Pääsiäistä odotellessa

 

Joulun aikaa

Oksilta tuikkivat valot

Keidenhän ovat nuo pikkuiset talot?

Linnunlahti

Jätetty lentisverkko

Hiljaisuuden voi nähdä ja kuulla lentisverkon kahtapuolta.

Hiekan jyvät lepäävät kostean alla. Ei ole tuulta ei ääntä, vain syksy. 

Tulijat lähenevät rantapolkuja, kuuluu voimistuvaa puhetta, 

 aksentista päätellen  ei  kenenkään heistä äidinkieltä

Kävelevät kevyesti ohitse katseet suoraan eteenpäin. Kutsuttuina, nenät samaan suuntaan.

Vain etenevät, eivät juokse tai vilkaisekaan järvelle. Siellä kun ei tapahdu mitään.

Ovat jo menneet ohi, äänikin on lakannut kuulumasta.

Valo kuultaa verkon lävitse ja viipyilee siinä vielä.

Pyhäselkä järvi

 

Upea näkymä Liperiin päin

Tammiston luonnonsuojelumetsä, Vantaa

 Ujo Laama ja Kultainen Kuningas

Syksy

 

Kansien painatus

 

Kiitos Picaset kirjapainolle

Kyäisivät haluanko kannen kuvan keskitettäväksi. Oma silmäni katsoo aina tiukasti vasemmalta oikealle, jos ei ole kyse arabian kielestä, joten olisin jättänyt kaiken hikisenhintsusti vasemmalle.

Räpsöön poika istuu nyt keskemmällä ja se onkin huomattavasti paremman ja vapautuneemman näköinen asettelu näin.

Vantaan Tammiston luonnonsuojelualue

Sinäkö se oot???

Tammiston luonnonsuojelualue ei ehkä ole sitä, mitä maaseudun luonnonsuojelualueet, vaan kaupunkimetsikkö koirankusetuspolkuineen, Ihmeellisiä muotoja tulee vastaan tällä muutaman hehtaarin lahottajien suosimalla  lämpäreellä yhtenään..

Kirjan kannet

Kirjan tekeminen äästä ööhön docsilla

Räpsöön poika kehittyy julkaisuvaiheeseen

Niin paljon kuin tässä onkin puurrettu Google docsin kanssa, tulos rupesi "ihmeekseni" tyydyttämään. Valikoimat ovat vähäisemmät, mutta aina ei tarvita krumeluureja. Kannet olisivat yksinkertaisuudessaan tässä. Mutta joskus tuntuu että puhelin ei riitä yhteyden pitoon painoon. Silmälasit hukassa tms. Luulin jo  homman olleen valmis, mutta pienikin juttu valkenee vasta kun katsoo lukijan silmin.

Tove Jansssonin päivä

 

Maihinnousualus Kearsarge

Eilen  Hernesaaressa Helsingissä

Ystäväni syyri

Karhumäki, ilmakuva

 Vanha ilmakuva Reposaaresta

Kaupat tuli!! Ostin juuri Huuto.netistä tämän Reposaaren mustavalkoisen kuvapostikortin, luullakseni se on postikortiksi tarkoitettu. Hinta oli  kokonaista  6 euroa ja postitituskulu päälle 2e.

S 2 Torpedoveneen muistomerkki

Reposaarelta

Vielä muutama kuva Reposaarelta, minne ei ollut siltoja vielä viiskymmenluvun alkupuoliskollakaan, vaan aina vuoteen 1956 asti seilattiin laivalla. 

Haaksirikko

Torpedo alus S2 upposi Porin edustalla myrskyssä 4. lokakuuta 1925. Koko miehistö, 53 henkilöä hukkui. S2:n uppoaminen on rauhan ajan pahin merionnettomuus Suomessa.

Suuria koivupahkoja

Pahkeinen, onpas aikamoisia pahkiksia!

Kesän mittaan on tullut kuljeksittua tutuissa paikoissa, missä ei voi näitä luonnon muodostelmia ohittaa pysähtymättä. Ovat saaneet olla rauhassa ilkivallalta ja sahan terältä ja hinaamiselta onneksi. En tiedä miten kauan pahkan kasvaminen tällaisiksi jälliköiksi kestää.

Tyltyntien pahka Meri-Porissa Kokemäenjoen suistossa

                      Haltialan maatilalta Helsingistä löytyy myös elävän näköinen                                                                 "hirmupahka"

                                  Meniköhän nyt jotain väärään henkeen? Vai onko tämä                                              Pahkan haukotus?

Meri-Poria ja Reposaaren idylliä eräinä hellepäivinä

Reposaaressa ei voi oikeastaan uida muualla kuin varsinaisella uimarannalla lähellä Lontoota, jos ei putoa mereen vahingossa. Rannat ovat todella kivikkoisia.

Takana siintää Mäntyluodon satama

Kylläpä meri ja aurinko niin peevelisti häikäisi,
jäi aurinkolasit autoon.

Mäntyluodossa joskus aikaisempana kesänä

Pylväslyhdyn jalusta

 

Meri-Porissa

Muinaisjäännös synkässä metsässä korkeassa kuusikossa Kokemäenjoen suistossa. Tämä on

Tyltyn Pylväslyhdyn jalusta, korkeus ollut 3,7 m maanpinnasta ja lyhty 7,3 metrin korkeudessa. Valon lähteenä öljylamppu. Jalusta on vuodelta 1913.

Ranta on ollut huomattavasti lähempänä silloin. Lyhty on vilkuttanut öisin punaista valoa ja se on sammutettu aamuisin. Viimeinen lyhdynhoitaja on ollut Helmi Viljanen. Tämän luin opastaulusta. En tiedä onko Helmin sinne ylös pitänyt aamutuimaan tikapuita pitkin kiivetä 😅, vai onko siellä ollut joku mekanismi. Lyhdystä ei ole säilynyt piirroksia eikä kuvia. Metsässä oli paits itikoita myös muurahaisia ja selän takana rääkäisi pahalla äänellä jokin otus, ehkä lintu. Oli vähän vaikeaa kuvitella tähän vesireittiä vaikka olinkin niin meren kuin joen läheisyydessä.

Villi Pohjola, "Räpsöön poika maailmalla"

Kirjaviritelmiä ja Räpsöön poika

Kuvassa Uusi Pohjola, Reposaaren kulta-ajan työläisten ja siirtolaisten vuokrapytinki, jonka yläkerran hellahuoneessa ystävämme Stefan Kärkkäinen on syntynyt. Rakennusta ei enää ole, niinkuin moni muukin asia on saarella muuttunut.

Vierailuni Reposaressa ja  kesäisellä Tyltyntiellä Kokemäenjoen  suistossa oli varsin mukava hengähdystauko, mutta samalla kova rutistus ja kirjoitusviikko vanhan ystävämme kesäpaikassa. Puhtaaksikirjoittelin siellä elämänkertaa joka ilmeisesti elokuun aikana julkaistaan. Kirjan nimi on paljon puhuva "Räpsöön poika maailmalla" Hanke on edennyt pikkuhiljaa ja ollut välillä vaikeiden tapahtumien vuoksi jäissä. Myöskin se, että muistelija asuu talvet Saksassa Schwaabeissa Holtlandissa on tietysti vähän vaikuttanut yhteydenpitoon. Kuitenkin pidän tätä komennusmiehen kertomusta ja matkaa Reposaarelta maailmanääriin kertomisen arvoisena. Ulkosuomalaisten elämästä vähemmän on tietoa, vain lähinnä kauhisteltiin Ruotsiin muuttoa sensijaan että olisi enemmänkin pitänyt kääntää katseet kotimaahan, miksi tämä tapahtui.On puhuttu myös Espanjaan muuttaneista eläkeläisistä tai vanhoista amerikansuomalaisista ja olihan niitä Australiaankin muuttaneita. Usein puheissa on tietty "sävy". Thaimaa myös tapetilla. Ulkosuomalainen ei ole kuitenkaan kovinkaan kummajainen, mutta rohkea pitää olla ja uskaltaa katsella vähän kauemmas.,.

Reposaari on varsin omintakeinen yhteisö. Sinne kulkee autotie siltoineen Porista suuren Mäntyluodon rahtisataman ohitse. Satamassa näkyi olevan nyt yksi laiva, aikaisemmin siellä on niitä ollut yhtäaikaa useampia. Nyt Mäntyluoto on jo hiljentynyt, ennen se  oli Suomen suurin rahtisatama. Satama jää nostureineen kauemmas vasemmalle ja seuraava huomion arvoinen etappi Räpsööhön mennessä on Tahkoluoto, minne ei ole nykyään asiaa muilla kuin työntekijöillä.Yhtenä päivänä kulkiessamme autoon tunki tympeä öljyn haju. Toisena päivänä tuuli vei katkun merellepäin eikä se enää  tuntunut.  Rekkaliikenne oli huomattavan vilkasta. Siikarannan leirintäalue on vielä matkan varrella meren äärellä. Rantametsikkö olikin tupaten täynnä asuntoautoja ja perävaunuja. Sitten saavutaan Reposaaren taajamaan, jossa on omaleimainen tunnelmansa. Vanhoja taloja on kunnostettu ja osa entisellään. Talossa saattaa asua esimerkiksi vanha pariskunta kaksistaan. Myöskin uusia taloja on rakennettu ja meren rannassa on ollut joku vuosi sitten  asuntomessut. Messualueen uudisrakennuksista voi olla monta mieltä. Saarella on myös yksi korkea kerrostalo. Rannat ovat täynnä veneitä ja paatteja. Rauma Repolan aikoinaan Suomen suurin sahalaitos on saarelta palanut aikoja sitten. Kuumuus on ollut valtava. On pelätty koko saaren tuhoutuvan, vesi on kiehunut sahan kanaalissa ja asukkaita siirretty turvaan silakkapaatteihin avomerelle.

Bussilla ei päästy vaan Laineella seilattiin

Reposaaren taajamaa kuvassa

Paitsi pula-ajan ja ankaran kurin ja nuhteen täyttämää lapsuutta, johon mausteensa antaa äidin ulkomaalaisuudesta johtuvat jännitteet ja ryssittely sekä koulukiusaaminen, kirjan jännittävin vaihe kuitenkin alkaa kun Stefan, päähenkilö ja muistelija siirtyy Maarianhaminan ja Ruotsin kautta Saksaan Hampuriin. Sieltä alkaa kommennuskeikat konemiehenä laivoissa ympäri maailman. Paikka vaihtuu Erelä Afrikasta Kanadaan unohtamatta muitakaan maanosia. Vilahtelee Amerikat ja Australiakin sekä arabit.Työ on fyysistä ja vaarallistakin. Nigerian vesillekin saavutaan Biafran sodan aikaan. Välillä pistäydytään myös viidakkosairaalassa. 

"Räpsöön poika maailmalla" on elävää historiaa ja kertoo myös varsin intiimisti Stefanin omasta perhe-elämästä ja ihmisuhteista. Stefan asettui Saksaan ja on asunut siellä noin 50 vuotta, ylikin.

Olen paljon käyttänyt aikaani ja keskittynyt kirjan kirjoittamiseen Stefanin raakaversiosta, josta ei  kirjoitusvirheitä puuttunut. Toivon kirjaa luettavan muuallakin kuin perhepiirissä. Blogipäivityksiä ei ole viime aikoina näiden varsinaisten kirjoitustöiden lisäksi kerennyt tekemään. Varsinkin kirjan lopun vaimon ja omat  runsaat sairastelut olivat haasteellisia ja olisin kyllä mielelläni jättänyt vähemmälle. Mutta tää kertoo Stefanin elämästä, ei mun. Kirjalle on haettu jo ISBN-tunnus ja aikanaan sitä saa myös kirjastosta ja se on Kansallis Arkistossa.

Stefan
 Kärkkäinen

Tiedustelueverstin arvio Venäjästä | 3.12.2018

Ukrainan tuoksu

 

Palattiin sotaan

Minun jalkani on kipeä ja nilkkojani pakottaa. Olen kävellyt liian monta kilometriä tänään. 

Monta vuotta sitten näin unta, että matkustajakone oli tehnyt pakkolaskun kammarin ikkunan alle. Se tuli päälle ja jysähti takaraivoon kuin ratapölkky. Ihmisiä alkoi tulvia matkalaukkuineen puutarhan läpi tupaan ja omenapuun oksat katkeilivat rytinässä. Olihan se kauheaa keskellä yötä kuun paisteessa, kun kone savusi tuvan juuressa ja mekkala keskellä yötä kun matkustajat harhailivat pimeässä kuka mihinkin suuntaan.

Jalkapuoli tuli aikaisemmin kuin menetti molemmat jalkansa. Ei hän unessa itkenyt. Se oli vain ensimmäinen värssy. Elämä siirtyy ehtoopuolelle eikä kuulu odotetusti ihanaa lintusen liverrystä vaan kumea hiljaisuus mikä on jättänyt taakseen jyskeen ja hätähuudot.

Ystäväni kertoi Syyriasta, miten tuuli toi kaupungista mätänevien ruumiiden löyhkän ja miten se tulee vieläkin hänen nenäänsä öisin. Miten hän kuulee siskonsa kuolinhuudon kun sotilaat ampuvat perässä tullutta siskoa selkään öisellä pakomatkalla. Kuolleet vain ovat nyt paljon lähempänä Myyrmäkeä, Tammistoa tai Joensuuta. Ukrainan viljapeltojen ja kukkaniittyjen tuoksu ei ole kulkeutunut tuulessa tänne asti mutta joskus sain kokea sen nenässäni minäkin.

Kaikki paska paljastui kevättalvisen lumen alta tuona päivänä kun tiesin Venäjän kriminaalien Ukrainaan hyökänneen, Masentavaa. Voi kunpa siitä tulisikin  lopulta puhdistavaa, mikä huuhtoisi tuon paskan pois.Toivon, että tätä seuraisi maailman laajuinen ihmisarvokeskustelu ja silmien avautuminen vallanhimoisen itsekkyyden aiheuttamalle rappiolle. Teurastajat ja massamurhaajat eivät pääsisi livahtamaan veräjän raosta tuosta vain. Nyt nakkivaraskin saa kärsiä enemmän teostaan mutta rahassa rypevät alistajat tuskin koskaaan.

Tämä mutkille käännelty tuuba oli elämässäni aistittavissa vuosien ajan, jo ennen sitä, kun se lentokone putosi kammarin ikkunan alle unissani.. Ihmisten vaatteissa ja kättelyissä, pieninmpiä paikkakuntia myöten piirakkapulikoissa, papin puheissa ja valtion rauhan hieronnassa ja hankkeissa. Kaikessa sellaisessa, missä kieroilusta ja kaksinaamaisuudesta on etua. En osaa edes kuvailla, miltä se odotus tuntui.

Kunhan kaikki lumi on sulanut

Kalevalainen kanootti