Arvoisat pitkämieliset vieraani

torstai 29. lokakuuta 2015

KOVA LUU

 Tässä se parempi jalka

Hymniä omaishoitajuudesta Suomessa

Tarina on tosi ja lainattu omasta julkisesta fb-kirjoituksestani

Uutiset

Että hallooooo. Opi tästä. Älä soita apua amputaatiopotilaalle.

 

Tässä kulkiessani ohi muuan työmaan täällä Ilomantsin keskustassa, olin kuulevinani jonkinlaisten apupoikien huutelevan perääni. SUURIA SAKKOJA SUURIA SAKKOJA JA KYLLÄ SINÄ OOT SITTEN IHANA. Saattaa olla, että kuulin väärin, mutta asiahan on tosi eikä räkyttämällä parane.

Mutta näin se meni. Olen pitkäaikaissairaan omaishoitaja. Näin tämä ihminen , jolla on ollut kaksi aivohalvausta ja molempia raajoja amputoitu sekä oikea puolisko halvauksen takia toimintakyvytön etc etc pystyy asumaan kotonaan.
Sattui vaikea ajanjakso ja minun oli soitettava kunnan kotihoitopalveluun, koska lääkkeet ja pistokset ollivat ottamatta useilta päiviltä ja käytös oli hankalaa. Vaikeaa ja mahdotonta.
Minua käskettiin soittamaan itse ambulanssi kun lääkärikin oli ollut sitä mieltä.
Ambulanssi tuli, ei mitään tekemään, vain ainoastaan paikalle, ja omainen kieltäytyi voimakkaasti lähtemästä matkaan ja istui sitkeästi ja ärhäkkäänä, mikä hänen sairauteensa usein kuuluu, pyörätuolissa, johon on täysin sidottu..

Tämä ambulanssi soitti paikalle poliisin. Minä en sitä kutsunut.
Poliisi aikansa jututti tätä sairasta ihmistä Kysyi minulta pitäisikö antaa sähköä siihen on vain yksi kuollut Suomessa!!!!!!!! Aika ilmeisesti alkoi loppua. Luulin tätä jonkinlaiseksi polliisihuumoriksi. Sanoin ao henkilöllä olevan paha sydämen vajaatoiminta.
Poliisi tuli sitten siihen tulokseen, että annetaanpa pippurikaasua potilaan silmiin. Totesin siihen, että astma onkin ainoa sairaus mitä hänellä ei vielä ole.
Potilaaksihan tuota ihmistä voi kutsua, kun ei ollut tehnyt mitään kenellekään eikä ollut edes humalassa. Saati pankkia ryöstänyt.
Siinä sitten tapahtui tällainen sairaan asiakkaan "kohtaaminen" mutta ihanko häntä kunnioittaen terveyttä edistävällä tavalla, HAHHAHHAH. Näinkö teitä siellä P- opistossa opetettiin??? Laki nimittäin näin vaatii. Tarkoitan, kohtaamaan sairaan ihmisen ko tilaanteessa, ei pidättämään häntä!!!!!!!!!!!!!!

Itse olin aivan sanaton, koska olin ollut jo muutenkin ymmälläni ja siksi apuja pyytänytkin.
Voi sanoa että virkamies rynnäköi tämän pyörätuolipotilaan kimppuun hänen asuntonsa tuulikaapissa. Invalidi oli löytänyt patterin välistä metallilangan ja piti sitä käsissään. Poistuin tapahtumapaikasta takaovelle, silti sain minäkin pippurikaasua silmiini. Mutta se oli pienintä tässä päin persettä hoidetussa ja traumaattisessa hoitoonsaattamisessa muiden pihapiiriläisten ihmetellessä mitä tapahtuu..

Sitten kun potilas oli RAASTETTU SOKEANA JA YSKIVÄNÄ ambulanssiin, tulikin pihaan kaksi poliisia lisää.
Potilaalle lätkäistiin yli kolmensadan euron sakot VIRKAMIEHEN VASTUSTAMISESTA!!!!!!!!!!!!!!!!
POTILAS MAKASI AMBULANSSISSA PAAREILLA eikä kyennyt allekirjoittamaan tätä tikettiä eikä halunnut tietystikään. Tulotkin oli laitettu polliisin hatusta mukavasti yläkanttiin.
Tunnin kuluttua tästä terveyskeskuksesta soitettiin, että hoidettavani on rauhoittunut ja hän on tulossa takaisin kotiinsa. Äläkä sitten kaivele. Herra isä minä en juurikaan mitään vielä ole sanonut!!!!!!

Terveyskö tässä nyt edistyi? Tämän tapauksen jälkeen hän on yskinyt yökaudet ja ollut huonompivointinen entisestään.
Prosessi jatkuu...Ehkäpä tässä joutuu puoliksi puhekyvyttömän kanssa vielä raastupaan!!!!!!!!!
Vastustimme tätä rangaistusvaatimusta ja poliisi joutui tekemään esitutkinnan. Jos oikeutta haluatte hankkikaa asianajaja oli neuvo.
Arvatkaapa mitä tekis mieli nyt sanoa, vaan en uhallanikaan 
sano!!!!!!!!!!!!!!!!HW

Jatkoksi tähän onnettomaan tapahtumasarjaan...
Syyttäjä sentään oli järjissään ja katsoi ettei hoitoontoimitettavaa ole syytä enempää  rangaista.

Lopetin omaishoitajana. Simiäni  kirvelee kylliksi ilman pippuriakin.


Laitoinpa nyt tämän synnyinpaikkani Järven minkä rannalla olen kasvanut,  tähän kansikuvaksi.

Anne-Riitta Laukka-aho

4 kommenttia:

  1. Mikä se on se on sitä oikeudenmukaisuutta tai järjenkäyttöä tänä päivänä!!!!!!!!

    VastaaPoista
  2. Että sillä viisiin Suomessa. Minulla on muistisairas isä, sitä ei tiedä koska on samat edessä. Äiti onneksi sai jonkunlaista kohtelua, kun olin mukana ambulansseissa ja sairaaloissa.

    VastaaPoista
  3. Näinhän tämä menee, että kyllä kehutaan vaalien alla. Olen minäkin ollut mukana lukemattomissa paikoissa, mutta kaasua tuli nyt silmiin eka kerran. Kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista
  4. Kommentoin tähän juttuun nyt aikain päästä. Sarjahukuttaja on PohjoisKarjalassa karkuteillä.
    Kiinnostus tätä henkilöä kohtaan on ollut ennen tuomiota ja senjälkeen ihan toisissa sfääreissä, mitä oli tätä edesmennyttä invalidia, jota todella tehokkaasti ojennettiin.
    Sarjahukuttajan jäljiltä kuolleiksi on paljastunut 7, silti tämä farmari on saanut vapaana pyörähdellä.
    En tiedä onko väärin asettaa näitä tapahtumia vastakkain.
    Minusta ei.
    Tuntuukin, että suhteellisuustaju on katoamassa tyystin tästä maailmasta.

    VastaaPoista

Jättämäsi kommentti on Lahjasi minulle!