Arvoisa Vieraani!
Omaishoitajuus tahtoo viedä kaiken ajan. Toivottavasti ei sentään henkeä ja terveyttä. Onneksi on paljon hauskojakin juttuja sattunut elämän varrella ja jäänyt vaikkapa muistot mukavista ja huolehtivista sukulaisista. Ennenkaikkea huumorintajuisista tädeistäni. En kuulu siihen joukkoon, joka väittää suvun olevan pahin. Siis ainakaan oman suvun, toisten sukulaisistahan ei voi tietää. Ja aika kultaa muistot. Kaikki joviaalisuus kyllä kantaa ihmistä vaikeanakin aikana.
Parissa aikaisemmassa postauksessa eksyin sinne Ukko-Hiltan huusholliin, missä eli naimaton tytär ja vanhapoika veli .
Isälläni oli myös kaksi ikisinkkua sisarta. Alina työskenteli Helsingissä lastenklinikalla yli 30 vuotta ja olikin oikein Helsingin neiti.. Lomansa tädit mielellään viettivät meillä, syntymäkodissaan. Voi sitä Vitaliksen tuoksua ja ihania sihvonkeja! Jos Alinan loma sattui Juhannukseksi ja Jussin päiväksi, olikin seuraava nimipäivä Uunolla. Tietysti menimme Uunon luo käymään (sillä aiemmin mainitsemallani veneellä) komeiden kukkapuskien kanssa. Kurjenmiekat ja kaikki ihanuudet olivat juuri kukassa. Alina nauroi, että kyllä se Uuno hänellekin kelpaisi. Liekö vain sanaillut, vai oliko ihan tosissaan. Sitten eräänä keväänä hentoisen tädin värttinäluu oli murtunut ja käsi kipsissä, joten hän tulikin Hesasta jo toukokuun lopulla. Menimme Uunoa auttamaan perunankylvössä ja tietysti tätikin tuli mukaan. Oli oikein ihana alkukesän päivä. Täti kovasti lirkutteli Uunolle ja pahoitteli kipsattua kättään, kun ei pystynyt oikein mitään tekemään. Taisi olla sipaissut vähän hajuvettäkin.
-Se niin hittaasti paranoo tuo vanahan immeisen luuvika, totesi Uuno ykskantaan! Tätipä oli vähän aikaa hiljaa ja se "lempi" taisi siihen tokaisuun laimentua. Olihan se hempeä Alina vähän Uunoa vanhempi. Ei paljon.
 |
| Täti tamineissaan |
