Salattua symboliikkaa?

Heippa!

Niin sitä taas maanantaihin päästiin ja radiossa kerrottiin kulttuurin alentavan verenpainetta. No tottavie  lehmätkin lypsävät paremmin kuunnelleessaan Beethoovenia! Sehän on jo ajat sitten Itä-Suomen yliopistossa tutkittu... Jos taas lehmä sattuu tykkäämään vaikka Elviksestä, lypsääkö se vaan jättämällä itsensä huomiotta ja alistuvan  tutkijoiden mieliksi, sekä menevän umpeen ennen aikojaan, siis ehtyvän?

Tällä kuvalla ei mitään muuta tekemistä tuon asian kanssa, kuin se, että  jotenkin minäkin  uskon kaikenlaisen kyhäilyn vähän kohentavan ihmisen vointia.

Vesiväri piirros

Kukkasin

Hyvää alkavaa viikkoa!

Tulihan tuosta vähän tuhnuinen kuva. Ostin 2 euroa ja risat maksavan lehtiön. Muutenkin tässä ollaan vähän ruosteessa. Blogia pitäisi uudistaa, toivottavasti siellä ei ole mitään "lupauksia" asioista, mitkä ovat jääneet vain haaveiksi.

Kukkia, vesivärit

Alinan takaisku

 Arvoisa Vieraani!

Omaishoitajuus tahtoo viedä kaiken ajan. Toivottavasti ei sentään henkeä ja terveyttä. Onneksi on paljon hauskojakin juttuja sattunut elämän varrella ja jäänyt vaikkapa muistot mukavista ja huolehtivista sukulaisista. Ennenkaikkea huumorintajuisista tädeistäni. En kuulu siihen joukkoon, joka väittää suvun olevan pahin. Siis ainakaan oman suvun, toisten sukulaisistahan ei voi tietää. Ja aika kultaa muistot. Kaikki joviaalisuus kyllä kantaa ihmistä vaikeanakin aikana.

Parissa aikaisemmassa postauksessa eksyin sinne Ukko-Hiltan huusholliin, missä eli naimaton tytär ja vanhapoika veli .

Isälläni oli myös kaksi ikisinkkua sisarta. Alina työskenteli Helsingissä lastenklinikalla yli 30 vuotta ja olikin oikein Helsingin neiti.. Lomansa tädit mielellään viettivät meillä, syntymäkodissaan. Voi sitä Vitaliksen tuoksua ja ihania sihvonkeja! Jos Alinan loma sattui Juhannukseksi ja Jussin päiväksi, olikin seuraava nimipäivä Uunolla. Tietysti menimme Uunon luo käymään (sillä aiemmin mainitsemallani veneellä) komeiden kukkapuskien kanssa. Kurjenmiekat ja kaikki ihanuudet olivat juuri kukassa. Alina nauroi, että kyllä se Uuno hänellekin kelpaisi. Liekö vain sanaillut, vai oliko ihan tosissaan. Sitten eräänä keväänä hentoisen tädin värttinäluu oli murtunut ja käsi kipsissä, joten hän tulikin Hesasta jo toukokuun lopulla. Menimme Uunoa auttamaan perunankylvössä ja tietysti tätikin tuli mukaan. Oli oikein ihana alkukesän päivä. Täti kovasti lirkutteli Uunolle ja pahoitteli  kipsattua  kättään, kun ei pystynyt oikein mitään tekemään. Taisi olla sipaissut vähän hajuvettäkin.

-Se niin hittaasti paranoo tuo vanahan immeisen luuvika, totesi Uuno ykskantaan! Tätipä  oli vähän aikaa hiljaa ja se "lempi" taisi siihen tokaisuun laimentua. Olihan se hempeä Alina vähän Uunoa vanhempi. Ei paljon.

Täti tamineissaan

Se talviurheilusta

Arvoisa Lukija!

Hieman kiireessä jouduin päättämään viime postauksen olympia-tunnelmani. Otsikkokin oli vain sinne päin, sillä yritin kirjoittaa sen " Mietteitä lusikka-kahveilla",  vaan päivitys meni päin honkia ja annoin asian olla, kun tuli apteekkiin lähtö.

Taidankin vaikuttaa jo kirjailija Hans Selolta tuosta otsikosta päätellen. Missähän muuten Selo lienee...

Hiihtokilpailujen lusikkarahat piti 60-luvulla  meidän koululaisten itse kerätä kiertämällä talosta taloon ja mökistä mökkiin. Kilpailut olivat "KovaSana" silloin!
Oli hiihtoloma ja serkku-tyttöni kaupungista  käymässä. Menimme keräyslistan kanssa isoon naapuritaloon toiveikkaina ja jäimme ovenpieliin epävarmoina notkumaan- Talon tytär ei uskaltanut asiaa päättää, vaan kutsui äitinsä keittiöstä hätiin.  Kun Itse pelottava "Ukko-Hilda" sitten saapui, kailotti hän, ettei heiltä kunnan tarpeisiin liikene penniäkään, kun heitäkin jo niin kovasti verotetaan. Mutta syökää nyt niitä paistumassa olevia munkkeja niin paljon kuin haluatte ja kertokaa opettajalle, että anoo itse ne palkintorahat sieltä kunnasta!
Saatiinhan me kasaan sitten  muualta muutamia markkoja.Vastapaistetut munkit olivt kyllä hirmuhyviä, kun aivan koko päivä oltiin laskettu ulkona mäkeä.. Ja ite voitin  sitten isoimman  palkintolusikan, ihme kyllä.

Suo-Orvokki

Mietteitä kahvilla ja lusikalla

Heippa!

Myllystäkö mallia ovat ottaneet nämä lumilautailijat. Ensinnäkin ikävää, että ihmisten täytyy loukata itseään olympia-urheilussa toistuvasti. Ainakin Suomen nuori miesjoukkue sai kolotusksen aihetta. Oletetaanko myös kaikkien muiden, jotka eivät halua lukeutua luusereihin ylittävän ja särkevän  itsensä?
Tosin ovathan ihmiset sairastuneet iät-ajat työperäisiin sairauksiin ja on ollut heitettävä lusikka nurkkaan siitä paikasta..
-Sirkuksessa edes käytetään tietääkseni suojavajereita hurjimmissa tempuissa, vaan tiedähän tuotakaan.

Suomen mitali oli tietysti hieno juttu ja kiva tyttö sen saikin.

Se sitten trombin särkemä mylly

Ylläytetty "alkaa tekemään"...

Hyvää lauantaita Kaikki, tai ainakin edes muutama!

Olin aamulla kirjoittamassa ystävänpäiväkortteja kun korviini kantautui kammarin puolelta  uutinen: Suomen kielitoimisto on hyväksynyt muodon "alkaa tekemään". Johan nyt on mualima niin mallillaan, että meinasin pudota tuolilta. Alkoi aivan ääneen naurattamaan, vaikka just vähän aikaa sitten hoidettavani oli paiskannut kahvimukinsa pitkin pöytiä ja kieltäytynyt ottamasta lääkkeitään. Kiitos kielitoimisto että pelastitte päiväni. Hyvää viikonloppua siis Sinullekin.

Ylläytetty, piirros

Metsäkansaa ja peljätyksiä

Hei vain Arvoisa Lukija!

Metsässä  tapaa monia olentoja, jos vain on niitä nähdäkseen. Autioilla aukeilla kulkiessa saattaa näyttää kauempaa katsoessa jonkun liikkuvan ja kohdalle tultaessa siinä onkin vain valon häivähdys, heiluva oksa tai kanto kumollaan maassa. Aina nuo etäiset eivät näytä niinkään lempeiltä vaan enemmänkin pelottavilta ennenkuin selviää, mistä on kyse. Suorastaan on pettynyt kun ei mitään ollutkaan. Ja pakko nauraa taas itselleen ja peloilleen.

Peljätyksiä, vesivärit

Paranneltu kuutamo

Lauantaina saunan jälkeen

Sattuipa tällainen tapaus yli kaksi  vuosikymmentä sitten, että lauantai-iltana lähdettiin ravintolaan eräässä kaupungissa ja siellä sitten tapasimme vanhan pikkutakkisen pullean miehen. Hän kertoi olevansa kuvaamataidon lehtori. "Lehtori"oli  aikalailla näkäräisissään ja ylettömästi kiinnostunut siitä, mitä me taas puuhailemme. Kaverini olikin taidemaalari ja kultaseppä koulutukseltaan. "Kaiken huipennukseksi" hän käytti huopahattua, jossa oli joku killutin ja sulka. Vähän huvittavaa sekin.

Lehtori halusi kiihkeästi kommentin hienosta kuutamo-maalauksestaan, jonka kertoi äskettäin valmistuneen. 

Menimme lehtorin kanssa sitten erään vanhan arvostetun oppilaitoksen kulmille.Siinä koulussa hän kertoi jo yli  kolmekymmentä vuotta työskennelleensä. Aloin jo vähän uskoakin  tätä tarinaa, vaikka tuo lehtorin olemus alkuunsa oli kovasti epäilyttänyt. Keskikaupungilla olleeseen asuntoon sisälle tultuamme huomasin paikan olevan niin vintagea, ettei se yksinkertaisesti ole mahdollista muualla kuin museossa. Selvisi että tämä olikin aikoja sitteen kuolleen tädin asunto. Ja miekkonen oli tuon koulun eläkkeellä oleva hauska ja hiprakoiva talkkari.

 Kuutamomaalaus taas oli aivan kauhea ilotulitus  ja kaamea fiasko, johon hän oli työntänyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat öljyvärinsä ja hankkinut sitten kullanväriset hirvittävät  prameat kehykset.

"Lehtori" tarjosi meille  katsastuksen päätteeksi drinksut  ja lupasinkin  yrittää panna kuutamon kerralla paremmaksi tai vieläpä pahemmaksi!

"Parannettu" kuutamo, vesivärit

Aurinkoista keskitalvea!

Heippa vain!

Näillä kukkasilla, jotka näyttävät vähän heinäkuun liljoilta. mitä kuusikymmenluvulla näkyi monen kammarin ja tuvan ikkuna- amppelissa, toivotan iloa elämäämme! Olen ihan hyvilläni, että pääsin tähän tietokoneelle ja viileään huoneeseen istahtamaan hetkiseksi henkeä vetämään .

Sudittu vesivärein

Enemmän yöpilveä kuin ylävirettä

Tervehdys!

Tänään oli meidän kylän Kela-päivä. Vein omaishoitajan kuntotuskurssi-hakemuksen. Paikkoja taisi olla niin monta avoinna, että virkailijalle tuli epäilys, alkaakokaan  koko kurssi. Jos ukkiini olen tullut niin kylläpä on huono ennuste!  Ukkini kohdalla kyse oli  tosin sotainvalidi /veteraani  kuntoutukseen pääsystä ja ikä loppui ennen kuin vihdoin olisi sinne kuntoutukseen päässyt..

Tosin ei tässä nyt ihan maailmanlopun tunnelmat ole, jos ei niin ylävirettäkään. Äskettäin aivohalvauksen saanut omaiseni oli kuulemma käyttäytynyt osastolla  huonosti ja sotkenut partavaahdolla käytävän lattiaa ja tuolinsa ja kieltäytynyt yhteistyöstä mm ottamasta lääkkeensä.. Minkäpä minä sille voin.  No onneksi se  oli ollut vain partavaahtoa eikä muuta peellä alkavaa,  sairaalassa ei ihan mahdotonta sekään.  Pahempaa oli kuitenkin tulossa kun sain  lääkkeet annettua, ne menivätkin  henkeen ja nenästä tuli oikea verenpurkaus ja vuolaasti verta. Siinä menivät sitten ne puhtaammat pyjaman housutkin. Tulipa  mieleen Speden ja Veskun paremmat retkeilyhousut ja siinähän taisi mennä lopulta  retkeilyhampaatkin.. 

Talviyö, vesivärit

Hyvää Maanantaita ja neljättä viikkoa tätä vuotta!

Tässäpä pieni kollaasin tapainen ja taidan askaroida niitä vielä lisääkin. Huomasin muuten, että Luostari on häipynyt johonkin bloggerista. Olisin siellä äskettäin pistäytynyt lämmittelemässä.  Nyt kun  on pakkasta meilläkin kolmatta kymmentä astetta.

Taulun arvoitus

Hei, taas löytyi kysyttävää!

Tällainen taulu vuodelta 1952 Kuopiosta päin. Olisiko peräti torilta lähtöisin? Maalannut K. Hurme, nimessänsä vähän suttua. Roikkuu oven päällä  kallellaan. 

Muistelen jonkun väittäneen tähän kuvaan sisältyvän jonkin jujun, mikä liittyisi ulkopoliittiseen tilanteeseen sodan jälkeisenä aikana... Paasikiven korvaa katsottiin setelistä muinoin, sopivasta kohdasta taitettunahan  ilmestyi näkyviin  hiiri. 

Tämäkö taulu ei sitten yksin suo-ojaa esittäisikään? Että mitäpä tämä sitten esittäisi noin vertauskuvallisesti    K. Hurmeesta en ole enempää kuullut, sen sijaan Viljo Hurme on matrikkeli taidemaalari, jonka signeeraukset ovat sangen sujuvat.

K. Hurme, öljyvärimaalaus

Iisvesi - Suonenjoki palokunta

Heippa Arvoisa Vieras! Vaihteeksipa vanha valokuva.

Katselin vanhoja valokuvia. Ne jaksavat aina minua kiinnostaa. Löysin nämä luonteikkaat palomiehet kallella kypärin. Ja miksiköhän toisilla on tähti ja toisilla ei? Ja ovatko nämä aikansa älyvaatteet?
Kuvan taakse on edesmennyt iisveteläinen Ikosen Anni kirjoittanut kauniilla käsialallaan kuvassa komeilevan iisvesi - Suonenjoki palokunnan pari vuotta ennen sotia. Iisvesi oli ennen Suomen suurin sisäsatama. Useiden sahalaitosten soho. Tunnistaako  kukaan ketään  näistä sisä-savolaisista palomiehistä?

Kallella kypärin!

http://www.suonenjoki.fi

Sumuinen päivä

Hyvää torstaita ja sehän on toivoa meille täynnä aina

Eikä tarvinnut matkustaa sumun perässä filmaamaan Lontooseen, vain astua ulos ovesta. Eihän sekään tietysti ilmaista ole, paitsi vanhoissa kotimaisissa filmeissä ehkä puoleen hintaan. Alkoivat vesihiukkaset kuitenkin  hivellä karheaa naamaa ja eteensä ei nähnyt kuin lähinaapurin. No aika komea otus. Mutta tämänkin arvion takana on osaltaan se, että yksin ja uupuneena odottelen ukolle tehtäviä testejä. Onneksi tapasin tänään lääkärin ja keskustelimme pitkään tilanteesta. Samoilla linjoilla ollaan. Aivohalvauksen jälkitila. Vai oliko se jälkisika. Siis armandollani Mauriziolla, eli meijjän Maurilla.

Toivoisin, etteivät ihmiset enää nykyään kuiskuttelisi ja kohottelisi kulmakarvojaan merkitsevästi, kun tietävät tällaisen ketä kohdanneen. Enemmän tähän aina kuitenkin liittyyy intohimoja kuin Sylyvin sappikiviin.
Eipä se paljon varoittele sen enempää kuin kuoppa tiessä, varsinkin jos ollaan Venäjällä, tai on kohonnut verenpaine. saati sitten verisuonten kalkkeuma... Koko elämä on varoitusmerkki?

Sumu, koulukkaiden värit

Päähän kunnon sarvet

Minustako japanilainen sarjakuvapiirtäjä?

Hyvät Ihmiset

 Taidan kirjoitella vähän levottomia, mutta tarttuuhan  nuhakin.

Kovaa otsaluuta tarvitsen  minä nyt heti vuoden alusta. Uudelta vuodelta  alkoi taas meillä epätietoisuuden täyteinen  sairaalarumba. Potilas puhuu jo, kokonaan eri asia, mitä sieltä suusta sattuu tulemaan. Ja sanoipa mitä sanoi, osaan ne kaikki jo entuudestaan ulkoa.

Aloin juuri lukea  lehdestä hyvää tarkoittavaa tervehdystä omaishoitajille, se pursusi tähtiä, siunausta, suojelusta, johdatusta, parannusta, kiitollisuutta, ym sädehdintää, niin  että putosin alkuunsa tuosta linnunradasta.  Samalla se  pyjamamies oli jo kiivaasti lähdössä pyörätuolilla ulko-ovea ja synkeää pimeyttä kohti. Vasta oli asetuttu katsomaan televisiota vuodeosaston aulassa. En sitten myöhemmin enää alkanut lukea tuota tervehdystä uudelleen ja loppu jäi varsin hämäräksi. Mitäpä tuosta, olin jo itse sepittänyt juttuun oman liirumlaarumini. 

Onkohan tämä  nyt sellainen vuosi, että kaikki jutut pitääkin aloittaa varmuudeksi lopusta? Josko olisi tinasta katsottu, tulisiko minusta  japanilainen sarjakuvapiirtäjä.

No eihän tuokaan tässä hullummalta kuulosta. Kuppi lämmintä riisiä ja sokerit tasapainoon, niin kylläpä aivot sopivilla välipaloilla pysyvät kunnossa. 

Tonttulakit naftaliiniin! Koululaisvesivärit

Vuoden vaihtuessa

Kohta on taas se ruumisarkun ilta -ja tarkoitan nyt tinoja

Hilima ja myö

Arvoisa Katsoja, otsikko mukaillen rakasta mummoani

Uuden vuoden aattona meillä valvottiin myöhään, valettiin tinaa, poltettiin kuusen kynttilöitä ja tähtisadetikkuja. Kaikinpuolin iloinen ja hauska ilta. Yksi kohokohta oli kun saatiin poksauttaa limonadit! Leikittiin saaduilla lahjoilla ja joskus tuli vielä uusiakin.Tinoja  katsottiin sitten valkeaksi  kalkittua kiviuunin rintaa vasten ja varjokuvat ennustivat tulevan vuoden. Leikisti tietysti. Mummoni, joka oli Metusalemiakin vanhempi, tiesi jo etukäteen, mitä  hänen oma tinansa näyttäisi. Joka vuosi se oli ruumisarkku tietystikin. En voi ohittaa uuden vuoden aattoa ilman Mummon tinan muistelemista.
 Lisäksi vielä tuli Hilmalta litania toivomuksia. Kuten, tulisipa jo Jumala pois ottamaan.
Kerran kun kissa ryminällä kaatoi varsi-luudan porstuassa, tokaisi  isänu  Jumalan olevankin jo kiireellä tulossa ja vieläpä vars´luudalla..

 Isä kun ei tästä ruumisarkku jupinasta oikein tykännyt, jos mummo  lasten ilon pilaisi synkeillä ennustuksillaan. Alkuunsahan se  taisi olla  huumoria, mutta loppua kohti toivomus oli totta  Kyllä se  aina Hilmallakin iloksi muuttui puolilta öin. Ainakin sitten kun taas herkkuja oli syöty ja pikarilliset viiniä puheiden ja toivotusten kera nautittu sekä  Uuden Vuoden julistus ja tykin laukaukset  kuultu radiosta ja vähän Raamattuakin luettu ja sitten yö puulle päästy asettumaan kaikessa rauhassa.

Tyttö ja potkuri

Tässä taas!

Jospa oikeasti olisi potkurikeli

Enpä malta olla tuon edellisen hirviömäisen vedenpaisumus-kuvan perään olla julkaisematta tätä Tyttö ja potkuri- kuvaa, missä nuo luonnon elementit osuvat melkein kohdalleen.

Tyttö ja potkuri, pastelli

Välipäivien kosteutta

Heissulinveit ja kamalan kelin Teit!.

Tämä kuva yrittää kuvastella jotain näkymää tulevasta vedenpaisumuksesta.
 No, sehän tulikin sitten sinne Pohjanmaalle. Onneksi tässä korkeudessa vaan nilkutetaan keppilöillä. Järvelle ei kuitenkaan pääse vaikka vettä on jokapaikassa. Kalakin pitää ostaa kaupasta ja viimeksi ostin Pirkka-lohta. Ei siis puhettakaan minkäänsortin onngelle pääsystä.

 Tällaisia kuvia eivät piirtele oikeat taiteilijat! Vaan niinkun minä kaatunut esimerkiksi.

"Säästähän tämä johtuu?"...

Jouluiltana

Tykkylunta

Jouluyönä alkanut vesisade piiskaa meitä täällä susirajalla vielä iltasellakin. Ei näy huurteisia puita ja katoilta pudonneesta lumesta on ollut riesaa. Keli on ollut koko päivän  ihan mahdoton. Kompotti ja riisipuuro  maistuivat siitä huolimatta.