Arvoisat pitkämieliset vieraani

maanantai 17. helmikuuta 2014

Liperiläiset vankikarkurit...

Hei vain Arvoisa Vieraani!


Tässä vähän pitempi tarina, jolle kyllä serkkuni kanssa on jaksettu nauraa. Ehkä siitä helpotuksesta, ettei Uuno-ystävämme kirveenterällään  päässyt kirvelemään aivojamme. Juttu  tuli mieleen aiemmin mainitsemastani hiihtolusikoiden rahankeruulla käynnistä vauraan Ukko-Hiltan luona,  missä saatiin  niitä herkullisia  munkkeja  pyytämiemme pennosten sijasta.

Oli juhannuksen jälkeinen kesä ja meitä tyttöjä  ei oikein yöllä nukuttanut. Luxenburg-radiota aina kuunneltiin. Oli jyrkästi kielletty aitan ovea aukomasta nukkumaan menon jälkeen, jos ei saataisi sitä enää lukkoon ollenkaan.. Miten siis voisimme käydä salaa katsomassa autiota  mökkiä kauempana tuon Hilta-emannuuden vastapäisellä jokirannalla?
 Aitan ovi oli painava ja narisi ja kitisi niin, ettei sitä yöllä uskaltanut avata, jos heräisivät kyselemään.. Lattiasta löytyikin  pari irtonaista lankkua, jotka saatiin ylös seinää vasten. Ja ei kun saunarantaan ja veneelle.
Olipa ihanaa soudella kesäisessä yössä  ja katsoa suviöistä maisemaa vähän toisin silmin. Mikään pahan teko ei mielessämme ollut. Soutelimme varovaisesti parin nukkuvan maalaistalon ohi ja sitten saavuimme noin kahden aikaan sinne kapean  puusillan kohdalle. Jokin traktori yllättäin jyristeli pitkin kylätietä ja hiljeni ylös pihaan.
Sillan  poskessa kyhjötti tuo harmaa tönö ihan vesirajassa. Hiippailimme sitten mökille. Pettymys olikin, sillä sisällä oli vain sortunut kivikasa ja lahonneiden sisään pudonneiden lautojen raoista kasvoi vattua ja horsmaa. Näky oli lohduttoman mitäänsanomaton eikä yhtään satumainen, niinkuin olimme kuvitelleet. Läksimme samantien soutelemaan takaisin kotirantaan päin viholaisten polttelemina..


Vaanpa seuraavana päivänä meidät lähetetiin postille ja kauppaan. Kävikin säkä kun perimmäisen talon Juakko oli tulossa  kaupoilta  ja otti meidät autokyytiin. Ja kas, Ukko-Hiltapa istuikin nyt  etupenkissä. Hän haukotteli sanoen olevansa  hirveän väsynyt .

Roikaleet kuuskytluvulta, vesiväri
Tämä isokokoinen  ihmeellinen armada, kuin parin haaksirikon kokeneena, ruuhetteli yleensä risaisissa rytkyissään pitkin ojan pieliä ja tienvarsia aseinaan viikate, harava ja vesuri, eväinään piimähinkki ja  taskussa ehkä parikin  räjähtävää tykin kuulaa, joten häntä pelkäsimme, Nyt näyttikin  olevan paremmissa vaatteissaan.. Oliko hän äkkiä sairastunut ja lääkäristä tulossa? Enkä ollut koskaan ennen nähnyt häntä missään liikennevälineessä.
Sitten alkoi tulla vuolaasti juttua!
 -Yöllä kun ei saanut nukutuksi ollenkaan. Meidän piti roikaleita vahtia koko viime yö. Musta ja valko lyyssinen mies soutivat  jokea pitkin. Varmaan ne liperiläiset vaaralliset vankikarkurit, mistä oli lehdessä!!  Ei kunnon ihmiset siihen aikaan valvo. Onneksi Uuno tuli just samaan aikaan  suolta  kyntämästä...! Pahat niillä mielessä oli. Veneen omistajille olisi
aamulla käyty sanomassa,  ilmoittavat  poliisille,vene on viety... Etsivät ruokaa tai vaatteita sieltä autiosta mökistä. JOS oisivat vaikka tappaneet, JOS siellä oisi joku ollu.. Vangin paidat  näytti sillä isommalla ukolla  olevan.

Tuossa vaiheessa emännän kertomusta aloimme tuijottaa hämmästyneinä  toisiamme ja tehdä takapenkillä merkitseviä eleitä.. Herrajestas onko täällä ollut liikkeellä myös vankikarkureita, kauheaa! Mutta eipä siinä kaikki:

-Lippahatut niillä oli, tummat housut. Otettiin kaikki tuntomerkit.
 Se  toinen oli vähän pienempi, arveltiin ensin naiseksi, mutta nuorempi mies se oli. Uuno kun katsoi niitä kiikarilla kammarin ikkunasta. Se otti lihakirveen ja tähtäsi jo nurkalta haulikolla ja uhkasi ampua, jos  roikaleet alkavat nousta pihaan. Jos ei saisi osumaan niitä kunnolla,  niin listisi päät lihakirveellä. Niin etteivät heilahakkaan

Meitä rupesi niin kauheasti naurattamaan, ettei meinattu henkeä saada kulkemaan. Samat  vaatteet meillä roikaleilla tänäänkin  päällä. Valkoinen ja musta lakkanailon pusakka, maripaidat, E-liikkeen lippikset ja farkut. Kun jäätiin risteyksessä pois, oli minun heittäydyttävä selälleni maahan ja taottava vesissä silmin palleaani, etten nauruun tukehtunut..
Kyselimme kotona varovasti, oliko lehdessä ollut jotain karkureista. -Onhan  saattanu joku vuosi sitten olla. Ne kun naapurissa tapaavat lukea pari-kolmevuotta vanhoja lehtiä!


10 kommenttia:

  1. Love your pics!
    Moscow blogger by Marina Maximova
    afinaskaterblogspotcom.blogspot.ru/

    VastaaPoista
  2. Voi miten osuittekaan just niiden kyytiin :DD

    VastaaPoista
  3. Jopa olikin hauska juttu, ja komia kuva karkureista:)))))

    VastaaPoista
  4. Tämä oli hyvä!
    Tuollaista se meno on vieläkin täällä pienissä kylissä joissa viattomat tapaukset saavat suorastaan eeppiset mittasuhteet :D

    VastaaPoista
  5. Hauska tarina ja mainio piirros vankikarkureista :D

    VastaaPoista
  6. Hauska tarina, Anne-Riitta:)
    Vai vankikarkureita, muka?
    Kiitos A-R: pelastit päiväni!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Rakkaat Vieraat! Melko viattomia seikkailuja onneksi. Saattoivat jotkut nauraa meillekin, tiedäpä noista salaviisaista.

    VastaaPoista

Jättämäsi kommentti on Lahjasi minulle!