keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Se talviurheilusta

Arvoisa Lukija!

Hieman kiireessä jouduin päättämään viime postauksen olympia-tunnelmani. Otsikkokin oli vain sinne päin, sillä yritin kirjoittaa sen " Mietteitä lusikka-kahveilla",  vaan päivitys meni päin honkia ja annoin asian olla, kun tuli apteekkiin lähtö.

Taidankin vaikuttaa jo kirjailija Hans Selolta tuosta otsikosta päätellen. Missähän muuten Selo lienee...

Hiihtokilpailujen lusikkarahat piti 60-luvulla  meidän koululaisten itse kerätä kiertämällä talosta taloon ja mökistä mökkiin. Kilpailut olivat "KovaSana" silloin!
Oli hiihtoloma ja serkku-tyttöni kaupungista  käymässä. Menimme keräyslistan kanssa isoon naapuritaloon toiveikkaina ja jäimme ovenpieliin epävarmoina notkumaan- Talon tytär ei uskaltanut asiaa päättää, vaan kutsui äitinsä keittiöstä hätiin.  Kun Itse pelottava "Ukko-Hilda" sitten saapui, kailotti hän, ettei heiltä kunnan tarpeisiin liikene penniäkään, kun heitäkin jo niin kovasti verotetaan. Mutta syökää nyt niitä paistumassa olevia munkkeja niin paljon kuin haluatte ja kertokaa opettajalle, että anoo itse ne palkintorahat sieltä kunnasta!
Saatiinhan me kasaan sitten  muualta muutamia markkoja.Vastapaistetut munkit olivt kyllä hirmuhyviä, kun aivan koko päivä oltiin laskettu ulkona mäkeä.. Ja ite voitin  sitten isoimman  palkintolusikan, ihme kyllä.

Suo-Orvokki

7 kommenttia:

  1. Kelpaa vaikka postikorttiaiheeksi tämä teoksesi, romanttinen maalaus ♥♥
    Hyvää ystävänpäivää sinulle, Anne-Riitta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili Mummo!
      Siinä se viiletti ohi ystävänpäiväkin. Muttapa jälkikäteen! Onko tuo niin nuukaa milloin sitä toivottaa. Kerran olen pitänyt jonkunlaisen ystävänpäivää koskevan esitelmän vanhainkodin juhlissa. Taisin mennä vähän liian tieteelliseksi ottaen huomioon kuulijat, Roomaan johtavalle tielle asti , muistaakseni. Nyt oli Ystäväpäivä tarjoamiset "tyttöjen kanssa" aivan mahtavat. Eihän meillä paljon ole aihetta juhlaan, mutta kiva on sitä vähääkin päästä muistelemaan!

      Poista
  2. Hauska muistelo. Meidän ei tarvinnut kaupungissa kerätä lusikkarahaa, en tosin muista oliko edes mitään lusikkakilpailujakaan :)
    Hieno kuva, ihan melkein on minun näköisenikin, orvokki kun olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa vaan Orvokki!
      Taisit nyt itse olla tuon kuvan inspiraation lähee! Sulla on hienoja valokuvia ja käyt kommentoimassakin usein!

      Poista
  3. Hieman on maailma muuttunut noista päivistä mutta ei suinkaan parempaan suuntaan! Vasta paistetut munkit.. että sun pitikin mainita asiasta :D
    En voi sille mitään mutta tässä on jo muutaman päivän vaivannut niin tajuton makean nälkä että kohta on annettava periksi ja sorruttava ylenpalttiseen mässäilyyn - muuten ei tauti hellitä.'

    Komppaan Aili Mummoa, tosta saisi hienon postikortin koska siinä on luonnetta.

    VastaaPoista
  4. Näin se on muuttunut mualima. Ei tarte pelätä selkäsaunaa kun on pilattu pulkalla laskemalla alas puimalan kattoa. Mutta munkit vain paranee, se ei muutu mikskään.

    VastaaPoista
  5. Omat muistikuvani koulun hiihtokilpailuista oli, että olin aina viimeinen. Mutta se kuuma mehu maistui tosi hyvältä! Kerran sain palkintolusikan, meitä kun oli vain kolme kilpailijaa;)

    Kuvasi on ihana!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kiva huomata sinun nähneen vaivaa ja katsoneen julkaisuni.💖

Blogitekstisuositus

KOVA LUU

  Tässä se parempi jalka Hymniä omaishoitajuudesta Suomessa Tarina on tosi ja lainattu omasta julkisesta fb-kirjoituksestani ...