Tervetuloa polskimaan tänne ajatuksen virtaan katselemaan piirroksiani, kuvia ja kirjoituksia. Uusia postauksia ei ole tullut ihan jokapäivä. Luulin joskus jo blogini kokonaan kuolleen pitkän tauon aikana, mutta ei, se olikin kulkeutunut jo toiselle puolelle maapalloa. Viihtymisiin! Bink ja Bonk! 🌺🌺Toivottaa Anne-Riitta
maanantai 20. tammikuuta 2014
Hyvää Maanantaita ja neljättä viikkoa tätä vuotta!
Tässäpä pieni kollaasin tapainen ja taidan askaroida niitä vielä lisääkin. Huomasin muuten, että Luostari on häipynyt johonkin bloggerista. Olisin siellä äskettäin pistäytynyt lämmittelemässä. Nyt kun on pakkasta meilläkin kolmatta kymmentä astetta.
torstai 16. tammikuuta 2014
Taulun arvoitus
Hei, taas löytyi kysyttävää!
Tällainen taulu vuodelta 1952 Kuopiosta päin. Olisiko peräti torilta lähtöisin? Maalannut K. Hurme, nimessänsä vähän suttua. Roikkuu oven päällä kallellaan.
Muistelen jonkun väittäneen tähän kuvaan sisältyvän jonkin jujun, mikä liittyisi ulkopoliittiseen tilanteeseen sodan jälkeisenä aikana... Paasikiven korvaa katsottiin setelistä muinoin, sopivasta kohdasta taitettunahan ilmestyi näkyviin hiiri.
Tämäkö taulu ei sitten yksin suo-ojaa esittäisikään? Että mitäpä tämä sitten esittäisi noin vertauskuvallisesti K. Hurmeesta en ole enempää kuullut, sen sijaan Viljo Hurme on matrikkeli taidemaalari, jonka signeeraukset ovat sangen sujuvat.
K. Hurme, öljyvärimaalaus |
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Iisvesi - Suonenjoki palokunta
Heippa Arvoisa Vieras! Vaihteeksipa vanha valokuva.
Katselin vanhoja valokuvia. Ne jaksavat aina minua kiinnostaa. Löysin nämä luonteikkaat palomiehet kallella kypärin. Ja miksiköhän toisilla on tähti ja toisilla ei? Ja ovatko nämä aikansa älyvaatteet?
Kuvan taakse on edesmennyt iisveteläinen Ikosen Anni kirjoittanut kauniilla käsialallaan kuvassa komeilevan iisvesi - Suonenjoki palokunnan pari vuotta ennen sotia. Iisvesi oli ennen Suomen suurin sisäsatama. Useiden sahalaitosten soho. Tunnistaako kukaan ketään näistä sisä-savolaisista palomiehistä?
http://www.suonenjoki.fi

Kallella kypärin! |
torstai 9. tammikuuta 2014
Sumuinen päivä
Hyvää torstaita ja sehän on toivoa meille täynnä aina
Eikä tarvinnut matkustaa sumun perässä filmaamaan Lontooseen, vain astua ulos ovesta. Eihän sekään tietysti ilmaista ole, paitsi vanhoissa kotimaisissa filmeissä ehkä puoleen hintaan. Alkoivat vesihiukkaset kuitenkin hivellä karheaa naamaa ja eteensä ei nähnyt kuin lähinaapurin. No aika komea otus. Mutta tämänkin arvion takana on osaltaan se, että yksin ja uupuneena odottelen ukolle tehtäviä testejä. Onneksi tapasin tänään lääkärin ja keskustelimme pitkään tilanteesta. Samoilla linjoilla ollaan. Aivohalvauksen jälkitila. Vai oliko se jälkisika. Siis armandollani Mauriziolla, eli meijjän Maurilla.
Toivoisin, etteivät ihmiset enää nykyään kuiskuttelisi ja kohottelisi kulmakarvojaan merkitsevästi, kun tietävät tällaisen ketä kohdanneen. Enemmän tähän aina kuitenkin liittyyy intohimoja kuin Sylyvin sappikiviin.
Eipä se paljon varoittele sen enempää kuin kuoppa tiessä, varsinkin jos ollaan Venäjällä, tai on kohonnut verenpaine. saati sitten verisuonten kalkkeuma... Koko elämä on varoitusmerkki?
Sumu, koulukkaiden värit |
maanantai 6. tammikuuta 2014
Päähän kunnon sarvet
Minustako japanilainen sarjakuvapiirtäjä?
Hyvät Ihmiset
Taidan kirjoitella vähän levottomia, mutta tarttuuhan nuhakin.
Kovaa otsaluuta tarvitsen minä nyt heti vuoden alusta. Uudelta vuodelta alkoi taas meillä epätietoisuuden täyteinen sairaalarumba. Potilas puhuu jo, kokonaan eri asia, mitä sieltä suusta sattuu tulemaan. Ja sanoipa mitä sanoi, osaan ne kaikki jo entuudestaan ulkoa.
Aloin juuri lukea lehdestä hyvää tarkoittavaa tervehdystä omaishoitajille, se pursusi tähtiä, siunausta, suojelusta, johdatusta, parannusta, kiitollisuutta, ym sädehdintää, niin että putosin alkuunsa tuosta linnunradasta. Samalla se pyjamamies oli jo kiivaasti lähdössä pyörätuolilla ulko-ovea ja synkeää pimeyttä kohti. Vasta oli asetuttu katsomaan televisiota vuodeosaston aulassa. En sitten myöhemmin enää alkanut lukea tuota tervehdystä uudelleen ja loppu jäi varsin hämäräksi. Mitäpä tuosta, olin jo itse sepittänyt juttuun oman liirumlaarumini.
Onkohan tämä nyt sellainen vuosi, että kaikki jutut pitääkin aloittaa varmuudeksi lopusta? Josko olisi tinasta katsottu, tulisiko minusta japanilainen sarjakuvapiirtäjä.
No eihän tuokaan tässä hullummalta kuulosta. Kuppi lämmintä riisiä ja sokerit tasapainoon, niin kylläpä aivot sopivilla välipaloilla pysyvät kunnossa.
Tonttulakit naftaliiniin! Koululaisvesivärit |
tiistai 31. joulukuuta 2013
maanantai 30. joulukuuta 2013
Kohta on taas se ruumisarkun ilta -ja tarkoitan nyt tinoja
Hilima ja myö |
Arvoisa Katsoja, otsikko mukaillen rakasta mummoani
Uuden vuoden aattona meillä valvottiin myöhään, valettiin tinaa, poltettiin kuusen kynttilöitä ja tähtisadetikkuja. Kaikinpuolin iloinen ja hauska ilta. Yksi kohokohta oli kun saatiin poksauttaa limonadit! Leikittiin saaduilla lahjoilla ja joskus tuli vielä uusiakin.Tinoja katsottiin sitten valkeaksi kalkittua kiviuunin rintaa vasten ja varjokuvat ennustivat tulevan vuoden. Leikisti tietysti. Mummoni, joka oli Metusalemiakin vanhempi, tiesi jo etukäteen, mitä hänen oma tinansa näyttäisi. Joka vuosi se oli ruumisarkku tietystikin. En voi ohittaa uuden vuoden aattoa ilman Mummon tinan muistelemista.
Lisäksi vielä tuli Hilmalta litania toivomuksia. Kuten, tulisipa jo Jumala pois ottamaan.
Kerran kun kissa ryminällä kaatoi varsi-luudan porstuassa, tokaisi isänu Jumalan olevankin jo kiireellä tulossa ja vieläpä vars´luudalla..
Isä kun ei tästä ruumisarkku jupinasta oikein tykännyt, jos mummo lasten ilon pilaisi synkeillä ennustuksillaan. Alkuunsahan se taisi olla huumoria, mutta loppua kohti toivomus oli totta Kyllä se aina Hilmallakin iloksi muuttui puolilta öin. Ainakin sitten kun taas herkkuja oli syöty ja pikarilliset viiniä puheiden ja toivotusten kera nautittu sekä Uuden Vuoden julistus ja tykin laukaukset kuultu radiosta ja vähän Raamattuakin luettu ja sitten yö puulle päästy asettumaan kaikessa rauhassa.
lauantai 28. joulukuuta 2013
Välipäivien kosteutta
Heissulinveit ja kamalan kelin Teit!.
Tämä kuva yrittää kuvastella jotain näkymää tulevasta vedenpaisumuksesta.
No, sehän tulikin sitten sinne Pohjanmaalle. Onneksi tässä korkeudessa vaan nilkutetaan keppilöillä. Järvelle ei kuitenkaan pääse vaikka vettä on jokapaikassa. Kalakin pitää ostaa kaupasta ja viimeksi ostin Pirkka-lohta. Ei siis puhettakaan minkäänsortin onngelle pääsystä.
Tällaisia kuvia eivät piirtele oikeat taiteilijat! Vaan niinkun minä kaatunut esimerkiksi.

"Säästähän tämä johtuu?"... |
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Jouluiltana
maanantai 23. joulukuuta 2013
Joulu-konsensusta!
Heippa taas!
Jouluksi kannattaa sopia kaikki sovittavissa olevat riidat ja torat. Ainakin, jos aikoo viettää pyhät saman kurkihirren alla. Eihän se aina onnistu niinkuin Vaarao- kissaltani ja tuolta hiirulaiselta. Näyttävät päässeen jonkinlaiseen joulukonsensukseen, ainkin näiden parrakkaiden henkilöiden läsnäollessa Vaaraon silmät kyllä ymmyrikäisinä killistelevät eikä Joulurauhaakaan ole vielä julistettu. Vai oiskohan tuo hennompi punalakkinen itse esiintymisasuinen Lady Gaga! Vaaraolle tv:stä tuttu.Konsensusta kynttilän valossa |
torstai 19. joulukuuta 2013
Ihan täyttä ja totisinta Nostalgiaa
Hyvät Ystävät!
Joulumuistoni Avoimessa museossa tuossa alla. Niissä ei ole sammunutta, muuta kuin pois puhallettu kuusen kynttilä ja olen siitä Kiitollinen. Ja entäs se ruoka ja olosuhteet, missä valmisti äitini kaikkea mahdollista ravintola-tason ylittävää herkkuruokaa. Ja ne mummon suoltamat uunimakkarat.
Nyt emme tarvitse kuin hitonmoisen dieetin. mutta eipä kukaan rehkikään "jokinpaikka" pitemmällä. kuin se eräs toinen paikka, niinkuin isäni teki mm tukkitöissä.
Aamurannan Joulu
Oli ihanaa viettää joulua Aamurannassa. Se oli syntymäkotini syrjäisessä Leppävirran Ropan kylässä Ropan järven rannalla. Paikka oli entinen torppa ja räätäli-ukkini kotitila, josta oli muotoutunut sitten tavallinen pientila.
Jouluna hevonen ja lehmät saivat tavallistakin parempaa ruokaa ja kohtelua. Pyhävaatteita pidettiin pyhinä, paitsi ulkona hiihtäessä. Adventinajan mummo oli veisannut tavallista enemmän virsiä. Adventtikalenteri oli ihan nykymuodossaan ja sitä innokkaasti avattiin. Kouluaikana lasten joulu alkoi oikeastaan kuusijuhlasta, johon osallistui koko perhe. Myös joulupaketteja tuli postissa kaukaa sukulaisilta. Lahjat olivat sitten piilossa, vaikka tiedettiin kyllä, missä..
Aattona oli saunan lämmitys.
Pukin tullessa isä oli mennyt joko navetalle tai saunan uunia katsomaan rantaan. Pukilla oli tietysti kiire, eikä isää suinkaan ehdittäisi hakemaan. Ihmettelin noin kolme-vuotisena, kun pukki kielsi minua kiusaamasta kissaamme Mustaa-Ollia! Mistä tiesikään, että olin vetänyt Ollia joskus hännästä. Kerran taas saapui kokonainen tonttuarmeija traktorilla. Tonttuja oli yhtäpaljon kuin eräällä sepällä lapsia. Kas kumma.
Tapana oli. että isä haki joulukuusen parin kilometrin päästä metsäpalstalta. Kuusi oli katsottu jo kesällä valmiiksi. Kuusi odotti porstuassa sisälle pääsyään. Koristeita ei kovin paljon ollut, mutta ne olivat sitäkin kauniimpia ja rakkaampia, mielestämme. Tätinikin oli lähettänyt niitä Helsingistä. Pallot olivat lasipalloja. Kynttilät olivat oikeat kuusen kynttilät. Tähtisadetikkuja poltettiin. Jos oli suojaa, tehtiin ulos lumilyhdyt. Jos saatiin kyyti, käytiin hautausmaalla yli kymmenen kilometrin päässä.
Tapanina lämmitettiin jo aamulla sauna ja lehmille oli taas jotain ekstraa.. Iäkäs mummoni tarjosi pienen pikarillisen viiniä aikuisille ja muistaakseni minäkin sain joskus teelusikallisen..
Sitten olikin vuorossa tapaninajelu, eli kylässä käynti hevosella ja reellä.

Anne-Riitta
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Varsinainen pukki
Heippa Rakkaat Vieraat!
Kun isä teki jouluksi olkipukin, oli se taatusti maailman hienoin pukki. Olkia ei tarvinnut ostaa onneksi yksitellen. Mutta eipä se pukki niin hirveän kallis investointi ole nytkään.
Kuulin taas jonkun ikäväkseni marisevan keksityn joulun kaupallisuudesta ja lisäävän siihen myös pakanallisuuden, lahjojen kalleuden yms. Mutta onkos pakko lähteä suurin setelein kaikkeen mukaan...
Lähetin aikuiselle pojalleni kaksi kymmenen euron rypistynyttä seteliä ja äitini oli taas vastaavasti laittanut postiin aivan sileän kakskymppisen itselleni. Rikotaanko tässä nyt jotain lakia, tai houkutellaanko posteljoonia huonoille teille, tiiä en ja kokonaan eri juttu. Tästä kierrätyksestä saatiin taas asiaa kuitenkin keskenämme soitella ja jutella niitä näitä. Ihan joulun ansiosta tällä kertaa. Ja ystäväni hyllyssä komeilee vuosia sitten tekemäni kaislapukki. Joskus tuntuu tarvittavan vähän virikkeitä arkeen.
Ite Pukki
Tästä ohje pukin tekoon
http://www.avoinmuseo.fi/joulu/ohje_olkipukki.php
Ja alla Wikipediasta pomimani kuva Gävlen olkipukista, jolle tuppaa perinteisesti käymään huonosti. Joku kun sen aina polttaa. Vai oisiko peri-ruotsalainen mainostemppu? |
Gävlen eli Pikku-Pietarsaaren olkipukki |
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Linnuille ja lapsenmielisille
lauantai 14. joulukuuta 2013
perjantai 13. joulukuuta 2013
Kiemuroita ja mutkia
Mutkainen meno jatkuu näin perjantaina -ja kolmastoistakin vielä!
Olipa taas ihan kunnon "jiätikkä". Sohjoinen eilinen kostautui nyt kun yöllä pakasti. Mäkistä luistinrataa saa taas taiteilla, mutta tuon Seijan heittelemiä oksia onnistuin väistelemään. On nimittäin käytävä palkkatoimistossa ja siihen on tänään viimeinen mahdollisuus ennen maksupäivää olipa sitten keli kuin keli.Enkä malta olla tässä vielä julistamatta tätä ilosanomaa. Sain nimittäin omaishoitajanverokortin!
Ja etuudestani on veroprosentti 36 ja lisä prossa 38! Nythän onkin kovasti mainostettu, että omaishoitajista kannattaa pitää huolta, kun laitospaikkoja tullaan rutkasti vähentämään. Voi etuuksien etuus ja palkkio! Etuudethan sitten vaikuttavat muihinkin etuuksiin, kuka niitä saa, esim asumistukea. Yleensähän ne tulevat harhaanjohtavasta nimityksestään huolimatta tarpeeseen eivätkä minään kultaisina alusastioina. Onhan se ainakin etuoikeus itse hoitaa sairasta omaistaan, mutta kohtuus pitäis olla kerjätessäkin.
Tonttulakkisten jäätanssia |
tiistai 10. joulukuuta 2013
Pian ne alkavat taas hiippailun ja hyvät toimet...
Tervehdys Vierailleni!
Jestas, miltä tuntui kävellä aamutuimaan apteekkiin kahdenkymmenenviiden asteen pakkasessa. Ei kymmentäkään ole vielä tänä vuonna aikaisemmin ollut. Onneksi sain ihan itse aamulla makkarin patterin toimimaan.Vaikka viileässä viihdynkin, niin en vielä kaipaa kylmiöön. Nämä tonttu-asiat jaksavat lämmittää, ja sopiva viileys nukkuessa miellyttää. Ei vain tulis niitä tulipalo-pakkasia!Jano ja kaurat, vesivärit |
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Muutamia pipareita immeisille
perjantai 6. joulukuuta 2013
Hyvää Joulukuun Kuudetta iltaa!
Arwi-vainaa, tuo karmeita kokenut lähes silmäpuoli sotasankari, edesmennyt kissani kuvassa. Piirtämiseen on Arwiitti itse osallistunut tassuineen. Hällä kun oli se tyyli ryypätä vesivärivettä, purra pensselinvartta, ratustella kynät poikki ja istua sekä tepastella piirroksen päällä.
Arwi, Olit tosi Sälli! |
perjantai 29. marraskuuta 2013
Sarvihöylä ajanvirrassa ja perjantai illassa
..Vai oliko se nyt koivuhalkoja lentohiekassa.. ja akanvirrassa!
Piirroksessani on vanha höylä, joka pöydälläni toimii paperipainona sekä ennenkaikkea silmänilona.
Kuvassa sen kauneus ei oikein pääse oikeuksiinsa. Olisi pitänyt hieman vielä säätää. En uskoisi edes tätä kömpelöä luonnosta hallituksen käsiin budjetti-neuvotteleluihin. On meinaan niin ärhäkäs peli, vaikka vanha kapine onkin, jos vain terä on paikoillaan!

Vanha höylä, luonnos vesivärein |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogitekstisuositus
KOVA LUU
Tässä se parempi jalka Hymniä omaishoitajuudesta Suomessa Tarina on tosi ja lainattu omasta julkisesta fb-kirjoituksestani ...
-
Hei, taas löytyi kysyttävää! Tällainen taulu vuodelta 1952 Kuopiosta päin. Olisiko peräti torilta lähtöisin? Maalannut K. Hurme, nimess...
-
Antologia Uuden työväenkirjallisuuden novellikilpailu -Kumpaa tehdä, kirjoittaa vai piirtää? Vai käykö niin kuin välillä on käynyt hi...
-
Kesäkuu 2023 kuumeni juhannuksen alla Vanhakin koni virkistyy käytyään välillä uimassa. Valitettavasti Vantaan uintipaikat on vähissä.Kuusj...
-
Tarunhohtoinen, leikkimielinen ja nopealukuinen "eeppokseni" Tervetuloa! Sumer Samarran malja ...
-
Legendaarisen Lassi ja Leevi sarjakuvan -alkuperäiseltä nimeltään Calvin&Hobbes- vähäpuheiseksi mainitun luojan, 'Bill Wattersonin&...
-
Puna-taudin kourissa Virren veisuus Lisä tunnit, pientä vilunkia Iloiset enot rannalla Ilmain haltija
-
Sonkajan koulun tammi. Muistoissani Ilomantsi ja siellä Enon tien läheisyydessä, mutta Hömötintien varressa sijaitsee tarinoiden Sonkajan ko...
-
Tervehdys! Tänään oli meidän kylän Kela-päivä. Vein omaishoitajan kuntotuskurssi-hakemuksen. Paikkoja taisi olla niin monta avoinna, että...
-
Arvoisa Vieras! Riihen takana illan tullen voi keksiä vaikka mitä. Vaikka sen puuttuvan leikkikaverin ihan omasta päästä. Kuvan reunassa ...
-
Kirjan tekeminen äästä ööhön docsilla Räpsöön poika kehittyy julkaisuvaiheeseen Niin paljon kuin tässä onkin puurrettu Google docsin kanssa,...