Arvoisat pitkämieliset vieraani

torstai 12. tammikuuta 2017

Jäiset näpit ja iskias jota ei tullutkaan, mutta antoi odottaa

Inhorealistinen pätkä tammikuulta

Sisulla suomalainen selättää keskitalven ja taittaa tammikuun 

...ja ulkona on Reino aina hiihtää taikka luistelee... näin aapiseni


Kalvava kylmyys järsii varpaitasi ja sielua nyrhii kalpeat päivät. Ulkona livettää ja joudut varomaan kalloasi joka askeleella tiekoneiden jäljiltä.
Suurin osa ajasta on sysi pimeää. Sinun on pidettävä myös kaihtimia kun asunnossasi on valot, jos et halua olla näyteikkunassa. Tai tiedä, mistä vielä saat syytteen. Ja ymmärrätkö sitten mistä syytetään.

Talviset oksat, Conte



Tammikuu ei siis ole yksin talven iloja eikä luonnon lumoa tai palmujen huisketta etelässä. Mieleen voi nousta jopa suoranaista pakokauhua, vaikkei mikään erityinen crazy man olisikaan.
Kouluun lähtö vitkastuttaa, kun paleltaa ja nukuttaa sekä nukuttaa ja paleltaa samaan aikaan.
Pahimmat lintsarit voivat nukkua autotallissa tai kellarikomerossa puolille päivin ja sitten vasta lähteä kylille hengailemaan.
Joku on kertonut paniikkihäiriön iskevän juuri tammikuussa ja muun osan vuotta olevansa normaali. Tarua vai totta.
Siispä lämminhenkinen ystävä on sinulle tärkeä nyt erityisesti. Jutustella niitä näitä ja lämmitellä vaikka kahvilla. Maaseudulla oli ennen kiva tapa poiketa pyhäkylässä  koko perheen voimin kovillakin pakkasilla.

Jos ei ole mitään yhteisöä  ympärillä.. myös yksinäiselle ulkolaiselle saattaa talven kovuudessa iskeä paha koti-ikävä.
Jopa niin paha, että kotimaassa odottavista riskeistä huolimatta haluaa yht äkkisesti palata kotiin vaikka sota-alueelle.
Suoritetut vaivalloiset ponnistelut uutta elämää kohti ovat vaarassa jäädä unhoon tuon tunteen vallatessa.
Samoin jotkut pohjoisen ulkolaiset opiskelijat voivat harkita opintojensa lopettamista pelottavan pimeän keskellä ja kärsivät stressistä.
Mutta ovat sieltä pohjoisesta palanneet eteläsuomalaisetkin kertoen elämän käyneen liian raskaaksi pohjoisen kaamoksessa.

Toivoisin olevani talviunilla nyt. Kirjoittaminenkin tuntuu tylsältä ja aihe samoin. Aihe erityisesti.

Palellutin naamani pahasti lapsena ollessani mukana jäiden nostossa. Mikä tarkoittaa sitä, että järven jäästä sahattiin suuria lohkareita jotka ajettiin hevosella lähelle navettarakennusta ja jäät peitettiin mudalla ja sahanpuruilla yms. Kesällä niitä käytettiin maidon jäähdytykseen. Tämä tapahtui ennen sähkön tuloa talouteen.
Kasvoni jäivät kylmän aroiksi tämän paleltumisen jälkeen. Arvattavastikaan en nauti pakkasista. Katselen vain ikkunasta. Odotan säiden lämpenemistä.



5 kommenttia:

  1. Oi, sulle oli varmaan tosi paha se pakkasen ja tuulen yhdistelmä taannoin!

    Mejän ikkunasta näkee just sinne tielle (ja sieltä tieltä suoraa meidän kotiin) missä ne Reinot ja Raijat aina vetää niillä kävelysauvoillaan tai ilman, ja sitten harmittaa kun itse on sisällä möllöttämässä eikä jaksa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauvat odottavat kyllä villiintymistään komerossa... Kiitos RH

      Poista
  2. Liukkaus, puhuri ja lumisade, ei inspiroi pitemmän päälle, ainakaan nyt ikäihmisenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valehtelisin, jos sanoisin, ompa ihanaa kun pyryttää oikein kunnolla...Kiitos Pippa

      Poista
  3. Liukkaus, puhuri ja lumisade, ei inspiroi pitemmän päälle, ainakaan nyt ikäihmisenä!

    VastaaPoista

Jättämäsi kommentti on Lahjasi minulle!