tiistai 22. joulukuuta 2015

Mielleyhtymiä

Joululehdestä poimittua

Piirsin paikallisen lehden joulunumeroon tuon edesmenneen Timo poikani näköisen tontun. Ja siinä se pikku-Timppa nyt kannon nenässä nakottaa ja  ikäänkuin  mainostaa samalla  tuttua, paikkakunnan parhaaksikin voisi sanoa, taksikuskia Hassisen Jounia. Kuinkas sattuikaan. NO MIKÄPÄS SIINÄ!

Ja tuo -mikäpäs siinä- on sitten ihan inside juttu, jos ei ole käyttänyt Hassisen Jounin palveluja.

Pogostasta poimittua

maanantai 21. joulukuuta 2015

Wayn ak



Kyselemään joutuu kaikenlaista ikuisuudelta tuntuvassa pimeydessä


Ja loputon epävarmuus valostumisesta, enkä nyt puhu valaistumisesta. Vaikka tukka  on täynnä rihmarullia ja hiirenkoloja ja kaikkea säilytettävää ja pois heitettävää.tai tarpeellista. Minne katsot. Ketä kutsut.
Tässäkö sitä taas ollaan ja missä entiset ikkunaverhot

Kevättä etsimässä? vesiväripiirros

marani faham walou....adina twah chak

Mutta raha, sitä me tarvitsemme emmekä tätä vitun pakkasta
ja joudumme kärsimään teimmepä niin tai näin.
 


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Päät niin soikeina että ihan pyöreinä

Viime aikoina olen  havainnut ympärilläni niin  soikiapäisiä ihmisiä, että AI ETTÄ! Tälle kuikuilulle on tietysti selitys. Se en ole kuitenkaan minä oudoissa ryysyissäni, vaan ulkomaalaisen ystäväni aiheuttama hämmästys ja uteliaisuus.. Ihmettelenkin eivätkö nykyajan ihmiset ole vielä tottuneet ulkomaalaisiin.

Pallopäitä

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Faaraon muistolle

Kaikki on sittenkin katoavaista

Tänään kuudes joulukuuta 2015 on ensimmänen itsenäisyyspäivä noin viiteentoista vuoteen ilman Faaraota. Hän on nyt jossain kytiksellä tuolla, missä muutkin Faaraot mitä  luultavimmin viettävät kuoleman jälkeistä elämäänsä. Ehkä joku laskee siellä ryöstettyjä aarteitaan ja toinen tarkkailee herkeämättä entistä  ruokakuppiaan. Vähän vaikea näin alkuunsa kuvitella mitä tuolla paratiisissa oikein puuhaillaan

Lähdön syyksi oli merkitty eläinlääkärin laskuun eutanasia. Eutanasiaa tarvittiin kun kissa alkoi selvästi dementoitua. Doctorin piti tulla kello 11.00. Kun häntä ei kuulunut vielä puolenpäivän jälkeenkään, oli minun lähdettävä muualle. Seuraavana päivänä oli tarjolla kaksi ajankohtaa, joko kello 11.00 tai jos eläinlääkärille ei sopisikaan, niin klo 16.00 ja sitten ihan tarkalleen.  Lopulta eläinlääkäri saapui siinä kuuden maissa. Odottavan aikahan on tunnetusti pitkä. En oikein viitsinyt enää soittaakaan, kun puhelut ohjautuivat aina terveyskeskuksen kuntohoitajalle. (Tämä kuntoutus kun on siinä seinän takana.) Hän tuskin oli mitenkään innostunut useista pyynnöistäni tulla päästämään kissaa päiviltä.

Faaraoiden taivaassa




maanantai 30. marraskuuta 2015

soluja rakkuloita

Scetch

Muodostelmat syntyvät rosoina nyt, kun kaikki muutenkin täytyy taas opetella alusta alkain. Niin piirtäminen kuin puuron syönti. Tähän on syynä PYRKIMYS, kun vain tietäisi mihin..hhh

Rakkuloita, piirros

lauantai 28. marraskuuta 2015

Maailman vanhin metsästysase


...Oli pyöreä kuin kivinen reikäleipä

 

Pelto raivattiin vasta sitten. Ja siitäpittäin ruvettiin taas leivästä tappelemaan. Tosin itse en välitä tapella leivänteosta. Kyllä  taikinan joku toinen saa hämmentää puolestani. Se on kovaa hommaa, jos kätesi ovat jo kuluneet äärirajoille.



Kaskessa, vesiväripiirros


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Tragedian ainekset

Kohtaamisia, ohituksia ja muuta kurvailua

Kun on toinen sinistäkin sinistäkin sinisempi ja toinen niin punainen, löytyvät kaikki myrkyn vihreydet ennen pitkää. Tämä kurottelu jäi nyt kuitenkin jotenkin päälle tuosta edellisestä postauksesta ja sisältää "suuren tragedian" kuvallisten puutteidensa lisäksi. Toivottavasti vain tragedian ainekset. Harmoniasta viis.




Harmoniasta viis,  väritetty piirros

lauantai 31. lokakuuta 2015

Halloweenia sitä haluaville

Pimeänä pyhäinpäivän iltana


Vaihtoehtoisesti halloweenina.
Ehkä puun oksa sipaisi sinua liikkuessasi ulkona halloween iltana. Sitten puu jäi katsomaan jälkeesi ja pudistelemaan  latvustaan. Ja kyllä minäkin pudistelisin, jos oisin puu.




Puiden kosketus, vesiväripiirros ja kuvankäsittely





torstai 29. lokakuuta 2015

KOVA LUU

 
Tässä se parempi jalka


Hymniä omaishoitajuudesta Suomessa

Tarina on tosi ja lainattu omasta julkisesta fb-kirjoituksestani

Että halloo. Opi tästä. Älä soita apua amputaatiopotilaalle.

 

Tässä kulkiessani ohi muuan työmaan täällä Ilomantsin keskustassa, olin kuulevinani jonkinlaisten apupoikien huutelevan perääni. SUURIA SAKKOJA SUURIA SAKKOJA JA KYLLÄ SINÄ OOT SITTEN IHANA. Saattaa olla, että kuulin väärin, mutta asiahan on jotenkin tosi eikä siitä  räkyttämällä parane.

Mutta näin se meni. Olen pitkäaikaissairaan omaishoitaja. Näin tämä ihminen, jolla on ollut kaksi aivohalvausta ja molempia alaraajoja amputoitu sekä oikea puolisko ja käsi halvauksen takia toimintakyvytön etc etc pystyy asumaan kotonaan.
Sattui vaikea ajanjakso ja minun oli soitettava kunnan kotihoitopalveluun, koska lääkkeet ja pistokset ollivat ottamatta useilta päiviltä ja käytös oli hankalaa. Vaikeaa ja mahdotonta.
Minua käskettiin soittamaan itse ambulanssi kun lääkärikin oli ollut sitä mieltä.
Ambulanssi tuli, ei mitään tekemään, vain ainoastaan paikalle, ja omainen kieltäytyi voimakkaasti lähtemästä matkaan ja istui sitkeästi ja ärhäkkäänä, mikä hänen sairauteensa usein kuuluu, pyörätuolissa, johon on täysin sidottu..

Ambulanssi soitti paikalle poliisin. Minä en sitä kutsunut.

Poliisi aikansa jututti tätä sairasta ihmistä. Kysyi minulta,  pitäisikö antaa sähköän, siihen on vain yksi kuollut Suomessa!!!!!!!!  Aika ilmeisesti alkoi loppua. Luulin tätä jonkinlaiseksi polliisihuumoriksi. Sanoin ao henkilöllä olevan paha sydämen vajaatoiminta.
Poliisi tuli sitten siihen tulokseen, että annetaanpa pippurikaasua potilaan silmiin. Totesin siihen, että astma onkin ainoa sairaus mitä hänellä ei vielä ole.
Potilaaksi tuota ihmistä voi kutsua, kun ei ollut tehnyt mitään kenellekään eikä ollut edes humalassa. Saati pankkia ryöstänyt. No asiakas kai nykytermein.

Siinä sitten tapahtui tällainen sairaan asiakkaan "kohtaaminen" mutta ihanko häntä kunnioittaen terveyttä edistävällä tavalla, ...
Näinkö siellä P- opistossa opetettiin??? Laki nimittäin näin vaatii. Tarkoitan, kohtaamaan sairaan ihmisen ko tilanteessa, ei pidättämään häntä!!!!!!!!!!!!!!
Itse olin aivan sanaton, koska olin ollut jo muutenkin ymmälläni ja siksihän olinkin  apuja pyytänyt.
Voi sanoa että virkamies rynnäköi tämän pyörätuolipotilaan kimppuun hänen asuntonsa tuulikaapissa. Invalidi oli löytänyt patterin välistä ikkunaverhoja kannatelleen metallilangan ja piti sitä käsissään. Saattoi tehostaa sanojaan, ettei lähde minnekään. Poistuin tapahtumapaikasta takaovelle, silti sain vielä siellä kauempanakin  pippurikaasua silmiini. Mutta se oli pienintä tässä päin persettä hoidetussa ja traumaattisessa hoitoonsaattamisessa muiden pihapiiriläisten ihmetellessä ja tollistellessa, mitä tapahtuu..

Sitten kun potilas oli RAASTETTU SOKEANA JA YSKIVÄNÄ ambulanssiin, tuli  rivarin pihaan vielä kaksi poliisiautoa lisää.
Tuon ymmätyäisi jos kyseessä olisi aseistettu konflikti. Mutta nyt oli vain  tarkoitus viedä monisairas pyörätuolipotilas terveyskeskukseen.
Potilaalle lätkäistiin sitten yli kolmensadan euron sakot VIRKAMIEHEN vastustamisesta kun hän makasi siellä ambulanssissa täysin puolustuskyvyttömänä. Hän ei  kyennyt allekirjoittamaan tätä tikettiä eikä halunnut tietystikään kun ei nähnyt sumutteen takia eikä muutenkaan mitään. Tulotkin oli  eläkeläiselle valmiiksi laitettu polliisin hatusta mukavasti yläkanttiin.
Potilas toimitettiin sitten pihastavajaan kilometrin päähän  terveyskeskukseen.
Tunnin kuluttua tästä soitettiin, että hoidettavani on rauhoittunut ja hän on tulossa takaisin kotiinsa. Äläkä sitten kaivele. Herra isän minä en juurikaan mitään ollut sanonut!! Yritettiinkö tapahtunut nyt laittaa minun syykseni?  

Terveyskö tässä nyt edistyi? Tämän tapauksen jälkeen hän on yskinyt yökaudet ja ollut huonompivointinen entisestään.
Prosessi jatkuu... Ehkäpä tässä joutuu puoliksi puhekyvyttömän kanssa vielä raastupaan!!
Tietysti poliisit tulivat tapauksen jälkeen vielä papereiden kanssa uudestaan.
Vastustimme tätä rangaistusvaatimusta ja poliisi joutui tekemään esitutkinnan. 
-Jos oikeutta haluatte hankkikaa asianajaja, oli neuvo.
Arvatkaapa mitä tekis mieli nyt sanoa, vaan en uhallanikaan 
sano!!HW.

Jatkoksi tähän onnettomaan tapahtumasarjaan...
Syyttäjä sentään oli järjissään ja katsoi ettei hoitoontoimitettavaa ole syytä enempää  rangaista.

Lopetin omaishoitajana. Simiäni  kirvelee kylliksi ilman pippuriakin.




Anne-Riitta Laukka-aho

lauantai 24. lokakuuta 2015

Senkin supersensitive!

Ihanaa olla taas tässä...takaisin tantereilla

Blogissa ja piirtämässä vieläpä

 

Aikaahan kului vuosissa mitaten, vaan mitäpä tässä nyt muutamasta kuukaudesta tai viikosta itkemään, kun on kyseessä aika, mikä käsite ei voi olla kellekään niin selvä, kuin lapselle, joka odottaa vain syntymäpäivää ja joulua.
Niin paljon on tapahtunut  ja ikävin asia eli  rakkaan veljeni tuskallinen yllätyskuolema liikenteessä vielä viime kesänä. Jäihän miehestä edes kitara.
Muutenkin olin ollut jo aivan sokaistua sanan varsinaisessa merkityksessä...


Näe mitä katsot senkin super sensitive! 

Piirros 2015




torstai 31. heinäkuuta 2014

Kyllä tappisäkistäkin saa hyvän tyynyn

Tervehdys Armas lukija!


Arvelin jo menettäneeni viimeisenkin lukijani, kun olen nyt viettänyt paljon ulkoilmakesää, tosin pyörätuolin sarvissa pääosin. Kello on nyt 23.24 ja  paikallinen tutkimusaseman lämpötila on 24C. Pahat ukkoset ovat tämän vaarain suojaaman Pogostan vielä kiertäneet. Mutta kovaa jylinää pitäen,

Jos on herkkä ukkosen vaikutukselle, on taipuvainen hakeutumaan pitkäkseen ja loikoilemaan mielellään varjoisassa paikassa, vaikkei ettonee-ihmisiä muuten olisikaan eikä välittäisi päivänokosista..
Onneksi minulla  on viileä kanmmio, missä voin hengähtää, kun pääkuorta kuumottaa.. Ja kylläpä nytkin "raakasee" Iltahan nyt tosin onkin,
 Lapsuuden ukkospäivinä heinäpellolla olin aivan maihin lyöty jo ennen ensimmäisenkään pilven ilmestymistä taivaalle -kas kun edellisenäkin päivänä jo laiskotti- ja nukuin sitten kerrankin  tyhjän ladon pohjalla, missä ei vielä heiniä ollut, pahimman ukkosenpaukkeen ja jytinän ajan tappisäkki päänalusena heräten vasta kun sade alkoi loppua  ja näkyä sinistä taivasta.
           
Tuon heinikon jossa kukoistavat virnat, valkoiset  hiiren vikkerit, olen ikuistanut joskus viileämmällä säällä.


Valkeat virnat,sekatkn

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Punaisia rapuja ja siti-itikoita..

Pitkästäaikaa Kaikille Hei!

Omaishoitajan kuntoutuskurssi keskeytti joksikin aikaa bloggaamisen. Mutta olihan se sen arvoista. Tosin hoidettavan hermo ei kestänyt olla sisätiloissa komeina hellepäivinä, vaan tämä  istui nyssäköineen pyörätuolissaan kuin pakokauhun vallassa keskenkaiken pois lähdössä. Tukkijäärä hissin ovella! Hoitaja tuli pyytämään hätiin. Päätin sitten kuitenkin tilata tälle loppuunpalaneelle kärsijälle invataksin viemään kotiin.

 Seuraavana päivänä hän olikin paistatellut sitten niin paljon torilla auringossa että oli punainen kuin keitetty rapu. Ja ihan pehmeä kuin veneen pohjalla päiväkauden lojunut särki. Myös tietysti punoittavat silmän valkuaiset. Tosin kotipalvelu häntä oli pitänyt silmällä. Kiitos siitä! Sainpa lisää liikuntaa, kun kävin kotona katsomassa aamuin illoin, niin että polvi, jossa on nivelrikko äityi aivan kamalaan kuntoon. Lisäksi city-itikat, jos niitä nyt näin pienellä kylällä voi ollakaan, söivät kinttuni verille ja olen tutissut kuin horkassa pari yötä raapien itseäni helvetillisissä liekeissä vatsa täysin sekaisin. Yritin lääkitä itseäni Cibicort-voiteella, mutta Faarao kissani lipoi senkin pois karkealla kielellään yön aikana käyttäen vastuskyvyttömyyttäni hyväkseen. Mitenhän tuo kortisooni kissan kieleen niin hyvälle maistui! Kissani on kyllä ymmärtäväinen eläin.

Koska en ole kerennyt piirtää, laitan tähän tämän kylmäisevän kuvan itsestäni eräänä sadekesänä takapihalla Lanko-Pekan karvaisissa tamineissa.


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kukapa tuijotti pyykkejäsi?

Tervehdys Äitienpäivä iltaan!


No minähän se niitä kaverini ikkunasta sihtailin, mutta en suinkaan uteliaisuuttani, varsinaisesti.
Kiinnosti vain tuo vähän vinkottava teline ja pyykkien heilahtelu tiiliseinän edustalla rivitalon päädyssä.. Ja erityisesti, saanko tuosta mitäänsanomattomasta ja hajanaisesta pihasta aikaan edes minkäänlaista kuvaa! Huhtikuun päivä oli vaihtelevan aurinkoinen, tuuli puhalteli pohjoisesta päin. Ihmeekseni syntyikin samantien tämä kuva, jossa on tuon pihanäkymän  perusainekset, jos "arkkitehtoonisia virheitä" ei nyt huomioida.
Pensseleitäkään ei ollut juuri käsillä, joten muuankin idea siihen kaatui. Ehkä ei enää houkuttele tekemään maalausta aiheesta. Vai pitäisikö ottaa oikein haasteena ja treenin kannalta.

Pyykkejä narulla, vesiväri

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Oi Äiti!

Tervehdys pitkästä aikaa!

Jaha. Äitienpäivä on seuraava etappi. Siwassa ainakin oli ruusuja myynnissä. Vappu meni meitin kirkolla ihan huomaamatta. Tori oli typötyhjä. Juhlameiningit kun on museoviraston, kansalaisopiston tai jonkun muun vahvemman hallituksen taholta siirretty Möhkön kylälle, missä ennen ihmisen syntymistä on ollut järvimalmi ruukki, josta ei paljon enää savua nouse. Lisäksi sinne pitäisi mennä invataksilla, jos poikaystävänsä kanssa tahtoisi geimeihin. Sivuutimme siis vapun vieton paistamalla munkkeja.

Kuvassa on kuusikymmen vuotiaan tyttären eli minun ihan omatekemä äitienpäiväkortti itseäni puolta virkeämmälle äityliinille sinne Tammistoon.

Hei Anja-äityliini!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kesän nuuh!

Hyvää Pääsiäisen loppua Jokaikiselle!


Kävipä nyt näin tämän harvinaisen varhaisen kevään, että Pääsiäinenkin tuli kuin kahteen tai jopa ties kuinkamonenteen kertaan. Mikäs siinä, sanoma on aina ollut koskettava. Kukat kauniita. Kortit ja kokot, voi hyvä isä sentään. Hyvä ettei niitä kortteja tullut kuitenkaan laitettua kahteen kertaan.

Nyt ovat linnutkin tulleet etuajassa. Tuntuu kuin tätä kevättä ei olisi ansaittu. Mikäs takatalvi vielä onkaan tulossa...  Kuvassa on koirallakin  joitain epäilyjä, mutta niinhän niillä aina. Ja siileillä tukka vielä päätä myöten. Jos nuo nyt ovat siilejä.

Kesän NUUUH!

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Viinakortilla ja ilman

Hyvää lauantai iltapäivää Arvoisa Vieraani!


Eilen ensimmäistä kertaa Joensuun markkinoilla! Olihan tuulinen sää. (Tietysti edellisenä päivänä oli ollut aurinkoista.)  Sattui  muutakin käyntiä kaupungissa.Tietysti  piti ystävättäreni kanssa poiketa torille ja ostaakin jotain.. Siis alennuksessa olleet kympin kiinalaiset villahatut ja huivit. Vaan ettepä uskokaan, miten hienot. Kaikki kääntyivät takuulla katsomaan ainakin kotikonnuille palattuamme!! Markkinakylmyydestä on kyllä kokemusta varsinkin Kuopiosta, missä on mm vaellettu vanhusten kanssa kolmattakymmenen asteen pakkasessa rollaattorein tammimarkkinoilla. Koulustakin oli muuten ennen oikein markkinaloma.

Varkauden syysmarkkinoista taas jäi mieleen fakiiri -ja villieläin teltat, joista isän mukana olleelle -ja taas palelevalle- penskalle jäi vähän kaksijakoiset mielikuvat. Pelottihan se, kun taikuri sovitti koehenkilölle köyttä kaulaan ja suretti, kun väsynyt ilves oksensi ja katseli muualle päin. Mutta kyllä se muuten ihan oli hauskaa palloineen-päivineen!

Aasin siltoja tultiinkin Varkauteen, minne isäni oli poikennut sodasta palatessaan, oltuaan sotahommissa oikein pidemmän kaavan mukaan, jatketun  asepalveluksesta joutunut rintamalle. Vaikka pitkät sotavuodet olivat vieneet nuoruuden, ikä ei ollut näkynyt naamasta. Varkauden kauppala oli meidän kotipaikan lähin isompi keskusta, kaupunki sitten vähän myöhemmin. Sinnekin  matkaa ja huonot kulkuyhteydet. Varkaudessa oli  lähin pitkäripainen, missä ei  käyty kuin korkeintaan kerran vuoteen, vaikka juuri markkinareissulla. Mäyriskin oli pelkkä koirarotu ennen ja kotona huuteli muu karja.

Isälle oli tullut siinä Äiti-Hilman  luo tullessa mieleen käydä viinakaupassa. Saattoi olla muuten eka kerta eläissään. Jos tuo totta on, vain tälle meidän mummolle viinipulloa hakemaan!!! Myyjä oli heti resuiselta ja nuoren näköiseltä sotapojalta alkanut tingata ikää ja papereita, niin että  oli ruvennut kertymään äkäisiä jonottajia. Takana ollut vanha  mies oli jo kerennyt kysellä, mistä poika on noin kurjissa vaatteissa tulossa, ja epäillyt nuoren ulkonäön takia  vapaaehtoisena sotaan  lähteneeksi.. Isäni oli  keskosena syntynyt ja ollutkin  vähän  hinteläkasvuinen. Asianlaita oli siinä selvinnyt ja ukko oli tokaissut kovalla äänellä, että näytähän  mies munas, kyllä se  myyjä  uskoo! Kaikkihan olivat tietysti ruvenneet nauraa hohottamaan. Lopulta siihen oli johtaja tullut paikalle. Isä oli  siitä lopulta lähtenyt tyytyväisenä kadulle,  mutta se vanha mies oli vielä tullut perässä,  kuin anteeksi pyydellen, ettei siellä sodassa taidettu paljon kysellä...

Viinakorttia on alettu käyttää vasta vuodesta 1944, sotahommiin lähdöstä aika monta vuotta.. Oiskohan tuo isukalta jäänyt siellä korven jyskeessä ohi korvien? Tai pitänyt ensin kotikylän postista noutaa tyyliin automatka, jalkamatka, venematka, jalkamatka ja sama toisinpäin. Tai muuten olleet paprut hukassa ja väärässä liivin taskussa.
  
Kuvassa on tuo taian-omainen paperi, eli viinakortti. Se ei kuitenkaan ole isäni, vaan  kumppanillani käytössä ollut. Olen siitä poistanut sukunimen, syntymäajan ja ammatin. Sotua ei näissä ollut sentään. Sitä ei vielä ollut käytössä. Jos joku kuvasta sattuisi M:n tuntemaan, tuskin kukaan pahakseen panisi.

Viinakortti

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Saunat armaat

Viikkoin piästä, Vieraani

Eilen tuli kylvettyä pitemmän kaavan mukaan natisevilla rivarilauteilla. Nämä vanhikset kun oisivat vielä voimissaan, uskaltaisi kiivetä jopa ylälauteille! Jos polvi kestäisi.


Vanhat saunat, Conte`

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Nippulangan lämmittäjä


Hei vain!

Aika on mennyt "muissa asioissa", eli  todellakin vaikeahkossa omaishoitajan tehtävässä.

Tässäpä mieleen juohtunut kuva  vilkkaasta hoidettavastani noin kuusitoista vuotiaana uitossa. Lähteenä on mustavalkea valokuva, sekä henkilön läpikotaisin tuntemus. Vahinko vain, että pyyhin tuon mustan noen pois otsalta.
No jäipähän poika vain vähän suttuiseksi
Minusta  ei oikein virallista muotokuvan tekijää taitais  tulla! Aina kun pitää omiaan panna.

Nippulangan lämmittäjä


Nippulangan lämmittäjä yli  50v myöhemmin



keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Pääsiäisen peili!

Tervehdys Hyvä Vieras!

Lumettomassa keväässä on lähes huomaamatta  hiipinyt keväänaika, jolloin on pian laitettava ne ohrat ja rairuohot itämään. 
Pääsiäinen on melko normaalina aikana, mielestäni, tänä vuonna. Oton päivän aikoihin. Isäni oli Otto.

Pääsiäisen peili, vesivärit

.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Pikku metsässä

 Arvoisa Vieras!


Aika kiitää kuin siivillä ja pääkin on kuin siivilä. Mitä siti piti tehdä -vai pitikö sitä tehdä? Milloin sitä piti mennä ja minne? Meniskö tänään kokeeksi vaikka sinne tai ei menisi minnekään.
Linnutkin alkavat säpistä aikaisin ja sitähän hyörinää iltaan saakka jaksaa naakka! Kauhea kiire tuntuu kaikella kehityksellä olevan muutenkin. Kohta Windovsin Xp:ltä loppuu tuki, Officet eivät ole enää turvassa ja lopulta cyber-pankkirosvo vie viimeisetkin senttisi. Kova kiire hankkimaan suojauksia, ketä asia koskee.

Emmerdalen Zak taas on eksynyt metsään eikä illallisessa jaksossa  löytänyt enää edes omia salaisia pupu-ansojaan. Pitääkö nyt kysyä,  mihin sitä tässä vielä joutuu. Oikein tempautuu kerta linttuulla! Piirtämässäni koivikossa on varoilta vain kolme koivua ja kaksi kantoa. Eksynyt on sieltä helppo löytää. Käyköön siksi aikaa vaikka jommale-kummalle kannolle istumaan.

Keväiset koivut, vesiväri


Blogitekstisuositus

KOVA LUU

  Tässä se parempi jalka Hymniä omaishoitajuudesta Suomessa Tarina on tosi ja lainattu omasta julkisesta fb-kirjoituksestani ...