Pastelli |
Tervetuloa polskimaan tänne ajatuksen virtaan katselemaan piirroksiani, kuvia ja kirjoituksia. Uusia postauksia ei ole tullut ihan jokapäivä. Luulin joskus jo blogini kokonaan kuolleen pitkän tauon aikana, mutta ei, se olikin kulkeutunut jo toiselle puolelle maapalloa. Viihtymisiin! Bink ja Bonk! 🌺🌺Toivottaa Anne-Riitta
tiistai 5. helmikuuta 2013
Jo vähän "mandalointia"
Tuo otsikko siksi, että tämä on ihka ekani. Mandaloihin olen tutustunut oikeastaan vasta täällä bloggerissa ja todellakin ihaillut näkemiäni.
maanantai 4. helmikuuta 2013
Leveällä leivosen siivet
Tänään lauha keli ja aamun valkeneminenkin aikaistunut selvästi. Kun läksin kävelemään kylille tintit varikset ja naakat rupattelivat nekin puheliaina. Kuului myös tikka päristävän rumpusarjojaan lähistöllä. Se tuntui mukavalta, kuin olisi askelkin keventynyt siinä samalla.
Kun lueskelen omia juttujani, muitakin kuin näitä blogitekstejä, tuntuvat ne välillä vähän marisevilta. Kuin pitäisin itseäni jotenkin ruikuteltavana olentona. Vai liekö vain kaikuja savolaismallisesta ironiasta, mikä huumorin laatuna altistaa väärinkäsityksille hyvinkin herkästi. Varsinkaan huonona päivänä en saisi sitä viljellä. Kun en sitten itsekkään aina ymmärrä, mitä oikein tarkoitin! Odotan joka tapauksessa kovasti kevättalvea ja kevään tuloa, minkä varmaan huomaakin.
Ulkoilun jälkeen etsin tämän leivosen tähän terhentelemään. Sekin on kaverini Maukan käsialaa. Leivoselle ominaista on kuulemma leveä nokka! Harvemmin olen nähnyt aivan viime vuosina lepattelemassa pellon ojien yllä ravintoa etsimässä. Maisemat muuttuvat ja elinolot samalla..

perjantai 1. helmikuuta 2013
Päästäisiinpä pian pääsiäiseen!
Vaikka talvi sopii suomalaiselle, niiii. Enpä enää tiiä.
Lupasivat pakkasta, joten sivelin liian rasvaiset becon-palat tinteille hyvinvoivaan joulukuuseen parvekkeella kaverini luona
.Ja vielä ois tulossa Ystävän Päivä ja Runebergin päivä ja ties mitä, ennenkuin järvistä lähtee nuo huonoiksi mainitut jäät! Ja laineet alkavat liplattaa.
"Eipä tuu mieleenkään", miten piti sukat monojen päällä jarpaat paleltumaisillaan hakeutua sinne opinahjoon. Vieläpä ilkeiden isojen poikien kanssa kilsakaupalla, onneksi parempiakin matkatovereita liittyi lopun matkaa. Onneksi kaikki eivät olleet sellaisia !

Ga, täss myö ootellaa |
Lapsi Ulpukkalehdostani
Kun näyttelyn nimeksi on suurella vaivalla keksitty Näkyjä...eikä sitäkään ihan itse keksitty, vaan joku on hätäpäissään sanonut että laita se... kun jotain on laitettava.. niin mihinkähän tuo jo viittais?
Oiskohan kyseessä intiutio -vaje? Minusta tuo olisi hyvin kuvaava nimitys olotilalle, jossa ei yhtään enää raksuta. Tuossa tapauksessa näyttelysihteerillä puolestani.
Jostain syystä en päässyt kommentoimaan, mutta tässäpä nämä Kiitokset seuraavana tuleville kommenteille. Poggarin toimittaja teki jutun täällä jo ennen näyttelyä kun hain töitäni Mantsin kehyksestä, missä ne kehystettiin. Kahtena seuraavana vuonna oli joulukuussa näyttelyt täällä Piirolan pihassa. Viimeksi heinä-elokuussa Piirolassa pari-kolme vuotta sitten.
Näyttelyn pitäminen on kivaa ja vähän jännittävääkin, koska olen vähän ujo. En ole kauhean "hienostunut" ja toivon " tavallisten" ihmisten käyvän aina katsomassa, jos ja kun olen jotain saanut aikaan. Esillä on ollut myös nukkeja ja punoksia.
Oiskohan kyseessä intiutio -vaje? Minusta tuo olisi hyvin kuvaava nimitys olotilalle, jossa ei yhtään enää raksuta. Tuossa tapauksessa näyttelysihteerillä puolestani.
Pastelli, kesäinen Joensuun näyttelyn muisto v.2004 |
Jostain syystä en päässyt kommentoimaan, mutta tässäpä nämä Kiitokset seuraavana tuleville kommenteille. Poggarin toimittaja teki jutun täällä jo ennen näyttelyä kun hain töitäni Mantsin kehyksestä, missä ne kehystettiin. Kahtena seuraavana vuonna oli joulukuussa näyttelyt täällä Piirolan pihassa. Viimeksi heinä-elokuussa Piirolassa pari-kolme vuotta sitten.
Näyttelyn pitäminen on kivaa ja vähän jännittävääkin, koska olen vähän ujo. En ole kauhean "hienostunut" ja toivon " tavallisten" ihmisten käyvän aina katsomassa, jos ja kun olen jotain saanut aikaan. Esillä on ollut myös nukkeja ja punoksia.
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Nuo silmät mua sähtää!
Tänään vuorossa Maukan kampihäntäinen kissa!
Kissa on muotoiltu liimapuusta ja kokopuinen häntä liitetty takapuoleen. Katti näyttää hyppäävän minä hetkenä hyvänsä pystyyn.
Musta Vaaraonikin antoi minulle jo heti aamusta vähän sähköhoitoa käydessään kipunoimassa vieressäni. Suorastaan sen turkki rätisi. Olisikohan jotain kevään merkkejä? Huomaan useissa blogikirjoituksissa jo havaitun esim lintujen elämässä orastavaa keväisyyttä ainakin etelämmässä.

Kissa, puutyö nikkaroinut Mauri |
tiistai 29. tammikuuta 2013
Alkaisi vain jo suo sulaa!
Maukan vuolema kurki siinä tepastelemassa oksaisilla koivillaan.
M:n puutöistä on vielä joitakin ottamiani kuvia ja tarkoitukseni on etsiä ne muistoksi blogiini.Yhdessä puuhailu ja yhteinen kiinnostus kädentaitoihin oli mukavaa. Nyt puuttuu paljon elämästä, kun työkalut eivät ukolla kädessä pysy. Kaiketi myönnettävä, ettei uusia töitä enää koskaan synny.

Kurki, koivua |
Tukevahko M-merkkinen tuolini
.. on talven kuivuudessa ruvennut vähän nitisemään.. Ihmekös tuo tämän kokoajan ylöspäin kapuavan elopainon alla! Tuoli onkin ollut kovassa käytössä jo kymmenen vuotta.
Tuolin tunnistaa omakseni runsaista väritahroista, mitkä ovat sormistani tarttuneet. Ne jotenkin kuuluvat asiaan.
Lahjaksi saamani tuoli, nikkaroinut M |
maanantai 28. tammikuuta 2013
Kallen päivää kaikille!
Kallen päivä on, enkä edes muistanut veljen Kalle-pojalle lähettää nimipäiväkorttia. Kallen päivästä ennustetaan loppuvuoden säitäkin, sen mukaiseti kuulemma ilmoja pitelee! Meinaakohan tuo nyt muistin huononemista sitten osaltani vuoden loppua kohti tuo korttiunho.. Huh.
Vaihdoin jo otsakkeena olleen pakkaskuvan hieman hentoisempiin ja kevättä ounasteleviin väreihin, sillä minulle riittäisi jo hyvinkin tätä keskitalvea.
Aamulla tuli radiosta some-aiheista - sosiaalinen media, ohjelmaa, missä erilaisten aineistojen taltioijat, päiväkirjan pitäjät ja bloggarit kertoilivat kokemuksiaan. Niin, kuinkas paljon omilla nimillään blogia pitävät voisivat asioistaan julkisesti kertoa, olen minä sitä itsekin joskus miettinyt.
Varsinkin kun sukunimeni jotenkin vaikuttanee keksityltä kaikkine kaksine väliviivoineen.
Jotenkin vieraalta tuntuisi kuitenkin käyttää nimimerkkiä, kun on tarkoittanut kaiken nähtäväksi esim kaukaisille sukulaisille (ja kelle vaan, ketä kiinnostaaa). Ehkäpä omalle itellekin ennenkaikkea.
Tarkoitus ei ole ainakaan mitään henkkohtaista likasankoa kaataa lukijoiden niskaan, vaan enemminkin ihan vain tarjota nähtäväksi omia teelmiä
- ja saada siitä iloa irti, kun on kerran tällainen käsintehty pohja.. Ja antaa vaikka blogin itsensä näyttää mihin suuntaan se on menossa, koska en niin tiukasti halua aihepiiriä rajata. Jossain blogiohjeissahan on neuvottu pysymään vain yhdessä asiassa lukijamäärän saavuttamiseksi. Tietty kaupallisessa mielessä niin. Mutta ehkä syvemmältäkin asioita voisi luotailla. Ehkä itsekin alan kirjoitella enemmän, vaikka piirroksista aloitin.
Liitän tähän vielä yhden kukkasen!

Kiitos-kukkanen Kaikille! |
perjantai 25. tammikuuta 2013
Tuohinen kukkaroni
Perimmäistä perjantaita tammikuulta!
Vanha tuohinen kukkaroni tai iltalaukkuni tuohisine helmineen on jo läpästään vähän käpristynyt ja sen pintaan kyhäämäni koristeet haalistuneet. Vai pitäisikö kutsua sitä vain yksintein "TUOHETTOMAKS kukkaroksein"? Siltä usein tuntuu.
Tein kukkaron kymmenen vuotta sitten punonnan erikoistekniikka linjalla opiskellessani täällä Ilomantsissa. Kuitenkin muoto on säilynyt, eikä tuota vielä erehtyisi luulemaan saunan sytykkeeksi. Tuohilevyjen ristikkäin liimaaminen pitää sen suorana.
Kukkaro, koivun tuohi |
torstai 24. tammikuuta 2013
Kesämylly
Tuuli pyörittää vielä myllyn siipiä vinhasti, muttei hätää, ilmassahan on mukana muutakin...
Mutta sitten pitkän hellejakson jälkeen nousi myrsky. Näin trombin kaikennielevän suppilon vierivän metsäojaa pitkin pihaan ja samassa se pyöräytti myllyn betoni jalustoineen korkealle ilmaan. Ja Räiskis ja VinksVonks sekunnissa! Onneksi trombi muttuui ohueksi seinämäksi ja sujahti rakennusten välistä metsään, missä olikin heti kaatanut suuria puita. Mennessään se siinä vielä katkoi lampaan kelloja yhdistävän narun pikku pätkiksi ja nakkeli puu-ukkoja sinne tänne, muuten vältyttiin pahemmilta tuhoilta. Myllyn rakentaja vain on jo niin sairas ettei pysty enää uutta myllyä nikkaroimaan.
Mylly, pastelliliitu |
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Sonkajan koulun vanha tammi
Hevosena
Onpa tullut pariin kertaan katsottua telkusta Ypäjän hevoskoululaisten touhuja. Huomioni on kiinnittynyt enimmäkseen hevosiin. Kyllä ne ovat kauniita ja tuollaiset hyvin hoidetut hevoset suorastaan säkenöivät. Tähän piirrokseen ei ollut hevosta mallina, vaan se on ihan "omasta päästä".
Enpä ole varma onko hepalla harjassaan kuuran kukkia vai oikeita kesäkukkia.
Enpä ole varma onko hepalla harjassaan kuuran kukkia vai oikeita kesäkukkia.
Mielikuva hevosesta, pastelli |
perjantai 18. tammikuuta 2013
Pakkasen panemaa
Komea päivä. Arvokkasti huurteiset puut ja hanki hohtavat talviauringon paistaessa haalean siniseltä taivaalta.
Mutta tuo pakkanen!
Kasvot muistavat lapsena tapahtuneen ikävän paleltumisen samanlaisena päivänä. Olin aikuisten mukana nostamassa jäitä avannosta. Niitä tarvittiin sähköttömässä taloudessa maidon jäähdyttämiseen kesällä. Jäitä säilytettiin mutaläjässä navetan läheisyydessä. "Kuutiot" sahattiin järven jäästä, vedettiin hevosella ylös jään pinnalle ja kuljetettiin ylös pihaan.
Pakkasta oli lähes -30C. Naamani alkoi yht´äkkiä tuntua oudon lämpimältä. Onneksi toiset huomasivat kasvojeni valkenemisen ja minut vietiin sisälle lämpimään. Seurauksena oli palovamman kaltainen paleltuma. Sen jälkeen pakkanen on tuntunut hyvin ilkeältä kasvoissani.
Keväämmällä hiihtämässä kuvassa
Mahdotonta menoa Lylysuolla |
torstai 17. tammikuuta 2013
Sarjassamme Pieniä Ihmeitä!
Hyvä Vieraani!
Eilen mystisesti kadonneet kuvat olivatkin yönaikana itsestään palautuneet. Hyvä niin. Oisikohan yhteen kuvaan kohdistuneet tekemiset sitten jotenkin siirtyneet muihinkin teksteihin, missä on samanlaisia asetuksia ym.. Nalle-sivukaan ei taida olla ihan kunnossa. Enpä tiiä kun en ole asiantuntija.
Tässä nyt sitten kimppu tulppaaneja. Eivätkä nämä ole vanhaksi menneitä joulun aikaisia ale-kukkasia, vaikka jokunen jo vähän siinä ja siinä alkaa ollakin.

Tulppaanit, taitettu kortti, vesivärit |
tiistai 15. tammikuuta 2013
Hapottomia pihlajan marjoja
Mökin pihlaja |
Viime syksynä ei mökin pihlajassa ollut montakaan marjaa -eivätkä nekään muutamat olleet kovin punaisia..
Sekaannusta kuvien kanssa! Jostain syystä blogistani hävisi joukko kuvia. Muutenkaan kuvan liittäminen ei onnistu niinkuin pitäisi.
lauantai 12. tammikuuta 2013
Hakovaarassa Hopeapajun alla
torstai 10. tammikuuta 2013
Keson Kakadu, Erittäin Harvinainen!
Tammikuista päivää Hyvä Vieraani.
Olen liikkunut paljon luonnossa ja oleskellutkin siellä myös yksinäni päiväkausia, tosin vain sulan maan aikaan. Joskus saattaa tavata silloin aivan "erikoisia lajeja". Monelle henkeen ja vereen asiantuntijalle saattaa kyllä syntyä erimielisyyttä näistä havainnoista.
Tuskinpa tästäkään kukaan saa rariteettia vaikka kiiruhtaisikin mahtavalle Ilomantsin Keson lintusuolle sitä oikopäätä tähyämään putkeensa! Kannattaa kuitenkin tänä vuonna yrittää, sillä mielenkiintoista katsottavaa ja kuunneltavaa on niin paljon, ettei huonokuntoisempi jaksa kaikkia muistikorttejaan edes repussa kantaa.

Keson Kakadu, puuvärit |
Näkymiä Kesonsuon lintutornista. Suo, joka täytyy KOKEA! |
Pitkospuut Kesonsuon lintutornille |
tiistai 8. tammikuuta 2013
Keijukaiset parasta päänsärkylääkettä
Päätäni alkoi oudosti särkeä. Niskastakin kuuluu vain kuivaa rutinaa kuin näkkäripaketista. Mikäs avuksi? Eihän tähän auta Ibusalit tai Disperinit eivätkä parasetamoolit tai muutkaan apteekkirohdot. Päätin kokeilla keijukaisia. Ne ilmestyivätkin tuohon muutamassa hetkessä. Mikä onkaan rattoisampaa, kuin piirrellä Ihan niitänäitä. Suosittelen.
Keijukaiset lääkkeenä, piirtelyä |
Lisää piirtelyä...väriä lisää... |
Ja Sitten Lopulta... Maahiseltako apu?
Vastaani tuleekin keijukaisten talo, niin luulisin. Tai kokonainen linnahan tuosta tupsahtikin Ehkäpä sieltä löytyykin keijujen henkilääkärin vastaanotto, missä itse Maahinen kopsauttaa ryhmysauvalla polvilumpiooni -ja katso! Päähäni ei koskaan ole koskenutkaan.
Keijujen talo, värikynät yms |
lauantai 5. tammikuuta 2013
Kattien loppiaisjuhlat!
maanantai 31. joulukuuta 2012
Happy NewYear! Ja Onnenkengällä ohimoon.
maanantai 24. joulukuuta 2012
perjantai 21. joulukuuta 2012
Ottakaa sika kiinni!
Linja-auto pysähtyi mökin kohdalle. Lapset olivat äitiä vastassa potkukelkkoineen. Huomasin tien vieressä kaksi lumiukkoa. Ja - enpä ollut uskoa silmiäni, kun toinen, se jolla ei ollut porkkananenä, vaan jonkinlainen, ikäänkuin kärsä, pinkaisi äkkiä luuta viuhuen metsään päin. Säikähdin.
Pihasta alkoi kuulua kovaa huutoa: Ottakaa se sika kiinni!! Muuta asiaan liittyvää en tiedä sillä linja-auto kaasutti jo matkoihinsa
Run away, vesivärein tehty piirros |
torstai 20. joulukuuta 2012
Tonttujen tarkkailua illansuussa
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Saunavedet, takavuosien raikasta AKVEDUKTIA
tiistai 18. joulukuuta 2012
Leppäpuilla lempeät löylyt
lauantai 15. joulukuuta 2012
Hulinaa metsän reunassa
Sieltä ne kuikkiit metsän reunasta nuo tontut. Ja taas on kiikarissa tuo vaarallinen VAARA-MAISEMA
Joulunalus kiikarointia! Vesiväri |
Kun pojat olivat pieniä
perjantai 14. joulukuuta 2012
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Enkelinsiivet tiukilla
Huonekasveista kauneinpia on Enkelin Siipi
Kukka niin arvaamaton, että kaiken voi jo etukäteen ennustaa. Pudottaahan se lehtensä kuitenkin tavallisen kuivassa huoneilmassa! Vanhoissa puutaloissa se sensijaan menestyi (-y) mainiosti ja kasvu ylsi aina laipioon asti nahkean vehreänä ja koristeellisena läpi talven.. ainakin naapurissamme erään ompelijattaren kotona.
Se oli upea näky pienine haaleanpunaisine kukkineen suurikokoisen, kullattuna hohtavan koristeellisen ompelijan peilin läheisyydessä salin oven poskessa.. Varsinkin kun pihan toisella puolella oli touhuntäyteinen navetta lehmineen ja possuineen täydessä tuoksussa! Kontrastikin oli täydellinen.
EnkelinSiipeni, vesiväri |
tiistai 11. joulukuuta 2012
torstai 6. joulukuuta 2012
Oh Tannenbaum!
Valaistu yksinäinen kuusi puistossa on jotenkin niin huikean haikean näköinen. Puiston reunamilta ja takaa tuikkivat valot ihmisten kodeista illan pimeään ja vilkuttelevat tervehtien joulupuuta. Joulun jälkeen siitä tulee taas vain tavallinen sitkeä puistopuu, yksi muiden joukossa, eikä kesällä ohikulkijakaan kiinnitä siihen huomiota, vaan ihastelee kukkivia pihlajoita.
Puiston kuusi, pastelli |
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Hyvää Itsenäisyyspäivää entisestä elämästä!
Talvi on sittenkin tullut.
Kuvassa Laukka -ahon toistasataa vuotta vanha tuparakennus, sellaisena kun se kuvanottohetkellä ja tuona pakkaspäivänä on ollut. Suomi-neito on nuorempi!
Kuvassa Laukka -ahon toistasataa vuotta vanha tuparakennus, sellaisena kun se kuvanottohetkellä ja tuona pakkaspäivänä on ollut. Suomi-neito on nuorempi!
Tässä tuvassa on ommellut kenkiä joskus suutari. - Laukka-ahon riihen jatkoksi rakennettu puimalarakennus blogin otsikkokuvassa |
maanantai 3. joulukuuta 2012
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Suokukkia
tiistai 27. marraskuuta 2012
Kuumaa chiliä ja piirroksiani, video
Tulipa mieleen kokeilla elokuvan tekoa Picasassa, kaikkea mieleen juohtuukin.
Näin tulin saaneeksi aikaan ensimmäisen "musiikki-elokuvani" piiroksistani ja kuvistani. Ehkäpä seuraava olisikin jo vähän parempi... Musiikissa ei ainakaan minun mielestäni ole pahemmin valittamista, tosin sekin löytyi vahingossa koneeltani.
Tästäkin voi lähettää kommentteja ja vinkkejä. Kiitos etukäteen!

maanantai 26. marraskuuta 2012
Iltapuuhaa Nallen kanssa
Tämän nallukan nimi on aina muistettava kirjoittaa Oikein Isolla. Joulupukki oli veljelleni joskus tämän pienenä ollessa tuonut tuon Nalle-Karhun.
Hänellä oli tuo uskollinen Nalle-Karhu vielä toisella kymmennelläkin usein mukana. Se oli musta, kulunut ja sen ruskeat eläväiset lasisilmät killittivät uteliaan näköisinä, milloin repusta tai tyynyn alta..

Karhu-Nallen kanssa, pastelli |
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
lauantai 24. marraskuuta 2012
perjantai 23. marraskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogitekstisuositus
KOVA LUU
Tässä se parempi jalka Hymniä omaishoitajuudesta Suomessa Tarina on tosi ja lainattu omasta julkisesta fb-kirjoituksestani ...
-
Hei, taas löytyi kysyttävää! Tällainen taulu vuodelta 1952 Kuopiosta päin. Olisiko peräti torilta lähtöisin? Maalannut K. Hurme, nimess...
-
Antologia Uuden työväenkirjallisuuden novellikilpailu -Kumpaa tehdä, kirjoittaa vai piirtää? Vai käykö niin kuin välillä on käynyt hi...
-
Kesäkuu 2023 kuumeni juhannuksen alla Vanhakin koni virkistyy käytyään välillä uimassa. Valitettavasti Vantaan uintipaikat on vähissä.Kuusj...
-
Tarunhohtoinen, leikkimielinen ja nopealukuinen "eeppokseni" Tervetuloa! Sumer Samarran malja ...
-
Legendaarisen Lassi ja Leevi sarjakuvan -alkuperäiseltä nimeltään Calvin&Hobbes- vähäpuheiseksi mainitun luojan, 'Bill Wattersonin&...
-
Puna-taudin kourissa Virren veisuus Lisä tunnit, pientä vilunkia Iloiset enot rannalla Ilmain haltija
-
Sonkajan koulun tammi. Muistoissani Ilomantsi ja siellä Enon tien läheisyydessä, mutta Hömötintien varressa sijaitsee tarinoiden Sonkajan ko...
-
Tervehdys! Tänään oli meidän kylän Kela-päivä. Vein omaishoitajan kuntotuskurssi-hakemuksen. Paikkoja taisi olla niin monta avoinna, että...
-
Arvoisa Vieras! Riihen takana illan tullen voi keksiä vaikka mitä. Vaikka sen puuttuvan leikkikaverin ihan omasta päästä. Kuvan reunassa ...
-
Kirjan tekeminen äästä ööhön docsilla Räpsöön poika kehittyy julkaisuvaiheeseen Niin paljon kuin tässä onkin puurrettu Google docsin kanssa,...