Aurinkoista keskitalvea!

Heippa vain!

Näillä kukkasilla, jotka näyttävät vähän heinäkuun liljoilta. mitä kuusikymmenluvulla näkyi monen kammarin ja tuvan ikkuna- amppelissa, toivotan iloa elämäämme! Olen ihan hyvilläni, että pääsin tähän tietokoneelle ja viileään huoneeseen istahtamaan hetkiseksi henkeä vetämään .

Sudittu vesivärein

Enemmän yöpilveä kuin ylävirettä

Tervehdys!

Tänään oli meidän kylän Kela-päivä. Vein omaishoitajan kuntotuskurssi-hakemuksen. Paikkoja taisi olla niin monta avoinna, että virkailijalle tuli epäilys, alkaakokaan  koko kurssi. Jos ukkiini olen tullut niin kylläpä on huono ennuste!  Ukkini kohdalla kyse oli  tosin sotainvalidi /veteraani  kuntoutukseen pääsystä ja ikä loppui ennen kuin vihdoin olisi sinne kuntoutukseen päässyt..

Tosin ei tässä nyt ihan maailmanlopun tunnelmat ole, jos ei niin ylävirettäkään. Äskettäin aivohalvauksen saanut omaiseni oli kuulemma käyttäytynyt osastolla  huonosti ja sotkenut partavaahdolla käytävän lattiaa ja tuolinsa ja kieltäytynyt yhteistyöstä mm ottamasta lääkkeensä.. Minkäpä minä sille voin.  No onneksi se  oli ollut vain partavaahtoa eikä muuta peellä alkavaa,  sairaalassa ei ihan mahdotonta sekään.  Pahempaa oli kuitenkin tulossa kun sain  lääkkeet annettua, ne menivätkin  henkeen ja nenästä tuli oikea verenpurkaus ja vuolaasti verta. Siinä menivät sitten ne puhtaammat pyjaman housutkin. Tulipa  mieleen Speden ja Veskun paremmat retkeilyhousut ja siinähän taisi mennä lopulta  retkeilyhampaatkin.. 

Talviyö, vesivärit

Hyvää Maanantaita ja neljättä viikkoa tätä vuotta!

Tässäpä pieni kollaasin tapainen ja taidan askaroida niitä vielä lisääkin. Huomasin muuten, että Luostari on häipynyt johonkin bloggerista. Olisin siellä äskettäin pistäytynyt lämmittelemässä.  Nyt kun  on pakkasta meilläkin kolmatta kymmentä astetta.

Taulun arvoitus

Hei, taas löytyi kysyttävää!

Tällainen taulu vuodelta 1952 Kuopiosta päin. Olisiko peräti torilta lähtöisin? Maalannut K. Hurme, nimessänsä vähän suttua. Roikkuu oven päällä  kallellaan. 

Muistelen jonkun väittäneen tähän kuvaan sisältyvän jonkin jujun, mikä liittyisi ulkopoliittiseen tilanteeseen sodan jälkeisenä aikana... Paasikiven korvaa katsottiin setelistä muinoin, sopivasta kohdasta taitettunahan  ilmestyi näkyviin  hiiri. 

Tämäkö taulu ei sitten yksin suo-ojaa esittäisikään? Että mitäpä tämä sitten esittäisi noin vertauskuvallisesti    K. Hurmeesta en ole enempää kuullut, sen sijaan Viljo Hurme on matrikkeli taidemaalari, jonka signeeraukset ovat sangen sujuvat.

K. Hurme, öljyvärimaalaus

Iisvesi - Suonenjoki palokunta

Heippa Arvoisa Vieras! Vaihteeksipa vanha valokuva.

Katselin vanhoja valokuvia. Ne jaksavat aina minua kiinnostaa. Löysin nämä luonteikkaat palomiehet kallella kypärin. Ja miksiköhän toisilla on tähti ja toisilla ei? Ja ovatko nämä aikansa älyvaatteet?
Kuvan taakse on edesmennyt iisveteläinen Ikosen Anni kirjoittanut kauniilla käsialallaan kuvassa komeilevan iisvesi - Suonenjoki palokunnan pari vuotta ennen sotia. Iisvesi oli ennen Suomen suurin sisäsatama. Useiden sahalaitosten soho. Tunnistaako  kukaan ketään  näistä sisä-savolaisista palomiehistä?

Kallella kypärin!

http://www.suonenjoki.fi

Sumuinen päivä

Hyvää torstaita ja sehän on toivoa meille täynnä aina

Eikä tarvinnut matkustaa sumun perässä filmaamaan Lontooseen, vain astua ulos ovesta. Eihän sekään tietysti ilmaista ole, paitsi vanhoissa kotimaisissa filmeissä ehkä puoleen hintaan. Alkoivat vesihiukkaset kuitenkin  hivellä karheaa naamaa ja eteensä ei nähnyt kuin lähinaapurin. No aika komea otus. Mutta tämänkin arvion takana on osaltaan se, että yksin ja uupuneena odottelen ukolle tehtäviä testejä. Onneksi tapasin tänään lääkärin ja keskustelimme pitkään tilanteesta. Samoilla linjoilla ollaan. Aivohalvauksen jälkitila. Vai oliko se jälkisika. Siis armandollani Mauriziolla, eli meijjän Maurilla.

Toivoisin, etteivät ihmiset enää nykyään kuiskuttelisi ja kohottelisi kulmakarvojaan merkitsevästi, kun tietävät tällaisen ketä kohdanneen. Enemmän tähän aina kuitenkin liittyyy intohimoja kuin Sylyvin sappikiviin.
Eipä se paljon varoittele sen enempää kuin kuoppa tiessä, varsinkin jos ollaan Venäjällä, tai on kohonnut verenpaine. saati sitten verisuonten kalkkeuma... Koko elämä on varoitusmerkki?

Sumu, koulukkaiden värit

Päähän kunnon sarvet

Minustako japanilainen sarjakuvapiirtäjä?

Hyvät Ihmiset

 Taidan kirjoitella vähän levottomia, mutta tarttuuhan  nuhakin.

Kovaa otsaluuta tarvitsen  minä nyt heti vuoden alusta. Uudelta vuodelta  alkoi taas meillä epätietoisuuden täyteinen  sairaalarumba. Potilas puhuu jo, kokonaan eri asia, mitä sieltä suusta sattuu tulemaan. Ja sanoipa mitä sanoi, osaan ne kaikki jo entuudestaan ulkoa.

Aloin juuri lukea  lehdestä hyvää tarkoittavaa tervehdystä omaishoitajille, se pursusi tähtiä, siunausta, suojelusta, johdatusta, parannusta, kiitollisuutta, ym sädehdintää, niin  että putosin alkuunsa tuosta linnunradasta.  Samalla se  pyjamamies oli jo kiivaasti lähdössä pyörätuolilla ulko-ovea ja synkeää pimeyttä kohti. Vasta oli asetuttu katsomaan televisiota vuodeosaston aulassa. En sitten myöhemmin enää alkanut lukea tuota tervehdystä uudelleen ja loppu jäi varsin hämäräksi. Mitäpä tuosta, olin jo itse sepittänyt juttuun oman liirumlaarumini. 

Onkohan tämä  nyt sellainen vuosi, että kaikki jutut pitääkin aloittaa varmuudeksi lopusta? Josko olisi tinasta katsottu, tulisiko minusta  japanilainen sarjakuvapiirtäjä.

No eihän tuokaan tässä hullummalta kuulosta. Kuppi lämmintä riisiä ja sokerit tasapainoon, niin kylläpä aivot sopivilla välipaloilla pysyvät kunnossa. 

Tonttulakit naftaliiniin! Koululaisvesivärit

Vuoden vaihtuessa

Kohta on taas se ruumisarkun ilta -ja tarkoitan nyt tinoja

Hilima ja myö

Arvoisa Katsoja, otsikko mukaillen rakasta mummoani

Uuden vuoden aattona meillä valvottiin myöhään, valettiin tinaa, poltettiin kuusen kynttilöitä ja tähtisadetikkuja. Kaikinpuolin iloinen ja hauska ilta. Yksi kohokohta oli kun saatiin poksauttaa limonadit! Leikittiin saaduilla lahjoilla ja joskus tuli vielä uusiakin.Tinoja  katsottiin sitten valkeaksi  kalkittua kiviuunin rintaa vasten ja varjokuvat ennustivat tulevan vuoden. Leikisti tietysti. Mummoni, joka oli Metusalemiakin vanhempi, tiesi jo etukäteen, mitä  hänen oma tinansa näyttäisi. Joka vuosi se oli ruumisarkku tietystikin. En voi ohittaa uuden vuoden aattoa ilman Mummon tinan muistelemista.
 Lisäksi vielä tuli Hilmalta litania toivomuksia. Kuten, tulisipa jo Jumala pois ottamaan.
Kerran kun kissa ryminällä kaatoi varsi-luudan porstuassa, tokaisi  isänu  Jumalan olevankin jo kiireellä tulossa ja vieläpä vars´luudalla..

 Isä kun ei tästä ruumisarkku jupinasta oikein tykännyt, jos mummo  lasten ilon pilaisi synkeillä ennustuksillaan. Alkuunsahan se  taisi olla  huumoria, mutta loppua kohti toivomus oli totta  Kyllä se  aina Hilmallakin iloksi muuttui puolilta öin. Ainakin sitten kun taas herkkuja oli syöty ja pikarilliset viiniä puheiden ja toivotusten kera nautittu sekä  Uuden Vuoden julistus ja tykin laukaukset  kuultu radiosta ja vähän Raamattuakin luettu ja sitten yö puulle päästy asettumaan kaikessa rauhassa.

Tyttö ja potkuri

Tässä taas!

Jospa oikeasti olisi potkurikeli

Enpä malta olla tuon edellisen hirviömäisen vedenpaisumus-kuvan perään olla julkaisematta tätä Tyttö ja potkuri- kuvaa, missä nuo luonnon elementit osuvat melkein kohdalleen.

Tyttö ja potkuri, pastelli

Välipäivien kosteutta

Heissulinveit ja kamalan kelin Teit!.

Tämä kuva yrittää kuvastella jotain näkymää tulevasta vedenpaisumuksesta.
 No, sehän tulikin sitten sinne Pohjanmaalle. Onneksi tässä korkeudessa vaan nilkutetaan keppilöillä. Järvelle ei kuitenkaan pääse vaikka vettä on jokapaikassa. Kalakin pitää ostaa kaupasta ja viimeksi ostin Pirkka-lohta. Ei siis puhettakaan minkäänsortin onngelle pääsystä.

 Tällaisia kuvia eivät piirtele oikeat taiteilijat! Vaan niinkun minä kaatunut esimerkiksi.

"Säästähän tämä johtuu?"...

Jouluiltana

Tykkylunta

Jouluyönä alkanut vesisade piiskaa meitä täällä susirajalla vielä iltasellakin. Ei näy huurteisia puita ja katoilta pudonneesta lumesta on ollut riesaa. Keli on ollut koko päivän  ihan mahdoton. Kompotti ja riisipuuro  maistuivat siitä huolimatta.

Joulu-konsensusta!

Heippa taas!

Jouluksi kannattaa sopia kaikki sovittavissa olevat riidat ja torat. Ainakin, jos aikoo viettää pyhät saman kurkihirren alla.  Eihän se aina onnistu niinkuin Vaarao- kissaltani ja tuolta  hiirulaiselta. Näyttävät päässeen jonkinlaiseen joulukonsensukseen, ainkin näiden parrakkaiden henkilöiden läsnäollessa  Vaaraon silmät kyllä ymmyrikäisinä killistelevät eikä Joulurauhaakaan ole vielä julistettu. Vai oiskohan  tuo hennompi punalakkinen  itse esiintymisasuinen Lady Gaga! Vaaraolle tv:stä tuttu.

Konsensusta kynttilän valossa

Ihan täyttä ja totisinta Nostalgiaa

Hyvät Ystävät!

Joulumuistoni Avoimessa museossa tuossa  alla. Niissä ei ole sammunutta, muuta kuin pois puhallettu kuusen kynttilä ja olen siitä Kiitollinen. Ja entäs se ruoka ja olosuhteet, missä valmisti äitini kaikkea mahdollista ravintola-tason ylittävää herkkuruokaa. Ja ne mummon suoltamat uunimakkarat.
Nyt emme tarvitse kuin hitonmoisen dieetin. mutta eipä kukaan rehkikään "jokinpaikka" pitemmällä. kuin se eräs toinen paikka, niinkuin isäni  teki mm tukkitöissä.

Aamurannan Joulu

Oli ihanaa viettää joulua Aamurannassa. Se oli syntymäkotini syrjäisessä Leppävirran Ropan kylässä Ropan järven rannalla. Paikka oli entinen torppa ja räätäli-ukkini kotitila, josta oli muotoutunut sitten tavallinen pientila.

Jouluna hevonen ja lehmät saivat tavallistakin parempaa ruokaa ja kohtelua. Pyhävaatteita pidettiin pyhinä, paitsi ulkona hiihtäessä. Adventinajan mummo oli veisannut tavallista enemmän virsiä. Adventtikalenteri oli ihan nykymuodossaan ja sitä innokkaasti avattiin. Kouluaikana lasten joulu alkoi oikeastaan kuusijuhlasta, johon osallistui koko perhe. Myös joulupaketteja tuli postissa kaukaa sukulaisilta. Lahjat olivat sitten piilossa, vaikka tiedettiin kyllä, missä..

Aattona oli saunan lämmitys.
Pukin tullessa isä oli mennyt joko navetalle tai saunan uunia katsomaan rantaan. Pukilla oli tietysti kiire, eikä isää suinkaan ehdittäisi hakemaan. Ihmettelin noin kolme-vuotisena, kun pukki kielsi minua kiusaamasta kissaamme Mustaa-Ollia! Mistä tiesikään, että olin vetänyt Ollia joskus hännästä. Kerran taas saapui kokonainen tonttuarmeija traktorilla. Tonttuja oli yhtäpaljon kuin eräällä sepällä lapsia. Kas kumma.

Tapana oli. että isä haki joulukuusen parin kilometrin päästä metsäpalstalta. Kuusi oli katsottu jo kesällä valmiiksi. Kuusi odotti porstuassa sisälle pääsyään. Koristeita ei kovin paljon ollut, mutta ne olivat sitäkin kauniimpia ja rakkaampia, mielestämme. Tätinikin oli lähettänyt niitä Helsingistä. Pallot olivat lasipalloja. Kynttilät olivat oikeat kuusen kynttilät. Tähtisadetikkuja poltettiin. Jos oli suojaa, tehtiin ulos lumilyhdyt. Jos saatiin kyyti, käytiin hautausmaalla yli kymmenen kilometrin päässä.

Tapanina lämmitettiin jo aamulla sauna ja lehmille oli taas jotain ekstraa.. Iäkäs mummoni tarjosi pienen pikarillisen viiniä aikuisille ja muistaakseni minäkin sain joskus teelusikallisen..
Sitten olikin vuorossa tapaninajelu, eli kylässä käynti hevosella ja reellä.

Anne-Riitta

• 
  

Varsinainen pukki

Heippa Rakkaat Vieraat!

Kun isä teki jouluksi olkipukin, oli se taatusti maailman hienoin pukki. Olkia ei tarvinnut ostaa onneksi yksitellen. Mutta eipä se pukki  niin hirveän kallis investointi ole nytkään.

Kuulin taas jonkun ikäväkseni marisevan keksityn joulun kaupallisuudesta ja lisäävän  siihen myös pakanallisuuden, lahjojen kalleuden yms. Mutta onkos pakko lähteä suurin setelein kaikkeen mukaan...

 Lähetin aikuiselle pojalleni kaksi kymmenen euron rypistynyttä seteliä ja äitini oli  taas vastaavasti laittanut postiin aivan sileän kakskymppisen itselleni. Rikotaanko tässä nyt jotain lakia, tai houkutellaanko posteljoonia huonoille teille, tiiä en ja kokonaan eri juttu. Tästä kierrätyksestä saatiin  taas asiaa kuitenkin keskenämme soitella ja jutella niitä näitä. Ihan joulun ansiosta tällä kertaa. Ja ystäväni hyllyssä komeilee vuosia sitten tekemäni kaislapukki. Joskus tuntuu tarvittavan vähän virikkeitä arkeen.

Ite Pukki

Tästä ohje pukin tekoon

http://www.avoinmuseo.fi/joulu/ohje_olkipukki.php


Ja alla Wikipediasta pomimani kuva Gävlen olkipukista, jolle tuppaa perinteisesti käymään huonosti. Joku kun sen aina polttaa. Vai oisiko peri-ruotsalainen mainostemppu?

Gävlen eli Pikku-Pietarsaaren olkipukki

Linnuille ja lapsenmielisille

Hyvää alkavaa viikkoa!

Montakos päivää jouluun?

Tuota edellistä postausta täytyy hieman ihmetellä, miten nuo siniset norsut tuohon ovat putkahtaneet. Se on taas tonttu hiplannut tietokonettani öiseen aikaan, kun taas minun olisi pitänyt olla kaiken järjen mukaan nukkumassa.

Siniset norsut suolla

Siniset norsut, pastelli

Kiemuroita ja mutkia

Mutkainen meno jatkuu näin perjantaina -ja kolmastoistakin vielä!

Olipa taas ihan kunnon "jiätikkä". Sohjoinen eilinen kostautui nyt kun yöllä pakasti. Mäkistä luistinrataa saa taas taiteilla, mutta tuon Seijan heittelemiä oksia onnistuin väistelemään. On nimittäin käytävä palkkatoimistossa ja siihen on tänään viimeinen mahdollisuus ennen maksupäivää olipa sitten keli kuin keli.

Enkä malta olla tässä vielä julistamatta tätä ilosanomaa. Sain nimittäin omaishoitajanverokortin!
Ja etuudestani on veroprosentti 36 ja lisä prossa 38!  Nythän onkin kovasti mainostettu, että omaishoitajista kannattaa pitää huolta, kun laitospaikkoja tullaan rutkasti vähentämään. Voi etuuksien etuus ja palkkio! Etuudethan sitten vaikuttavat muihinkin etuuksiin, kuka niitä saa, esim asumistukea. Yleensähän ne tulevat harhaanjohtavasta nimityksestään huolimatta tarpeeseen eivätkä minään kultaisina alusastioina. Onhan se ainakin etuoikeus itse hoitaa sairasta omaistaan, mutta kohtuus pitäis olla kerjätessäkin.

Tonttulakkisten jäätanssia

Pian ne alkavat taas hiippailun ja hyvät toimet...

 Tervehdys Vierailleni!

Jestas, miltä tuntui kävellä aamutuimaan apteekkiin kahdenkymmenenviiden asteen pakkasessa. Ei kymmentäkään ole vielä tänä vuonna aikaisemmin ollut. Onneksi sain ihan itse aamulla makkarin patterin toimimaan.Vaikka viileässä viihdynkin, niin en vielä kaipaa kylmiöön. Nämä tonttu-asiat jaksavat lämmittää, ja sopiva viileys nukkuessa miellyttää. Ei vain tulis niitä tulipalo-pakkasia!

Jano  ja kaurat, vesivärit

Muutamia pipareita immeisille

...kuvassa katsellaan omppujakin kaula pitkällä. Varsinkin tuo poika.

Ensi-Pipareita Arvoisalle Katsojalle.

Mistähän muuten johtuu, että minulla on  tuo äidin viime jouluksi lähettämä kilon painoinen stolleri vielä puoliksi syömättä?

Omppuja ja pipareita!