Ihan täyttä ja totisinta Nostalgiaa

Hyvät Ystävät!

Joulumuistoni Avoimessa museossa tuossa  alla. Niissä ei ole sammunutta, muuta kuin pois puhallettu kuusen kynttilä ja olen siitä Kiitollinen. Ja entäs se ruoka ja olosuhteet, missä valmisti äitini kaikkea mahdollista ravintola-tason ylittävää herkkuruokaa. Ja ne mummon suoltamat uunimakkarat.
Nyt emme tarvitse kuin hitonmoisen dieetin. mutta eipä kukaan rehkikään "jokinpaikka" pitemmällä. kuin se eräs toinen paikka, niinkuin isäni  teki mm tukkitöissä.

Aamurannan Joulu

Oli ihanaa viettää joulua Aamurannassa. Se oli syntymäkotini syrjäisessä Leppävirran Ropan kylässä Ropan järven rannalla. Paikka oli entinen torppa ja räätäli-ukkini kotitila, josta oli muotoutunut sitten tavallinen pientila.

Jouluna hevonen ja lehmät saivat tavallistakin parempaa ruokaa ja kohtelua. Pyhävaatteita pidettiin pyhinä, paitsi ulkona hiihtäessä. Adventinajan mummo oli veisannut tavallista enemmän virsiä. Adventtikalenteri oli ihan nykymuodossaan ja sitä innokkaasti avattiin. Kouluaikana lasten joulu alkoi oikeastaan kuusijuhlasta, johon osallistui koko perhe. Myös joulupaketteja tuli postissa kaukaa sukulaisilta. Lahjat olivat sitten piilossa, vaikka tiedettiin kyllä, missä..

Aattona oli saunan lämmitys.
Pukin tullessa isä oli mennyt joko navetalle tai saunan uunia katsomaan rantaan. Pukilla oli tietysti kiire, eikä isää suinkaan ehdittäisi hakemaan. Ihmettelin noin kolme-vuotisena, kun pukki kielsi minua kiusaamasta kissaamme Mustaa-Ollia! Mistä tiesikään, että olin vetänyt Ollia joskus hännästä. Kerran taas saapui kokonainen tonttuarmeija traktorilla. Tonttuja oli yhtäpaljon kuin eräällä sepällä lapsia. Kas kumma.

Tapana oli. että isä haki joulukuusen parin kilometrin päästä metsäpalstalta. Kuusi oli katsottu jo kesällä valmiiksi. Kuusi odotti porstuassa sisälle pääsyään. Koristeita ei kovin paljon ollut, mutta ne olivat sitäkin kauniimpia ja rakkaampia, mielestämme. Tätinikin oli lähettänyt niitä Helsingistä. Pallot olivat lasipalloja. Kynttilät olivat oikeat kuusen kynttilät. Tähtisadetikkuja poltettiin. Jos oli suojaa, tehtiin ulos lumilyhdyt. Jos saatiin kyyti, käytiin hautausmaalla yli kymmenen kilometrin päässä.

Tapanina lämmitettiin jo aamulla sauna ja lehmille oli taas jotain ekstraa.. Iäkäs mummoni tarjosi pienen pikarillisen viiniä aikuisille ja muistaakseni minäkin sain joskus teelusikallisen..
Sitten olikin vuorossa tapaninajelu, eli kylässä käynti hevosella ja reellä.

Anne-Riitta

• 
  

Varsinainen pukki

Heippa Rakkaat Vieraat!

Kun isä teki jouluksi olkipukin, oli se taatusti maailman hienoin pukki. Olkia ei tarvinnut ostaa onneksi yksitellen. Mutta eipä se pukki  niin hirveän kallis investointi ole nytkään.

Kuulin taas jonkun ikäväkseni marisevan keksityn joulun kaupallisuudesta ja lisäävän  siihen myös pakanallisuuden, lahjojen kalleuden yms. Mutta onkos pakko lähteä suurin setelein kaikkeen mukaan...

 Lähetin aikuiselle pojalleni kaksi kymmenen euron rypistynyttä seteliä ja äitini oli  taas vastaavasti laittanut postiin aivan sileän kakskymppisen itselleni. Rikotaanko tässä nyt jotain lakia, tai houkutellaanko posteljoonia huonoille teille, tiiä en ja kokonaan eri juttu. Tästä kierrätyksestä saatiin  taas asiaa kuitenkin keskenämme soitella ja jutella niitä näitä. Ihan joulun ansiosta tällä kertaa. Ja ystäväni hyllyssä komeilee vuosia sitten tekemäni kaislapukki. Joskus tuntuu tarvittavan vähän virikkeitä arkeen.

Ite Pukki

Tästä ohje pukin tekoon

http://www.avoinmuseo.fi/joulu/ohje_olkipukki.php


Ja alla Wikipediasta pomimani kuva Gävlen olkipukista, jolle tuppaa perinteisesti käymään huonosti. Joku kun sen aina polttaa. Vai oisiko peri-ruotsalainen mainostemppu?

Gävlen eli Pikku-Pietarsaaren olkipukki

Linnuille ja lapsenmielisille

Hyvää alkavaa viikkoa!

Montakos päivää jouluun?

Tuota edellistä postausta täytyy hieman ihmetellä, miten nuo siniset norsut tuohon ovat putkahtaneet. Se on taas tonttu hiplannut tietokonettani öiseen aikaan, kun taas minun olisi pitänyt olla kaiken järjen mukaan nukkumassa.

Siniset norsut suolla

Siniset norsut, pastelli

Kiemuroita ja mutkia

Mutkainen meno jatkuu näin perjantaina -ja kolmastoistakin vielä!

Olipa taas ihan kunnon "jiätikkä". Sohjoinen eilinen kostautui nyt kun yöllä pakasti. Mäkistä luistinrataa saa taas taiteilla, mutta tuon Seijan heittelemiä oksia onnistuin väistelemään. On nimittäin käytävä palkkatoimistossa ja siihen on tänään viimeinen mahdollisuus ennen maksupäivää olipa sitten keli kuin keli.

Enkä malta olla tässä vielä julistamatta tätä ilosanomaa. Sain nimittäin omaishoitajanverokortin!
Ja etuudestani on veroprosentti 36 ja lisä prossa 38!  Nythän onkin kovasti mainostettu, että omaishoitajista kannattaa pitää huolta, kun laitospaikkoja tullaan rutkasti vähentämään. Voi etuuksien etuus ja palkkio! Etuudethan sitten vaikuttavat muihinkin etuuksiin, kuka niitä saa, esim asumistukea. Yleensähän ne tulevat harhaanjohtavasta nimityksestään huolimatta tarpeeseen eivätkä minään kultaisina alusastioina. Onhan se ainakin etuoikeus itse hoitaa sairasta omaistaan, mutta kohtuus pitäis olla kerjätessäkin.

Tonttulakkisten jäätanssia

Pian ne alkavat taas hiippailun ja hyvät toimet...

 Tervehdys Vierailleni!

Jestas, miltä tuntui kävellä aamutuimaan apteekkiin kahdenkymmenenviiden asteen pakkasessa. Ei kymmentäkään ole vielä tänä vuonna aikaisemmin ollut. Onneksi sain ihan itse aamulla makkarin patterin toimimaan.Vaikka viileässä viihdynkin, niin en vielä kaipaa kylmiöön. Nämä tonttu-asiat jaksavat lämmittää, ja sopiva viileys nukkuessa miellyttää. Ei vain tulis niitä tulipalo-pakkasia!

Jano  ja kaurat, vesivärit

Muutamia pipareita immeisille

...kuvassa katsellaan omppujakin kaula pitkällä. Varsinkin tuo poika.

Ensi-Pipareita Arvoisalle Katsojalle.

Mistähän muuten johtuu, että minulla on  tuo äidin viime jouluksi lähettämä kilon painoinen stolleri vielä puoliksi syömättä?

Omppuja ja pipareita!

Hyvää Joulukuun Kuudetta iltaa!

Arwi-vainaa, tuo karmeita kokenut lähes silmäpuoli sotasankari, edesmennyt kissani kuvassa. Piirtämiseen on Arwiitti itse osallistunut tassuineen. Hällä kun oli se tyyli ryypätä vesivärivettä, purra pensselinvartta, ratustella kynät poikki ja istua sekä tepastella piirroksen päällä.

Arwi, Olit tosi Sälli!

Sarvihöylä ajanvirrassa ja perjantai illassa

..Vai oliko se nyt koivuhalkoja lentohiekassa.. ja akanvirrassa!

Piirroksessani on vanha höylä, joka pöydälläni toimii paperipainona sekä ennenkaikkea silmänilona.
Kuvassa sen kauneus ei oikein pääse oikeuksiinsa. Olisi pitänyt hieman vielä säätää. En uskoisi  edes tätä kömpelöä luonnosta hallituksen käsiin budjetti-neuvotteleluihin. On meinaan niin ärhäkäs peli, vaikka vanha kapine onkin, jos vain terä on paikoillaan!

Vanha höylä, luonnos vesivärein

Siniset huopatossut

Heti alkuviikosta nämä siniset huopikkaat!

Onhan meilläkin nyt vähän lunta ja valoisaa ja viisi astetta pakkasta.
 Blogini vanhoissa joulupostauksissa on ollut aikaisemmin  esillä ne enkelin tarjoamat punaiset huovikkaat. Pitäisiköhän nekin kaivaa nyt esille. Taas sitä vaivaista menoa sai katsella siinä sairaalan aulassa kyytiä odotellessa. Kaikkihan ei parane  huopikkailla.. Eikä edes  lääkärin toimesta. Onneksi omat varpaat eivät ole vielä jäätyneet.

Siniset huovikkaat, lasten värit

Martan kynttilät

Pyhäisen illan hämärää!

Kaikkia eivät edes Suomen pakkasissa ole haitanneet sähkökatkot tai  pimennykset..

Siitä esimerkkinä pari vuotta sitten edesmennyt Martta. Tupa oli aina viihtyisä ja lämmin ja jopa valoisa. Valaisiko sen sitten tämä paikkaa asuttanut persoona, haltija ja omistaja? Kuvassa on Martalla ahkerassa käytössä ollut kynttiläjalka.

Puulämmitteisessä uunissa ja hellalla valmistui ruoka. Jonkun kykenevän piti vain tehdä puut... Näitä pikku jelppejä  ruvettiin tarvitsemaan elon ehtoopuolella, mutta vasta  kahdeksankymmenen ikävuoden jälkeen elämä  alkoi hankaloitua..

Värkkäämistä kyllä riitti valveillaoloajaksi.  Mikä olisi voinut ollakaan parempaa! Itsenäistä elämää vielä vanhoilla päivillä ja ilman sähkölaskuja vieläpä. Seinässä oli puhelin, johon saattoi hihkua, jos asiaa jollekin oli. Kellarissa säilyivät perunat ja hillot. "Ruokamökissä" muu särvin. Saunankin saattoi lämmittää. "Poikaystävä" autteli ja piti seuraa ja muhkea Murre vahtia.

Telkkari näkyi agrekaatilla, jonka kauhea meteli ei lähes umpikuuroa/puolikuuroa haitannut. Piti vain huutaa niin paljon kuin ääntä lähti, jos aikoi jutustella. Väärinkäsityksiä kyllä sattui yhtenään, muttei sillä sähkön kanssa paljon tekemistä ollut.. Elon päiviä piisasi lähemmäs yhdeksäänkymmeneen. Kynttilät syttyivät, paloivat ja sammuivat muun elämän tahtiin.Muutamat viimeiset vuodet tämä evakossakin käväissyt sissi tosin vietti vanhustenhoidon piirissä kirkonkylällä.

Martan kynttilät, pastelli

Tuo varjo mua seuraa

 Arvoisat Vieraat!

Edellisessä postauksessa huomasin kirjoitusvirheitä sekä piirroksessa, että tekstissä. Kaikillehan niitä kai joskus sattuu, mutta omalla kohdallani epäilen aina ensimmäisenä lukihäiriötä, mikä minua "hörmyyttäjää" varmaan vaivaakin. Jos vain olisi tutkittu. No onneksi ei ole tutkittu, siihenkin pitäisi ostaa tietysti kalliita lääkkeitä!
Tänään on harvinaisen "myterä" päivä. Yöllä nukkuessani ja kaihtimien ollessa alhaalla oli satanut kohtuullisen paljon lunta ja aamulla sää olikin lämmennyt. Nyt on neljä astetta lämmintä ja joka paikassa vettä ja sohjoa sekä salakavalan liukasta.

Torilla olikin sitten markkinat, kun sinne asti pääsin. Tuttavaksi tullut naishenkilö pyysi torikahvilaan kahville. Sain tyhjentää siinä vähän  likasankoani ja voivotella, eikä hän yhtään siitä pahastunut, ilmeisestikään.

 Olisin halunnut ostaa hatun, oisi ollut kivoja ja edullisia lätsiä pieksämäkeläisen yrityksen pöydässä. Jokunen intiaani kaupitteli alpakka-ponchoja. Kauniita olivat. Silmäni kiinnittyi myös ihanan siniseen tuulisieppariin. Olisin tulenpalavasti tarvinnut pölypusseja ja pohjallisia. Niitäkin oli tarjolla. Eihän niitä muuten täältä löydäkään. Ja Viipurin rinkeliä. Koululaisia oli paljon liikkeellä, mikä on kivaa, kun yleensä vain rollaattorilla ollaan täällä enimmäkseen liikenteessä.
Jäin hatutta, rinkelittä pussitta, ponchotta ja ilman pohjallisia. Siepparista puhumati. Pallokauppias ei onneksi vilkaissutkaan .Tulomatkalla olin vielä lentää selälleni.

Ostin vitosen sontikan, joka hajosi jo matkalla, sekä  lakupussin. Äly hoi. Mulla on joku synnynnäinen häiriö takuulla.

Varjo mua seuraa, akryyli

Hevonen on haastis

Hyvää alkavaa viikkoa!

Hevonen se on haastellinen piirrettävä, jos tuota haastis-sanaa voi tässä yhteydessä käyttää. Onhan myös tämä henkilö, jonka omaishoitajana aikani kuluu, kuvattavissa tuolla.h-sanalla, jolla luonnehdittaneen "hankalia tapauksia"!
Mutta molemmissa on puolensa... Ehkä en ikinä opi piirtämään juoksevaa hevosta. Eihän mikään ole todellisuudessa sitä, miltä se ravatessa näyttää.

Hevosurheilu ei ole ihan minun lempilajejani. En ole peluri ja raviradaltakin ajettiin aikanaan pois, kun yritin eräänä syksyisenä päivänä (noin 40vuotta sitten) opetella ajamaan siellä kupla-volkkaria. Ymmärrän hyvin sen, koska autolla ajo oli nimenomaan kielletty. Tosin radalla ei ollut hevosia eikä niitä ollut sinne tulossakaan kuin seuraavana keväänä Muna-raveihin.

Samaisena iltana vuolaassa vesisateessa peruutin vielä kuplamme kannon päälle läheisessä metsässä.. Saihan sen siitä nostamalla pois, vaan mitenhän sen siihen kannolle sainkaan.
Omia hevosia rakastin kovasti, kun kotona sellaisia vielä oli ja ihailen hevosen kaunetta vieläkin.

Luottamusta ensi silmäyksellä?  Lyijykynäpiirros

Liikkuva Ihanuuspensas

Rakkaat Vieraat!

Olen aina ollut uteliaan kiinnostunut pensaista. Keväällä siritystä ja hyörinää pehkoissa seuraa syksyn kauneus ja lako. Olen kuvitellut juoksevan "Ihanuus" pensaan tässä kaihtavan niittäjää ja oksasaksia kipittämällä hämärän tullen toiseen paikkaan..

Kulkeva pensas, värikynä

Olisipa anivarhainen kesäaamu

Hyvät Immeiset.

Aitasta päin katsottuna, pastelli

Vanhalla Ratsulla ravaten. Aiemmin julkaistuja uutena päivityksenä

Toivotan Kaikille Kävijöille Hyvää Viikonvaihdetta!

Havu, värikynäpiirros

Pari ahvenaa, Sakurat ja vähän kuvan käsittelyä

Kujosilla, pastelli

Näinköhän jo tontun?

 Heissuli vei Arvoisa Vieras!

Vai onko kulkija vain muudan eläkkeellä oleva merikarhu, jonka parta on ollut jo kotvan ajamatta ja eksynyt kiviseen maastoon. Noin tkuulasta ja tähtikirkasta taivasta ei olekaan pitkilleen nähty eikä sitä kaikille näytetäkään. Vaeltajalle kyllä, samoin kuin rännät ja rakeet.

Vaeltaja, vesiväri

Ajankulua ja kolokkanaa

 Hyvää Viikonpuolikasta Arvoisat Vieraat ja Visitöörit!

Kellostanikin näkyy vain puolet. Tämä puukäsityönä tehty seinäkelloni lienee noin metrin korkuinen tai pituinen kokonaisuudessaan. Heilurin alapuolella on eläinhahmo, joka nyt pakeni tästä kuvasta.

 

Tähtösiä ladon ovella

Hyvät Vieraani, aikaa pääsi taas vierähtämään ja takana päin ovat jo halloweenit, kekrit ja kurpitsalyhdyt

Tuolla iltaisin tuulen riepotellessa ja kotiin päin tarpoessa kauniisti valaistujen pihojen ohi, on tullut mieleeni tämäkin hytisyttävä ajatus. Miten olisi, jos ei vielä päivällä tiedä, mihin illalla päänsä kallistaa.

Ladon ovella, vesivärit

Autio on järven selkä

Pitkästä aikaa Tervehdys Arvon Vierailleni!

Bloggaustauon aikana kerkesi sataa kunnon kinokset, nekin ovat jo häipyneet  taivaan tuuliin. Tuossa kuvassa on sellainen autio syyskylmän kajakka ja vähän poissaoleva tunnelma. Omasta mielestäni.

Syysilta, vesivärit

Iltaan asti venyi myös taannoinen poliklinikkareissumme keskussairaalaan. Odottelimme invataksia toista tuntia  pääovella,  ennenkuin tajusimme ruveta kyselemään ja  tarkistamaan, onko koko kyyti jäänyt hoitajalta tällä kertaa tilaamatta, paprut ainakin oli handussa. Kauan on kestänyt joskus enneenkin..Nämä tilaukset kun sieltä kelan taksikeskuksen kautta kuuluu hoitaa, eikä se tulokyydin taksi voi jäädä odottamaan pitkämatkalaistakaan.
Tilausta ei mistään löytynyt ja saatiin odottaa vielä lisää, ennenkuin se aamulla meidät kotoa hakenut taksi sitten jostain ilmaantuikin. Vihdoin keskuksesta oli tilaus hälle tullut. Moka, mikä moka, kenen, asianhan PITI  olla kunnossa. Pelkäsin jo huonovointisen saatettavani saavan sairaskohtauksen tai hermoromahduksen liian pitkään siinä oven pielessä pyörätuolissa kököttäessään. Eikä se olisi ollutkaan mikään ihme. Ja tuli kyllä tunne, kuin olisimme jossain vaiheessa tulleet näkymättömiksi tai peräti meitä ei olisi enää ollutkaan!