torstai 16. marraskuuta 2023

Presidentti Martti Ahtisaari, rauhan mies






Martti Ahtisaari oli tunnettu ystävällisenä ihmisenä myös presidenttiytensä ulkopuolella. Ei hän erotellut ihmisiä rikkauden tai aseman perusteella, vaan suhtautumisensa oli varsin tasapuolista myös hänen yksityisyydessään. Kannustavin sanoin hän oli puhutellut myös kotiinsa huoltomiehen hommissa tullutta nuorta Jouni-veljeäni, joka saattoi vasta Kuopiosta Helsinkiin muuttaneena etukäteen vähän arastella pressan kohtaamista, mutta turhaan.  Heidän välilleen olikin syntynyt keskustelua, kun presidentti oli osoittanut kiinnostusta huoltomiehen tekemisiin ja jäänyt siihen seuraamaan ja jutustelemaan. Edesmenneelle veljelleni tuo Ahtisaaren mutkattomuus oli ollut yllätys ja hän muisti kyllä sen koko elämänsä. Ahtisaarikin oli Kuopiosa ollut koulussa, samoin Eeva ja Martin isä työssä aikoinaan siellä armeijan leivissä. Kuopion Saaristokaupungissa sijaitsee nykyisin Ahtisaaren koulu. 

 Ahtisaaren hautajaisia tuskin moni pystyi seuraamaan liikuttumatta. En minäkään. Poikkeuksellisen kaunis oli tämä hautajaistilaisuus myös  musiikiltaan. Arvokkaat tarkasti suunnitellut valtiolliset hautajaiset kuin näytelmää. Ja muistutus, että kaikki me vanhenemme säätyyn katsomatta. Presidentit ja kuninkaatkin.

Iltalehden uutisia. Iso uutinen koko Suomelle.


Calvin&Hobbes ja tekoälykuvat

Legendaarisen Lassi ja Leevi
sarjakuvan -alkuperäiseltä nimeltään Calvin&Hobbes-  vähäpuheiseksi mainitun luojan, 'Bill Wattersonin' kerrotaan lausahtaneen " jokainen piirtämäsi viiva pudottaa housusi". Se on varsin totta. Jokainen kynän jälki on siinä kaikkien nähtävissä paperilla tai mihinkä piirrätkään,  paljaana ja arvosteltavana ellet aio sitä ruveta peittämään tai muuten pientäkin hapuiluasi kumittamaan ja suhraamaan ja tuhoamaan lopulta koko kuvaasi virheiltäsi.  Tämä muistuttaa siivoojan työtä. Peiliin jäänyt pienikin hiukkanen levähtää suureksi tahraksi kun aioit vain pyyhkäistä sen kevyesti pois. Jokainen pölyhiukkanen ja kärpäsenkakka, minkä jätät pyyhkimättä, kertoo tarkkaavaiselle pomollesi, mitä jätit tekemättä. Pahimmassa tapauksessa saat kenkää. Paras tehdä siis kestävää Hyvää jälkeä. Watterson tiesi tämän hyvinkin tarkkaan, kun hän Lassin ja Leevin kaikki stripit piirsi käsin. Valtava piirrosurakka. Sarjis ilmestyi vuosina 1985-1995. Wikipedian mukaan 2400 lehteä julkaisi Calvin&Hobbesia, meillä myös tunnettu nimellä Paavo ja Elvis.


Tässä Wattersonia tämän aamun Hesarissa niin tuoreena taas.

Kun seuraan tekoälyn tuottavan  "yllätä minut"- kuvia, en voi sanoa enää näkeväni housut pudottavaa terävää jälkeä. Mutta ehkä sekin onnistuisi, jos vaan oikein osaa pyytää. Mielikuvani on se, että kuva on juuri niin hämäräperäinen kuin miltä näyttääkin. Hämäräperäinen Itsekin Luoja, sanaseppo, piileksit jossain kuvan sumuverhojen takana. Tyydyt sitten siihen, mitä tuutista tipahtaa. No alan jo kyllästyä omiin kokeiluihini, mutta varmasti viksumpia virtuooseja löytyy luomaan kuvia monenlaisiin tarkoituksiin. Tekoälykuvat on tällä hetkellä melko uusi juttu, joten mitähän kaikkiaan vielä on tulossa, onhan tämä luullakseni aika koukuttavaa myös lapsille. 
Toivottavasti ei jonain päivänä lakata valmistamasta kyniä ja paperia, tai mennä siihen, että niiden valmistus vielä kokonaan rangaistuksen uhalla kielletään jonkun maapallon tilaan liittyvän syyn nojalla. Tulevaisuus on kaukana tulevaisuudessa onneksi.

Alla on tekoälyn tekemä hempeä satuakvarelli. Eipä sillä minulle ole muuta virkaa kuin  uteliaisuus, miltä se lähde näyttäisi kehoitteillani ja tietysti tykkään kovasti hempeilystä🎀.

keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Batman Puolangalla ja Betlehemissä

Batman Puolangalta

Pienen pohjoissuomalaisen kunnan, Puolangan pormestari esiintyi Batmanina Tiktokissa. Siellä se homma toimi ja someseuraajia tuli runsaasti, mutta kunnassa ei kuitenkaan väkiluku lisääntynyt. Mikä neuvoksi, jos ei Lepakon viittakaan auta? Puolangan puolessa kuitenkin on ollut hauskaa seuratessa pormestaria, jolla itsellään ainakin on ollut hupia Batmanin roolista. Pienten kuntien pormestareilta ja kunnanjohtajilta vaaditaankin huumorintajua. Vaaditaan paljon muutakin eihän se mikään kunnallinen suojatyöpaikka ole. Kunnanjohtajan pesti voi osoittautua ylivoimaisen karikkoiseksi tehtäväksi. Mitä yhteistä sitten Puolangalla ja Betlehemillä voisi olla? En osaa antaa siihen sanatarkkaa vastausta. Batman on mieltynyt molempiin.


Arabialainen aamu, Sadun Ja tuhannen ja yhden yön Ultraa

 Julkaisin jo arabialaisen yön, nyt on vuorossa aamu. Mielikuvitukseni näkymät selittänee lapsuuteni yksinäisessä paikassa maaseudulla, missä korkeinta viihdettä oli kammarin kuusiruutuisesta ikkunasta tuikkiva tähtitaivas ja kesällä poutapilvet taivaalla. Pahinta pelkoa sota, yön pimeys ja paha ukonilma. Kauneus tarttui lapsen silmiin kukkaniitystä ja auringon asemasta paremmin kuin kuluneista lattia lankuista tai nokisesta uunin rinnasta, mistä rappingit jo tippuivat lattialle.Olin lapsi leuka ikkunassa. Myöhemmin opiskelin kädentaitoasioita. Jossain vaiheessa olin töissä Arabialla. Tuolloinen kumppanini oli kultaseppä. Vanhojen korujen filigraani koristelu viehätti silmääni. Kun muutin Pohjois-Karjalaan, menin sinne aluksi punonnan koulutuksen houkuttelemana.  Rajaseudulla syntynyt mieheni, jo edesmennyt, oli työskennellyt mm Irakissa. Nykyisin minulla on tuttavia arabi-maista ja kun olen arabian kieltäkin opiskellut, se tietysti. Somistajan piti opetella aikana ennen tietokone-fontteja  tekstaamaan sujuvasti eri tyylisiä tekstauksia. Harjoitteluun minulta meni tunti jos toinenkin, mutta kun opettelin arabian kielen kirjaimia, eivät ne -yllätys yllätys- tuntuneetkaan enää niinkään vaikeilta. Koska taiteessa voi nähdä asiat miten haluaa, valitsin arabialaiseen aamuuni hollantilaisen laatukuvan. Olen hyvin tietoinen maailmaa repivistä asioista. Niitäkään ei aina jaksa, joten,

Ihanaa aamua!














































































lauantai 11. marraskuuta 2023

Hyvää viikonloppua, Happy Weekend!

Ole kuin hirvi💖

Liperiläiset vankikarkurit...

Hei vain Arvoisa Vieraani!


Tässä vähän pitempi tarina, tapahtuma,  jolle serkkuni kanssa saatiin nauraa. Ehkä siitä helpotuksesta, ettei naapurin Uunon kirveen terä  päässyt kirvelemään aivojamme. Juttu tuli mieleen aiemmassa postauksessa mainitsemastani koulun hiihtolusikoiden rahankeruulla- käynnistä vauraan Ukko-Hiltan talossa,  missä saatiin  niitä herkullisia sokerimunkkeja  pyytämiemme pennosten sijasta.

Oli juhannuksen jälkeinen täys'kesä ja meitä tyttöjä  ei yöllä nukuttanut. Luxenburg-radiota kuunneltiin yöllä. Oli jyrkästi kielletty aitan ovea aukomasta nukkumaan menon jälkeen, jos ei saataisi vanhaa rautalukkoa enää kiinni lopun yöksi.. Miten siis voisimme käydä salaa katsomassa kiinnostavaa autiota mökkiä 
Hiltaa vastapäätä jokirannalla?
Aitan ovi oli painava ja narisi ja kitisi niin, ettei sitä yöllä uskaltanut avata, jos sen kuulisivat vanhemmat ja heräisivät .. Lattiasta onneksi löytyi  pari irtonaista leveää lankkua, jotka saatiin hilattua ylös seinää vasten. Ja niin ryömittiin aitan seinän alta ulos ja hiippailtiin saunarantaan ja veneelle.
Olipa ihanaa soudella kesäisessä yössä  ja katsella  maisemaa välillä vesiltä käsin. Niin erilaiselta se näytti. Mikään pahan teko ei tosiaan mielessämme ollut. Soutelimme varovaisesti parin nukkuvan maalaistalon ohi ja sitten saavuimme noin kahden aikaan yöllä sinne kapean  puisen postisillan kohdalle. Samaan aikaan traktori yllättäin jyristeli pitkin hiekkaista kylätietä joen kanssa samaan suuntaan ja hiljeni siinä ylös Hiltan pihaan. Olimme unohtaneet, että talossa aloitettiin työt vasta myöhään ennen puolta päivää ja usein kuului suolta traktorin ääni yöaikaan. Ei siellä vastarannalla nukuttu nytkään. Salikammarin ikkunassa näkyi häämöttävän joku hahmo.
Sillan  poskessa kyhjötti tuo harmaa tönö tuijottaen veteen pimeine ikkunoineen ihan vesirajassa. Hiivimme mökille sankean heinikon läpi. Pettymys oli, sillä sisällä oli vain sortunut kivikasa tuvan? uunin paikalla ja lahonneiden sisään pudonneiden lautojen raoista kasvoi vattua ja horsmaa. Näky oli ankeudessaan lohduton ja surkean mitäänsanomaton eikä yhtään mitenkään satumainen, niin kuin kai olimme kuvitelleet. Kävi mielessä, että noinkohan meidänkin kodille joskus kävisi, maalta muutosta juuri silloin paljon kuuli puhuttavan.
Olisi jo tehnyt mieli kävellä Hiltan pihan kautta tielle ja oikaista tietä pitkin kotiin. Hakea vene myöhemmin aamulla, soutumatka kun kierrätteli rantoja paljon pitempään. Vähän aikaa harkittuamme läksimme kuitenkin soutelemaan takaisin kotirantaan päin. Kenenkään pihojen kautta ei tehnyt mieli yöllä kulkea, vaikka siinä jokin vanha Postipolku olikin.  Jokapuolela kihelmöi iho viholaisten polttelemana..


Seuraavana päivänä meidät lähetetiin kylään postille ja kauppaan. Kävi säkä,  perimmäisen talon Juakko oli tulossa  kaupoilta kuplavolkkarillaan, mikä oli sen puolen ainoa auto ja otti meidät tulomatkasta kyytiinsä. Ja kas, ite Ukko-Hilta istuikin nyt etupenkissä. Hän haukotteli kovasti korviaan myöten sanoen olevansa  hirveän väsynyt .

Roikaleet kuuskytluvulta, vesiväri
Tämä isokokoinen vanha kaiken tietävä nainen oli sellainen ihmeellinen Armada, jonka kovaääniset puheet tapasivat kääntyä sensaatioihin kun vaan hänet tapasi. Kuin parin haaksirikon kokeneelta hän tavallisesti näytti ruuhettellessan  risaisissa rytkyissä kuin kerjäläisellä, vaikka rikas olikin.  Usein hänellä oli mukanaan pitkä riukuvartinen harava keppinä siltä varalta, jos joku kävisi kimppuunsa. Sitä vähän ihmeteltiin sillä eihän tuolla syrjäkylällä edes ketään asukkaita lukuunottamatta liikkunut. Emäntä katkoi mailtaan tienvarren leppiä aseinaan viikate, tuo harava ja vesuri. Eväinään piimähinkki tai kotikaljaa ja rätin sisällä kalakukon pala.. Taskussa ehkä parikin räjähtävää tykin kuulaa, arvelimme. Kaikenlaista työkalua roikkui vyötäisiltä, joten häntä vähän pelkäsimme.

Nyt tämä Armada näyttikin olevan paremmissa pyhävaatteissaan ja naamansa pesty jopa saunassa käynyt.. Oliko hän kenties äkkiä sairastunut, ehkä kirkolta lääkäristä nyt tulossa? En ollut koskaan tullut nähneeksi häntä edes linja-autossa. En edes käymässä kaupassa tai postilla jalkaisin. Polkupyörää hänellä ei ollutkaan.
Sitten alkoi pulputa vuolaasti juttua!
 -Yöllä kun ei saanut nukutuksi ollenkaan. Meidän kun piti Roikaleita vahtia koko viime yö. Musta- ja valkolyyssinen mies soutivat varastettua venettä. Varmaan olivat ne liperiläiset
vankikarkurit, niistä oli lehdessä!!  Ja sieltä Liperistä kun on niitä konnia kotoisin, se on tiedossa. Ja vaarallisia... Emäntä innostui kuvailemaan .Ei ne kunnon ihmiset siihen aikaan valvo. Onneksi Uuno tuli just samaan aikaan suolta kyntämästä...! Pahat niillä mielessä oli. Jos en olis lähtenyt minnekään  niin veneen omistajille olisi kyllä 
aamulla käyty sanomassa, että ilmoittavat  polissille, vene on viety... Etsivät  jotain autiosta rakennuksesta. JOS oisivat vaikka tappaneet meidät, kun eivät mitään arvokasta mökistä saaneet, JOS niillä oli joku kätkö  piilossa ja joku sen  vienyt...Mitäpä tehtäsiin nyt,  JOS olisivat meidät tappaneet! Emäntä huokaili. -Vangin paita  s isommalla ukolla oli. Kyllä se näkyi kun heitti valkean takin ja karisteli roskia takistaan. Liekö Liperin meijeristä varastanut valkean takin. Eikös siellä Liperissä lie meijeri. Juttua tuli kuin huttua, niin tolaltaan oli mennyt Ukko-Hilta-rukka.

Tuossa vaiheessa emännän kertomusta alettiin me takapenkkiläiset tuijottaa hämmästyneinä  tuijottaa toisiimme. Herrajestas onko ollut liikkeellä myös vankikarkureita  ja mekin oltu vaarassa, kauheaa! Mutta eipä siinä kaikki:

- Lippahatut niillä oli, tummat housut. Otettiinpas niistä kaikki tuntomerkit ylös!

 Se  toinen mustatakki oli vähän pienempi, arveltiin ensin naiseksi, mutta nuorempi mies se oli koska leveä harteinen. Uuno katsoi niitä kiikarilla kammarin ikkunasta. Se otti lihakirveen ja tähtäsi jo nurkalta haulikolla, että het' ampuu, jos ne roikaleet alkavat nousta pihaan. Jos ei saisi osumaan  kunnolla,  tai yrittävät tulla väkisin tupaan niin löisi päät lihakirveellä. Sen pani porstuvan ikkunalle.  Niin eivät enää heilaha!

Meitä rupesi kauheasti naurattamaan, ei meinattu henkeä saada kulkemaan. Vieläkin ne samat vaatteet oli   päällä. Minulla se valkoinen  lakkanailon pusakka, sama josta yöllä olin karistellut sahajauhoja. Maripaidat, tummansiniset lippikset ja farkut. Eikö emäntä huomannut, vai ällyyttikö vain viisaampanaan meitä? Kun jäätiin risteyksessä pois, oli minun heittäydyttävä selälleni maahan ja taottava palleaani, etten olisi nauruun tukehtunut.. 

Kyselimme kotona varovasti, oliko lehdessä ollut jotain liperiläisistä vankikarkureista? -Äiti nauroi, että onhan saattanu joku vuosi sitten olla, mutta ei hänen miniänä olon aikanaan ole näillä kylillä käyneet. Joku sukulainen  tuo naapurin emännälle vanhat Maaseudun tulevaisuudet ja Hymy-lehtensä kun ei tämä tse raski  lehtiä tilata. 
Sitten niitä luettuaan saa päähänsä jotain kummia.


perjantai 10. marraskuuta 2023

keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Ihminen aloitti sodan, ei aasi.




Voisi kai hminen lopettaakin sen! Ei aasi voi. 
.

Suuri kurpitsa ja Köyrijätär

Vantaalla Kauppatien varressa  parkkipaikalla lähellä Lidliä nökötti vanha traktori kurpitsoineen odottamassa viikonloppua. Kekri eli Köyri -nykyisin kakaroiden suosima Halloween tulossa. Vai olisiko tuo jokin hupimuotoiltu  soppatykki. Ei ollutkaan vaan Puotilan kartanon Halloween elämyspuiston  vekotin , selvisi kun kävelin ohi toiselta puoleltaostamaan pipoa 157-liikkeestä. Ovellamme kävi sitten neljä polvenkorkuista lapsi-noitaa koreineen. Silmät kiiluivat toiveikkaasti suuntaani kuin kaasulamput. Voi itku,  suuresta kurpitsasta huolimatta olinkin unohtanut karkit. Se ei sinänsä ole mikään ihme, äitini on vasta päässyt sairaalasta ja toipilaana kotona. Ollut niin paljon ylimääräistä järjesteltävää ja ajateltavaa sen takia. No olisi täältä löytynyt pikku noidille edes omenoita, mutta vain yhdelle noidalle omena kelpasi. Ymmärrän kyllä. 
Karkki vai kepponen! Se on homman nimi. Onneksi ei tullut ovelle kuitenkaan itse kauhea Köyrijätär hupia etsimään.











2019, Kaarlo Isotalon novellikilpailun antologia ja sen jälkeen

Antologia

 Uuden työväenkirjallisuuden novellikilpailu

-Kumpaa tehdä, kirjoittaa vai piirtää? Vai käykö niin kuin välillä  on käynyt hiihtämisen ja uimisen suhteen, että valinnan kehkeydyttyä liian vaikeaksi lopettaa kummatkin. No uimistahan en voi lopettaa.
Tuossa nyt kuitenkin  novellini valittuna antologiassa, johon oli  tarjolla satoja kirjoituksia.

7.11.2023. Hyvä päiväkirja! Jatkan vanhaan postaukseeni vuodelta 2019.
 Eipä ole tarvinnut tehdä valintoja harrastusten välillä senjälkeen kun nyt 91- vuotias äitini jäi yksin ilman huolenpitäjää kun lähistöllä asunut nuorempi veljeni kuoli yllättäen liikenneonnettomuudessa. Veljeäni ja  hänen seuraansa äiti jäi ikävöimään lopuksi iäkseen niinkuin minäkin. Asunnon hankkiminen ja muuttaminen lähemmäs äitiä on minulle pääkaupunkiseuduille on vaikeaa. Olen kuitenkin asunut siellä aikaisemmin sen verran ettei mene sekaisin liikkuessa vaikka hoitopaikoissa. Äiti on alkanut sairastella enemmän viimeaikoina. Toki häntä käy vilkaisemassa iltaisin kotipalveluhenkilö, joka viipyy 25 minuuttia ja laittaa silmätipat. Muusta vielä selvitään itse. Mutta se kysyy sitä, että olen paljon poissa kotoa. Ja sitten kaukana kotonani on äidin voinnista kova huoli, kortisolit jyllää taivaissa. Aikaa menee kotiin tultua matkasta lepäytymiseen. Rasittavia  ovat vierailutkin. Usein lääkärissä ja tutkimuskäynneillä huonosti liikkuvan kanssa. Ja mikä selittäminen.Vaikka äidin mielestä olisinkin teinityttö jonka menoista ja hatusta ja lapasista pitää huolehtia, olen itsekin alun kahdeksannella kymmentä. Pienessä yhden ihmisen asunnossa ei ole tilaa tehdä omia juttuja. Hyvä jos mahtuu ja pystyy edes ajattelemaan, toisella kun on jatkuva tarve raportoida pieninkin asia ja jokainen  sadepisaran putoaminen parkkipaikan autojen katoille. Vähäiset tekstini ovat jääneet yritelmiksi ja tyngiksi ja kiireessä  tarkastamatta eivätkä raakileet ole menestyneet kirjoituskilpailussakaan. Olen vähentänyt puhelimeen vastaamista yksin olessani enkä  pidä enää yhtään puhelimen soitosta. Jotenkin en jaksa käsitellä ylimääräistä vaan vetäytynyt olen kaikesta ja jättänyt huomiseksi senkin, mikä olisi pitänyt välttämättä tehdä tänään
Palaan taas kotiini ja istun junassa oltuani poissa pari viikkoa.  Surulliselta tuntuu äidin muuttuminen  ihan silmissä kuin
pieneksi linnuksi joka kohta muuttaisi muuanne enkä voi sille pienenemiselle  mitään. Katsoin kun äiti lähti taksissa eikä häntä voinut nähdä sivuikkunasta, vain vähän pipon kärkeä.  Sananmukaisesti hän kuihtuu kuin" pyy mualimanlopun eellä". Nikamat painuneet enemmän ja enemmän maata kohti.

Ja tietokone-aika tekee asioiden hoitamisesta ongelman. Se ei ole huononäköisen vanhuksen itsensä syytä. Papereidenkin kanssa on vaikeaa. Kun olen kymmenennen kerran selittänyt saman asian juurtajaksain en voi mitään, että voin olla jo vähän kireä kun vanhis alkaa aivan uutena  asiana kysyä, että mikäs paperi se tämä sitten on.. Keskusteluissa olen usein pudonnut jo omalta minäkentältäni. Sanon pian joka asiaan enää joo, kyllä, niinhän se on. Muuta en aina keksi. Pelkään loukkaavani, enkä jaksa kinastelua.  Alanko tulla  kyllästyneeksi ja sarkastiseksi hoitajaksi, sellaisiakin on nähty, kun ennen sentään olin tytär ja voitiin hyvällä omallatunnolla vaikka vähän kiistelläkin ja olla asioista erimieltä. Vaikken niin herttainen hymyhuuli ole ollut, vaan ajoin ärtynyt ja vähäpuheinen, vailla tippaakaan siirappia, olen kuitenkin mielestäni tyttärestä käynyt. Enkä ole jättänyt äitiäni pulaan. No on äiti itsekin sanonut, että hän suuttuu jos hänelle aletaan puhua kuin lapselle lätystellään ja vielä jos puhutellaan kolmannessa persoonassa!  Eip kannatakaan ruveta imeläksi ja teeskentelemään hänelle Hyvää ihmistä. Koska asuinpaikkojemme välillä on tuo 500km on kuleteltava myös matkatavaroita ja pidettävä mukana vaihtovaatteita. Joka kerran käydessään ei voi ostaa uutta karderobia ja kaksia kenkiä kun ei ole oikein rahaa yksiinkään, vaikka miten mieli tekisi, sään vaihtuessa aivan muuksi matkalla. 

Alun ensipostauksessa sanon etten voisi uimista lopettaa. En ole enää kuitenkaan jaksanut käydä uimassa, en koko syksynä. Se kun vaatisi aikaa ja matkustamistakin hallille ja tulisi lisåä järjestelyjä. Yritän kuitenkin olla syyttämättä itseäni laiskuudesta oman itseni suhteen. Vaikka nyt haluaisinkin vain nukkua eikä ole paljoakaan virtaa ehkä syntyy vielä joskus edes novellin pätkä. Mutta tuliko tuohonkin liian monta epäilevää määrettä? Ehkä, joskus, edes jne. Ehkäpä. No tämä tästä.Juna tuli perille kerrankin ajoissa klo23.15 vaikka oli rataosuudella tapahtunut henkilövahinko. Taas.





Novellistit: Ali Heikkilä, Anne-Riitta Laukka-aho, Elisa Haverinen, Elli Valtonen, Jarkko Immonen , Jenny Kangasvuo, Jorma Aaltonen, Marja Mäenpää, Merja Leskinen ja Uni Ojuva.

Antologian tekstit ovat Kaarlo Isotalo -novellikilpailun kärkeä. Kirjaan sisältyy novellien lisäksi Harri Kumpulaisen esipuhe-essee sekä Sirpa Kähkösen ja Kari J. Kettulan aihealueen tiiviit luonnehdintatekstit. 🐓




lauantai 4. marraskuuta 2023

Hyvää Pyhäinpäivää!!

Arabialainen uni

Itämainen taide on aina viehättänyt minua. Arabialainen Musiikki suorastaan hivelee selkäpiitäni. Savi ja punonta on side vanhaan   Arabian tehtaan alkuaikoina taiteilijoilla on myös ollut vetoa itämaisuuteen. 

Ajattelin katsoa, miten tekoäly ymmärtää, kun annan sille muutamia sanoja suomeksi, mistä se voi tekaista itämaista eksotiikkaa.

Jospa yhtä helposti voisi säveltää arabi- musiikkia, sitä kun ei vahingossakaan esitetä Suomen radiossa. Ei edes nykymusiikkia, vaikka kuinka sille kuulijoita löytyisikin.




Kulta mielessään 

Illuusio

Mitä on ollut

Mitä olisi ja voisi olla

Mitä ei ole nyt

Köyhyys tappaa

Liika rikkaus tuhoaa valtakunnan 

Kiiltävä katoaa käsistään











 





























 











Blogitekstisuositus

KOVA LUU

  Tässä se parempi jalka Hymniä omaishoitajuudesta Suomessa Tarina on tosi ja lainattu omasta julkisesta fb-kirjoituksestani ...