Äsken kulkiessani kissanruokineni senioripuiston halki Siwasta kotiin päin, pysähdyin levähdyskatokselle juttelemaan siihen kerääntyneen porukan kanssa. Vähän tuossa kuului kaikenlaista kilinääkin ja paikalle saapui myös potkureineen läheisessä rivarissa asuva todella sympaattiseksi osoittautunut vanha rouva, 85v. Aloimme siinä vähän avata kipeitä lihaksiamme puistoon vartavasten asennetuissa kuntolaitteissa, jotka muuten näyttävät ihan taideteoksilta...ovat vaaleansinisetkin vielä.
Avauduimme siinä muutenkin ja juttua riitti niin, että arvelin jo kissan kerenneen kuolla nälkään tuona aikana. Lähtiessäni kyselivät katoksen pojat, että tuliko nyt mualiman asiat kuntoon...
Olihan siinä tullut käytyä eri vuosikymmenillä ja erilaisissa kohtaloissa ja asioissa yleensä. Kiitos tuosta hetkestä!
Tästä minä tykkään täällä kylällä asuessa. Aika mutkatonta kanssakäymistä erilaisten ihmisten välillä ja aitoa suhtautumista.
Useimmiten.
 |
| Ikuisesti Sinun, vesiväri |
Pienemmän paikkakunnan etuja. Tosin kaikki ei pidä noista juttuhetkistä. Itse pidän myös noista pienistä rupatteluhetkistä.
VastaaPoistaNiin, eihän se aina sovi. Ja sekin kiusallinen puoli on, että pikkukylällähän toisten asiat tiedetään itseä paremmin... HyvätPyhät sinulle!
VastaaPoistaHyvät puolet kyllä ovat voitonpuolella asumisessa pienellä paikkakunnalla. Voi jutella ihmisten kanssa ilman, että katsotaan nenän vartta pitkin että mitähän tuollakin on mielessä, kun kaikki tunnetaan ainakin ulkonäöltä. Niinkuin sinäkin tunsit nämä porukat. Kiva vesivärityösi kelohongista.
VastaaPoistaMeillä oli ennen kyläkauppa sellainen paikka, jossa keskusteltiin ja kerrottiin kuulumiset. Kun kauppiaina on muualta tulleita ihmisiä, ei huvita enää..:/
VastaaPoistaKiitos kuvasta ja tarinasta, Anne-Riitta!
♥
Huomaan aina käydessäni äitiäni katsomassa, miten hienoa on asua pikkupaikkakunnalla. Siellä kaikki huolehtivat toisistaan ja heti kysellään, jos jotakuta (siis vanhaa) ei ole juuri näkynyt. Siellä ei kukaan joudu asunnossaan mätänemään.
VastaaPoistaNyt sait minut mietteliääksi kuvallasi. Tulen vielä takaisin...
Ukkosen jälkeen palasin minäkin vielä koneelle. Vielä pikkupaikkakunnan eduista. Miehen sairastuttua on kaveriapua saatu useinkin. Näinhän olisi varmaan sitissäkin, jos kavereita kellä on.
VastaaPoistaMutkattomuus kuitenkin on mukavaa, yleensä ihmistä autetaan.
Pienellä paikkakunnalla meki asutaan, ja on niitä vaaleansinisiä vempeleitäkin... mutta tänään kaupassa tuli juttusille niin tutun näköinen ihminen, ja ihan selkeästi tunsi minut, mutta mie en kertakaikkiaan muistanu kuka se oli. Harvoin mulle niin käy, siitä syystä että mulle juttelevia ihmisiä on niin vähän olemassa.
VastaaPoistaToivottavasti Vaarao sulattaa uuden kaverin!
♥ Hyvää sunnuntain jatkoa ja mukavaa huomenna alkavaa heinäkuuta!
VastaaPoistaPienet kylät ovat hyviä paikkoja asua ja tälläiset helvetin pienet kuten tämä meidänkin, niin ne vasta ovat erinomaisia. Sen vastapainoksi että kaikkien asiat tiedetään todella tarkkaan, voi pyytää ja saa apua aina kun sitä pyytää - kukin vuorollaan. Se on kai sellaista uudisraivaajahenkeä mitä isommissa paikoissa ei ole.
VastaaPoistaTuo sun taulusi muuten kuvastaa rakkautta sellaisena kuin jokaisen tulisi saada kokea se. Sitä aitoa ja kestävää.
Mukavia tuollaiset jutteluhetket!
VastaaPoistaI'm so sorry I don't understand and the translation is so bad !
VastaaPoistaI like your paintings very much
thank you for your nice comment