Soutaa, huopaa

Katoppas kun soutaa!

Veneeseen on päässyt myös musta lammas sekä musta kissa, jotka tunnetusti ovat lajinsa ja alansa viisaimmat. Vaan miten lie nyt, soudetaanko tyttö-parkaa miehelään rantaan asti ilman veneen keikutusta, kun killi jo kurkistelee veteen siihen malliin, mikä tietää yllätyksiä ja äkkinäisiä käänteitä. Kastuvatko kuteet, korjaako hukkumakuolo koko venekunnan vai päästäänkö onnellisesti kotirantsuun saakka?

Yli aaltojen, pastelli

Koto-fiilis

Syntymä- kotoni muistojen läpi nähtynä

 -Siinä se fiilis, minkä koin joskus pienenä, ehkäpä vain kerran. Hieman autiutta, hieman yksinäisyyttä, hieman pelottavaa, hieman aivan ihanaa!

Aamuranta muistoissani, pastelli

Vilimoonin aarre

Ennenaikaan oli tapana tulla maailmalta lähisukulaisten luo kuolemaan. Myös mummoni luo, minunkin syntymäkotiini Aamurantaan, oli palannut hänen veljensä merimies Filemon Kuronen viime vuosisadan alkupuoliskolla. Mielikuvitustani kovasti kiehtoi Filemonin tarina ja saatoin kuvitella tuon kalpean ja kuolemansairaan iso-enon hoippuvan hämärähköstä kamaristaan  tuvan pöydän ääreen  vaivaisia aarteitaan tutkimaan .
Kuvassa Filemon-eno punataudissa, johon hän sitten oli kuollutkin. Kun hän tunsi kuoleman lähestyvän, nähtiin hänen viimeisenä aamunaan tutkivan  metallista arkkuaan, jota oli tarkkaan varjellut kamarissa omassa sängyssään. Arkussa oli vaivihkaa nähty olevaksi ainakin rahaa ja silkkejä. Viimeisillä voimillaan Vilimooni sitten lähti arkku mukanaan järven takaiselle reissulleen. Hän viipyi  pitkään ja palasi vasta illan suussa tyhjin käsin. 12-vuotias Antti-poika, myöhemmin aikuiseksi päästyään Louhi-laivan kaatuessa hukkunut setäni, oli lähtenyt miehen perään, mutta Filemon käännytti hänet pois piiskaten  ja jatkoi matkaansa loikkimalla pälvestä pälveen, kevättalvi kun oli. Jälkiä ei näin jäänyt, minne hän meni.

Myöhemmin kyläläiset olivat etsineet arkkua yhteisvoimin eikä kukaan kertonut siitä nähneensä jälkeäkään. Ja mekin lapsena vähän kasvettuamme etsimme "Vilimoonin aarretta" Ropan järven takaa kallioilta ja tervahaudalta monena kesänä. Pikkuveljeni oli näreissään kun me häntä  isommat tytöt kannatimme hänellä  painavaa rautakankea. Se olikin tärkeää rekvisiittaa tuossa rituaalissa! Mutta Juha taisikin kuitenkin olla  herrasmies jo ennen kouluun menoa, kun suostui tuota painavaa kapinetta raahaamaan vaikeassa maastossa.

 Arkun arvoitus ei koskaan selvinnyt. Se taisikin olla vain lukittava peltilaatikko, joka löysi uuden omistajan. Ainakin olisi ollut jo puhki ruostunut meidän etsintöjemme aikaan!  Mutta liittyikö tuohon aarteeseen muutakin salaisuutta...
Vilimoonin haudalla pitkan rautatangon päässä olevasta karttaa muistuttavasta metallilevystä siihen maalatut tekstit ovat haalistuneet jo kokonaaan pois. Joitain kymmeniä vuosia sitten erottui vielä selvästi siihen maalattu tähti.

Vilimoonin aarre, akvarelli

Korppi koivussa

Pastelli

Takatalvi

Sadepäivien päivitykset jatkuvat

Voisi kuvitella kuvan perusteella kyseessä olevan erityisesti kettutytön takatalvi, mutta ehei, takatalvi tavoittaa kenet hyvänsä, jos on tullakseen.

Takatalvi, pastelli

Weken tulevaisuuden visio

Tuhkaa, säkkiä, hiekkaa ja pelkkää vettä 

-lahonneen puuveneen alta löytyneessä ruostuneessa rauta-kauhassa! Kainalossa vain kamalan nälkäinen silmäpuoli kolli-kissa ja kengätkin jääneet lähimpään baariin kiivaassa lähtötuoksinassa suurikokoisen portsarin töytyyttäessä kohti ammollaan olevaa ulko-ovea, joka ei ehkä aukeaisi ainakaan kuuteensataan päivään! Mutta näky onkin lähestulkoon raamatullinen äkäisen tiira-linnun syöksyessä taivaalta suoraan kohti otsaluuta katuvaisen miehen ajatellessa tyhjällä päällä ei yhtään mitään.

Vekehän se siinä visioimassa, piirros

Rock Me Baby

Kummanko unelmasta tässä rakastamieni rottien tanssissa nyt sitten on kyse? Toinen osapuoli on jo suistumassa marginaaliin, mikä kyllä kouluaikanani vedettiin kovin tarkkaan viivoittimella korvista!

Tunteiden paloa, vaan mihin suuntaan?

Sadepäivän päivityksiä

Luonnoslehtiön naisia lemmikeineen ja aataminaikaista tai Aatamin aikaista korumuotoilua...

Myös blogin muita sivuja olen lisännyt muutamilla kuvilla.

Mutta tuohan ei ole vaskitsa! Piirros, lasten väriliitu

Kulkurin lammella

Pursi saapuu ruusuiseen rantaan
Kaikki on valmiina ottamaan purren tuomat katit avosylin vastaan.

Väritetty akvarelli

Haaveilin kahden kympin kumiveneestä

LÖYSINKIN LAMMIKON

Kukallista päivää!

Nenäni on aivan kipeä kukkien jatkuvasta haistelemisesta. Taisin myös eilen ohimennen kolauttaakin nenääni ovenpieleen tai johonkin sängynlaitaan epähuomiossa... Nämä kukat ovat ainakin niin laimeita, että eiköhän nokkakin tästä pääse rauhoittumaan.

Harsokukkia, akvarelli

Metsänhenki tämäkin

Eräänä päivänä Ryteikössäni

Metsis, akvarelli

Keskentekoinen metsänhenki

-Metsässäni on aina joku läsnä, vaikka siellä ei olisikaan ketään

Kun päivällä pistäydyin Lyliksessä, eli "Martan mökillä" tai  lyhyesti vain mökillä, missä oli niin kotoisaa kaikkine tavaroineen ja savun hajuineen, häivähdys muistoista, jotka ovat olleet muiden, eikä ketään missään, minulle tuli hirveä hinku saada kaikki eloon ja piirtää nähdessäni lehtiöni penkillä keskentekoisine piirroksineen, mikä esitti metsän henkeä ja josta joku voisi sanoa -mikä tuherros! Siellä se lehtiö odottaa ja keskeneräinen metsänhenki ja piha niin täynnä kukkia kuin vain voi kuvitella. Metsämökin ympäristö aivan riehaantunut kukkimaan sateiden ja nyt alkaneen lämpimän ansiosta ja tietysti monivuotisen uurastuksen ja ainaisen kitkemisen ansiosta myös. Palaan tähän kukkimiseen myöhemmin. Tänään tuli jo kuitenkin mieleeni tuleva syys... Näin kulkee ajatus ja ihmisen mieli.

Vaappujat

,

Iso purjelaiva ja pieni nainen

Tänään on jo lämpimämpää. Ihan kesäinen sää täällä Susirajallakin. -Enkä enää "syksyisissä muistoissa" niinkuin tätä seuraavan syksyllä otetun kuvan tekstissä itäiseltä pisteeltä.!!

 Asuessamme Helsingin Krunikassa tuli osuttua joskus suurten purjelaivojen regattaan, siitä pari kuvaa muistona tässä.

Rakastan puuveneitä

Tässä kuvia aikaisemmilta kesiltä,  pilvipoutaa rannikollakin. Blogin kirjoittaja huomattavasti nykyistä nuorempana kuvassa pitkäpukuinen nainen keskellä sekä alakuvassa ihastelemassa laivan kauneutta.

Figuurit

Eu:n manneralueen itäisin piste

Herranen aika, ja pa...paita, Missä ii?

Onko Vanha tietokoneenikin ruvennut kantaa- ottavaksi, vaikkei olisi uskonut tuossa matolaatikossa olevan järjen hiventäkään? Joka kerran, kun olen yrittänyt kirjoittaa itäisin piste, näyttöön ilmestyy vain Täisin piste. Vihaako tämä katkeroitunut masiina jotenkin isäänsä niinkuin iii, parin turhan selkäsaunan takia, onko kyseessä tekninen vika tai näippäriin tipahtanut leivänmuru, vai johtuuko tämä jotenkin  pohjattomasta rikkaisiin Eu- maihin rahan syytämisestä?

 Julkaisen kuitenkin syksyisen kuvan Ilomantsissa sijaitsevasta Eu:n Itäisimmästä pisteestä, (taas se yritti!) vaikka onkin kesä, mitä ei kyllä uskoisi mittarin näyttämän lämpötilan perusteella. Toivottavasti puolukoiden kukkia ei halla pane! Mielelläni lähtisin lepuuttamaan itseäni vaikkapa kreikkalaisen kalastajakylän lämpöön -ja kustannettuna tietyst! tästä omaishoitajan tapaisesta tilanteestani, jossa tukea saadaan vain sairaan ihmisen housun kuminauhasta, muistelen jonkun noin joskus lausuneen..

Syvää rauhaa huokuu  iillä tai ilman tämäkin kolkka, joka sijaitsee itäisen nuapurin rajan välittömässä läheisyydessä

Sorry vain Joulupukki, Äläkäs huku Juhannuksena

Anteeksi nyt  Pukki, mutta Et ollut oikein uskottava viime jouluna! 

Enhän minä nyt sitä, että Sinun olisi pitänyt tuon keikan takia mennä vihdoin sinne nenäleikkaukseen tai että olisi pitänyt lihottautua  viisikymmentä kiloa tehdäksesi minuun mahdollisimman Ison vaikutuksen. Mutta vakuuttavuutesi kannalta, mites tuo noin heikost meni? Etkä tuonu mulle taaskaan yhtään lahjaa.

 Kyllä Sinä siinä yhdessä Fb- kuvassasi rannalla paljasnahkaisena olet  paljon paremman näköinen ilman sitä pomppaa, mihin pukki oli virittäytynyt, no emmä silläkään, mut jotain siis..siitä aattoillasta ja muusta ja senjälkeisestä koristeiden räjähtämisestä.

Ja musta parta ja Bilteman lasit ei nekään oikein sopineet Sulle Pukki. Kertakaikkiaan Sun TYYLISI vähän ontui, joten ihmekkös tuo, jos tunnen itseni vielä hieman hämmentyneeksi näin Juhannuksen kynnykselläkin. Oli kuitenkin kiva nähdä Pukki askareissaan pitkästä aikaa ja noinkin läheltä. Ja ilman sarvia... ihan kilttinä. Tottahan tuo minuunkin vaikutuksen teki. Äläkäs hukuttauvu Jussina.

Terveisin Anne-Riitta

Hyvää Jussia ja Lisää Uskottavuutta Joulupukille

Sulkamylly salainen, My Secret

Sulkamylly salainen, Salamylly suloinen

Tässä se nakottaa kalliolla joen rannalla salaisessa paikassa, jonka vain minä tiedän. Äärettömän sinitaivaan kannella purjehtii hiljaisten pikku hattaraisten parvi. Ei näy suihkukoneen jälkeensä jättämiä vanoja eikä kuulu kaukaista ruminaa, vain olemisen iätön suhina ja sulkien väpätys myllyn jauhaessa salaisuuksiaan, joita ei muille huudella!

Tämä rakennus seisoo luottamuksen unettavalla kivijalalla

Kiltit lapset, varokaa tätä hinkaloa!

Ja miksiköhän tätä "jauhosäiliötä" sitten pitäisi varoa?

Kalpea ja kammitsoitu

Neitokainen katsoo varjoon. Selän takana olisi paljon valoisampaa.

Kalpea ja kammitsoitu, piirros, sekatkn, kasvot maalattu kahvilla

Leipäkorvo, tuo ihmeellinen Sampo

Muutama sana ja kuva leivänteosta kesäaikaan

Äidin tekemää leipää

Myös kuumina kesäpäivinä oli leipää ennen leivottava  ja varsinkin heinäntekoaikaan leipää kului vielä tavallista enemmän. Tuvan uunia oli tietysti lämmitettävä ja silloin  vahdittava myös riihikuivaa pärekattoa, ettei vain piipusta lennähtäisi kipunoita sytyttämään tulipaloa. Kattoa saatettiin ensin kastella hilaamalla sinne tikapuita pitkin sankolla vettä. 

Myöskään ukonilman ei toivottu nousevan leivinuunin ja piisin hohkatessa salamoita houkuttelevaa lämpöä. 
Kesäinen leivän paisto olikin hikistä hommaa, mutta eipä tullut tuskanhiki makoisaa leipää voin kera niityn laidalla varjossa eväinään syövien.