tarina, tapahtuma,  jolle serkkuni kanssa saatiin nauraa. Ehkä siitä helpotuksesta, ettei naapurin Uunon kirveen terä  päässyt kirvelemään aivojamme. Juttu tuli mieleen aiemmassa postauksessa mainitsemastani koulun hiihtolusikoiden rahankeruulla- käynnistä vauraan Ukko-Hiltan talossa,  missä saatiin  niitä herkullisia sokerimunkkeja  pyytämiemme pennosten sijasta.

Oli juhannuksen jälkeinen täys'kesä ja meitä tyttöjä  ei yöllä nukuttanut. Luxenburg-radiota kuunneltiin yöllä. Oli jyrkästi kielletty aitan ovea aukomasta nukkumaan menon jälkeen, jos ei saataisi vanhaa rautalukkoa enää kiinni lopun yöksi.. Miten siis voisimme käydä salaa katsomassa kiinnostavaa autiota mökkiä 
Hiltaa vastapäätä jokirannalla?
Aitan ovi oli painava ja narisi ja kitisi niin, ettei sitä yöllä uskaltanut avata, jos sen kuulisivat vanhemmat ja heräisivät .. Lattiasta onneksi löytyi  pari irtonaista leveää lankkua, jotka saatiin hilattua ylös seinää vasten. Ja niin ryömittiin aitan seinän alta ulos ja hiippailtiin saunarantaan ja veneelle.
Olipa ihanaa soudella kesäisessä yössä  ja katsella  maisemaa välillä vesiltä käsin. Niin erilaiselta se näytti. Mikään pahan teko ei tosiaan mielessämme ollut. Soutelimme varovaisesti parin nukkuvan maalaistalon ohi ja sitten saavuimme noin kahden aikaan yöllä sinne kapean  puisen postisillan kohdalle. Samaan aikaan traktori yllättäin jyristeli pitkin hiekkaista kylätietä joen kanssa samaan suuntaan ja hiljeni siinä ylös Hiltan pihaan. Olimme unohtaneet, että talossa aloitettiin työt vasta myöhään ennen puolta päivää ja usein kuului suolta traktorin ääni yöaikaan. Ei siellä vastarannalla nukuttu nytkään. Salikammarin ikkunassa näkyi häämöttävän joku hahmo.
Sillan  poskessa kyhjötti tuo harmaa tönö tuijottaen veteen pimeine ikkunoineen ihan vesirajassa. Hiivimme mökille sankean heinikon läpi. Pettymys oli, sillä sisällä oli vain sortunut kivikasa tuvan? uunin paikalla ja lahonneiden sisään pudonneiden lautojen raoista kasvoi vattua ja horsmaa. Näky oli ankeudessaan lohduton ja surkean mitäänsanomaton eikä yhtään mitenkään satumainen, niin kuin kai olimme kuvitelleet. Kävi mielessä, että noinkohan meidänkin kodille joskus kävisi, maalta muutosta juuri silloin paljon kuuli puhuttavan.
Olisi jo tehnyt mieli kävellä Hiltan pihan kautta tielle ja oikaista tietä pitkin kotiin. Hakea vene myöhemmin aamulla, soutumatka kun kierrätteli rantoja paljon pitempään. Vähän aikaa harkittuamme läksimme kuitenkin soutelemaan takaisin kotirantaan päin. Kenenkään pihojen kautta ei tehnyt mieli yöllä kulkea, vaikka siinä jokin vanha Postipolku olikin.  Jokapuolela kihelmöi iho viholaisten polttelemana..


Seuraavana päivänä meidät lähetetiin kylään postille ja kauppaan. Kävi säkä,  perimmäisen talon Juakko oli tulossa  kaupoilta kuplavolkkarillaan, mikä oli sen puolen ainoa auto ja otti meidät tulomatkasta kyytiinsä. Ja kas, ite Ukko-Hilta istuikin nyt etupenkissä. Hän haukotteli kovasti korviaan myöten sanoen olevansa  hirveän väsynyt .

Roikaleet kuuskytluvulta, vesiväri
Tämä isokokoinen vanha kaiken tietävä nainen oli sellainen ihmeellinen Armada, jonka kovaääniset puheet tapasivat kääntyä sensaatioihin kun vaan hänet tapasi. Kuin parin haaksirikon kokeneelta hän tavallisesti näytti ruuhettellessan  risaisissa rytkyissä kuin kerjäläisellä, vaikka rikas olikin.  Usein hänellä oli mukanaan pitkä riukuvartinen harava keppinä siltä varalta, jos joku kävisi kimppuunsa. Sitä vähän ihmeteltiin sillä eihän tuolla syrjäkylällä edes ketään asukkaita lukuunottamatta liikkunut. Emäntä katkoi mailtaan tienvarren leppiä aseinaan viikate, tuo harava ja vesuri. Eväinään piimähinkki tai kotikaljaa ja rätin sisällä kalakukon pala.. Taskussa ehkä parikin räjähtävää tykin kuulaa, arvelimme. Kaikenlaista työkalua roikkui vyötäisiltä, joten häntä vähän pelkäsimme.

Nyt tämä Armada näyttikin olevan paremmissa pyhävaatteissaan ja naamansa pesty jopa saunassa käynyt.. Oliko hän kenties äkkiä sairastunut, ehkä kirkolta lääkäristä nyt tulossa? En ollut koskaan tullut nähneeksi häntä edes linja-autossa. En edes käymässä kaupassa tai postilla jalkaisin. Polkupyörää hänellä ei ollutkaan.
Sitten alkoi pulputa vuolaasti juttua!
 -Yöllä kun ei saanut nukutuksi ollenkaan. Meidän kun piti Roikaleita vahtia koko viime yö. Musta- ja valkolyyssinen mies soutivat varastettua venettä. Varmaan olivat ne liperiläiset
vankikarkurit, niistä oli lehdessä!!  Ja sieltä Liperistä kun on niitä konnia kotoisin, se on tiedossa. Ja vaarallisia... Emäntä innostui kuvailemaan .Ei ne kunnon ihmiset siihen aikaan valvo. Onneksi Uuno tuli just samaan aikaan suolta kyntämästä...! Pahat niillä mielessä oli. Jos en olis lähtenyt minnekään  niin veneen omistajille olisi kyllä 
aamulla käyty sanomassa, että ilmoittavat  polissille, vene on viety... Etsivät  jotain autiosta rakennuksesta. JOS oisivat vaikka tappaneet meidät, kun eivät mitään arvokasta mökistä saaneet, JOS niillä oli joku kätkö  piilossa ja joku sen  vienyt...Mitäpä tehtäsiin nyt,  JOS olisivat meidät tappaneet! Emäntä huokaili. -Vangin paita  s isommalla ukolla oli. Kyllä se näkyi kun heitti valkean takin ja karisteli roskia takistaan. Liekö Liperin meijeristä varastanut valkean takin. Eikös siellä Liperissä lie meijeri. Juttua tuli kuin huttua, niin tolaltaan oli mennyt Ukko-Hilta-rukka.

Tuossa vaiheessa emännän kertomusta alettiin me takapenkkiläiset tuijottaa hämmästyneinä  tuijottaa toisiimme. Herrajestas onko ollut liikkeellä myös vankikarkureita  ja mekin oltu vaarassa, kauheaa! Mutta eipä siinä kaikki:

- Lippahatut niillä oli, tummat housut. Otettiinpas niistä kaikki tuntomerkit ylös!

 Se  toinen mustatakki oli vähän pienempi, arveltiin ensin naiseksi, mutta nuorempi mies se oli koska leveä harteinen. Uuno katsoi niitä kiikarilla kammarin ikkunasta. Se otti lihakirveen ja tähtäsi jo nurkalta haulikolla, että het' ampuu, jos ne roikaleet alkavat nousta pihaan. Jos ei saisi osumaan  kunnolla,  tai yrittävät tulla väkisin tupaan niin löisi päät lihakirveellä. Sen pani porstuvan ikkunalle.  Niin eivät enää heilaha!

Meitä rupesi kauheasti naurattamaan, ei meinattu henkeä saada kulkemaan. Vieläkin ne samat vaatteet oli   päällä. Minulla se valkoinen  lakkanailon pusakka, sama josta yöllä olin karistellut sahajauhoja. Maripaidat, tummansiniset lippikset ja farkut. Eikö emäntä huomannut, vai ällyyttikö vain viisaampanaan meitä? Kun jäätiin risteyksessä pois, oli minun heittäydyttävä selälleni maahan ja taottava palleaani, etten olisi nauruun tukehtunut.. 

Kyselimme kotona varovasti, oliko lehdessä ollut jotain liperiläisistä vankikarkureista? -Äiti nauroi, että onhan saattanu joku vuosi sitten olla, mutta ei hänen miniänä olon aikanaan ole näillä kylillä käyneet. Joku sukulainen  tuo naapurin emännälle vanhat Maaseudun tulevaisuudet ja Hymy-lehtensä kun ei tämä tse raski  lehtiä tilata. 
Sitten niitä luettuaan saa päähänsä jotain kummia.


Blogitekstisuositus

KOVA LUU

  Tässä se parempi jalka Hymniä omaishoitajuudesta Suomessa Tarina on tosi ja lainattu omasta julkisesta fb-kirjoituksestani ...