Näytetään tekstit, joissa on tunniste omaishoitaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omaishoitaja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. tammikuuta 2014

Enemmän yöpilveä kuin ylävirettä

Tervehdys!

Tänään oli meidän kylän Kela-päivä. Vein omaishoitajan kuntotuskurssi-hakemuksen. Paikkoja taisi olla niin monta avoinna, että virkailijalle tuli epäilys, alkaakokaan  koko kurssi. Jos ukkiini olen tullut niin kylläpä on huono ennuste!  Ukkini kohdalla kyse oli  tosin sotainvalidi /veteraani  kuntoutukseen pääsystä ja ikä loppui ennen kuin vihdoin olisi sinne kuntoutukseen päässyt..

Tosin ei tässä nyt ihan maailmanlopun tunnelmat ole, jos ei niin ylävirettäkään. Äskettäin aivohalvauksen saanut omaiseni oli kuulemma käyttäytynyt osastolla  huonosti ja sotkenut partavaahdolla käytävän lattiaa ja tuolinsa ja kieltäytynyt yhteistyöstä mm ottamasta lääkkeensä.. Minkäpä minä sille voin.  No onneksi se  oli ollut vain partavaahtoa eikä muuta peellä alkavaa,  sairaalassa ei ihan mahdotonta sekään.  Pahempaa oli kuitenkin tulossa kun sain  lääkkeet annettua, ne menivätkin  henkeen ja nenästä tuli oikea verenpurkaus ja vuolaasti verta. Siinä menivät sitten ne puhtaammat pyjaman housutkin. Tulipa  mieleen Speden ja Veskun paremmat retkeilyhousut ja siinähän taisi mennä lopulta  retkeilyhampaatkin.. 

Talviyö, vesivärit

torstai 9. tammikuuta 2014

Sumuinen päivä

Hyvää torstaita ja sehän on toivoa meille täynnä aina


Eikä tarvinnut matkustaa sumun perässä filmaamaan Lontooseen, vain astua ulos ovesta. Eihän sekään tietysti ilmaista ole, paitsi vanhoissa kotimaisissa filmeissä ehkä puoleen hintaan. Alkoivat vesihiukkaset kuitenkin  hivellä karheaa naamaa ja eteensä ei nähnyt kuin lähinaapurin. No aika komea otus. Mutta tämänkin arvion takana on osaltaan se, että yksin ja uupuneena odottelen ukolle tehtäviä testejä. Onneksi tapasin tänään lääkärin ja keskustelimme pitkään tilanteesta. Samoilla linjoilla ollaan. Aivohalvauksen jälkitila. Vai oliko se jälkisika. Siis armandollani Mauriziolla, eli meijjän Maurilla.

Toivoisin, etteivät ihmiset enää nykyään kuiskuttelisi ja kohottelisi kulmakarvojaan merkitsevästi, kun tietävät tällaisen ketä kohdanneen. Enemmän tähän aina kuitenkin liittyyy intohimoja kuin Sylyvin sappikiviin.
Eipä se paljon varoittele sen enempää kuin kuoppa tiessä, varsinkin jos ollaan Venäjällä, tai on kohonnut verenpaine. saati sitten verisuonten kalkkeuma... Koko elämä on varoitusmerkki?

Sumu, koulukkaiden värit

maanantai 6. tammikuuta 2014

Päähän kunnon sarvet

Minustako japanilainen sarjakuvapiirtäjä?

Hyvät Ihmiset

 Taidan kirjoitella vähän levottomia, mutta tarttuuhan  nuhakin.

Kovaa otsaluuta tarvitsen  minä nyt heti vuoden alusta. Uudelta vuodelta  alkoi taas meillä epätietoisuuden täyteinen  sairaalarumba. Potilas puhuu jo, kokonaan eri asia, mitä sieltä suusta sattuu tulemaan. Ja sanoipa mitä sanoi, osaan ne kaikki jo entuudestaan ulkoa.

Aloin juuri lukea  lehdestä hyvää tarkoittavaa tervehdystä omaishoitajille, se pursusi tähtiä, siunausta, suojelusta, johdatusta, parannusta, kiitollisuutta, ym sädehdintää, niin  että putosin alkuunsa tuosta linnunradasta.  Samalla se  pyjamamies oli jo kiivaasti lähdössä pyörätuolilla ulko-ovea ja synkeää pimeyttä kohti. Vasta oli asetuttu katsomaan televisiota vuodeosaston aulassa. En sitten myöhemmin enää alkanut lukea tuota tervehdystä uudelleen ja loppu jäi varsin hämäräksi. Mitäpä tuosta, olin jo itse sepittänyt juttuun oman liirumlaarumini. 

Onkohan tämä  nyt sellainen vuosi, että kaikki jutut pitääkin aloittaa varmuudeksi lopusta? Josko olisi tinasta katsottu, tulisiko minusta  japanilainen sarjakuvapiirtäjä.

No eihän tuokaan tässä hullummalta kuulosta. Kuppi lämmintä riisiä ja sokerit tasapainoon, niin kylläpä aivot sopivilla välipaloilla pysyvät kunnossa. 

Tonttulakit naftaliiniin! Koululaisvesivärit



torstai 24. lokakuuta 2013

Autio on järven selkä

Pitkästä aikaa Tervehdys Arvon Vierailleni!

Bloggaustauon aikana kerkesi sataa kunnon kinokset, nekin ovat jo häipyneet  taivaan tuuliin. Tuossa kuvassa on sellainen autio syyskylmän kajakka ja vähän poissaoleva tunnelma. Omasta mielestäni.


Syysilta, vesivärit



Iltaan asti venyi myös taannoinen poliklinikkareissumme keskussairaalaan. Odottelimme invataksia toista tuntia  pääovella,  ennenkuin tajusimme ruveta kyselemään ja  tarkistamaan, onko koko kyyti jäänyt hoitajalta tällä kertaa tilaamatta, paprut ainakin oli handussa. Kauan on kestänyt joskus enneenkin..Nämä tilaukset kun sieltä kelan taksikeskuksen kautta kuuluu hoitaa, eikä se tulokyydin taksi voi jäädä odottamaan pitkämatkalaistakaan.
Tilausta ei mistään löytynyt ja saatiin odottaa vielä lisää, ennenkuin se aamulla meidät kotoa hakenut taksi sitten jostain ilmaantuikin. Vihdoin keskuksesta oli tilaus hälle tullut. Moka, mikä moka, kenen, asianhan PITI  olla kunnossa. Pelkäsin jo huonovointisen saatettavani saavan sairaskohtauksen tai hermoromahduksen liian pitkään siinä oven pielessä pyörätuolissa kököttäessään. Eikä se olisi ollutkaan mikään ihme. Ja tuli kyllä tunne, kuin olisimme jossain vaiheessa tulleet näkymättömiksi tai peräti meitä ei olisi enää ollutkaan!


Blogitekstisuositus

KOVA LUU

  Tässä se parempi jalka Hymniä omaishoitajuudesta Suomessa Tarina on tosi ja lainattu omasta julkisesta fb-kirjoituksestani ...