Arvoisat pitkämieliset vieraani

torstai 31. heinäkuuta 2014

Kyllä tappisäkistäkin saa hyvän tyynyn

Tervehdys Armas lukija!


Arvelin jo menettäneeni viimeisenkin lukijani, kun olen nyt viettänyt paljon ulkoilmakesää, tosin pyörätuolin sarvissa pääosin. Kello on nyt 23.24 ja  paikallinen tutkimusaseman lämpötila on 24C. Pahat ukkoset ovat tämän vaarain suojaaman Pogostan vielä kiertäneet. Mutta kovaa jylinää pitäen,

Jos on herkkä ukkosen vaikutukselle, on taipuvainen hakeutumaan pitkäkseen ja loikoilemaan mielellään varjoisassa paikassa, vaikkei ettonee-ihmisiä muuten olisikaan eikä välittäisi päivänokosista..
Onneksi minulla  on viileä kanmmio, missä voin hengähtää, kun pääkuorta kuumottaa.. Ja kylläpä nytkin "raakasee" Iltahan nyt tosin onkin,
 Lapsuuden ukkospäivinä heinäpellolla olin aivan maihin lyöty jo ennen ensimmäisenkään pilven ilmestymistä taivaalle -kas kun edellisenäkin päivänä jo laiskotti- ja nukuin sitten kerrankin  tyhjän ladon pohjalla, missä ei vielä heiniä ollut, pahimman ukkosenpaukkeen ja jytinän ajan tappisäkki päänalusena heräten vasta kun sade alkoi loppua  ja näkyä sinistä taivasta.
           
Tuon heinikon jossa kukoistavat virnat, valkoiset  hiiren vikkerit, olen ikuistanut joskus viileämmällä säällä.


Valkeat virnat,sekatkn

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Punaisia rapuja ja siti-itikoita..

Pitkästäaikaa Kaikille Hei!

Omaishoitajan kuntoutuskurssi keskeytti joksikin aikaa bloggaamisen. Mutta olihan se sen arvoista. Tosin hoidettavan hermo ei kestänyt olla sisätiloissa komeina hellepäivinä, vaan tämä  istui nyssäköineen pyörätuolissaan kuin pakokauhun vallassa keskenkaiken pois lähdössä. Tukkijäärä hissin ovella! Hoitaja tuli pyytämään hätiin. Päätin sitten kuitenkin tilata tälle loppuunpalaneelle kärsijälle invataksin viemään kotiin.

 Seuraavana päivänä hän olikin paistatellut sitten niin paljon torilla auringossa että oli punainen kuin keitetty rapu. Ja ihan pehmeä kuin veneen pohjalla päiväkauden lojunut särki. Myös tietysti punoittavat silmän valkuaiset. Tosin kotipalvelu häntä oli pitänyt silmällä. Kiitos siitä! Sainpa lisää liikuntaa, kun kävin kotona katsomassa aamuin illoin, niin että polvi, jossa on nivelrikko äityi aivan kamalaan kuntoon. Lisäksi city-itikat, jos niitä nyt näin pienellä kylällä voi ollakaan, söivät kinttuni verille ja olen tutissut kuin horkassa pari yötä raapien itseäni helvetillisissä liekeissä vatsa täysin sekaisin. Yritin lääkitä itseäni Cibicort-voiteella, mutta Faarao kissani lipoi senkin pois karkealla kielellään yön aikana käyttäen vastuskyvyttömyyttäni hyväkseen. Mitenhän tuo kortisooni kissan kieleen niin hyvälle maistui! Kissani on kyllä ymmärtäväinen eläin.

Koska en ole kerennyt piirtää, laitan tähän tämän kylmäisevän kuvan itsestäni eräänä sadekesänä takapihalla Lanko-Pekan karvaisissa tamineissa.


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kukapa tuijotti pyykkejäsi?

Tervehdys Äitienpäivä iltaan!


No minähän se niitä kaverini ikkunasta sihtailin, mutta en suinkaan uteliaisuuttani, varsinaisesti.
Kiinnosti vain tuo vähän vinkottava teline ja pyykkien heilahtelu tiiliseinän edustalla rivitalon päädyssä.. Ja erityisesti, saanko tuosta mitäänsanomattomasta ja hajanaisesta pihasta aikaan edes minkäänlaista kuvaa! Huhtikuun päivä oli vaihtelevan aurinkoinen, tuuli puhalteli pohjoisesta päin. Ihmeekseni syntyikin samantien tämä kuva, jossa on tuon pihanäkymän  perusainekset, jos "arkkitehtoonisia virheitä" ei nyt huomioida.
Pensseleitäkään ei ollut juuri käsillä, joten muuankin idea siihen kaatui. Ehkä ei enää houkuttele tekemään maalausta aiheesta. Vai pitäisikö ottaa oikein haasteena ja treenin kannalta.

Pyykkejä narulla, vesiväri

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Oi Äiti!

Tervehdys pitkästä aikaa!

Jaha. Äitienpäivä on seuraava etappi. Siwassa ainakin oli ruusuja myynnissä. Vappu meni meitin kirkolla ihan huomaamatta. Tori oli typötyhjä. Juhlameiningit kun on museoviraston, kansalaisopiston tai jonkun muun vahvemman hallituksen taholta siirretty Möhkön kylälle, missä ennen ihmisen syntymistä on ollut järvimalmi ruukki, josta ei paljon enää savua nouse. Lisäksi sinne pitäisi mennä invataksilla, jos poikaystävänsä kanssa tahtoisi geimeihin. Sivuutimme siis vapun vieton paistamalla munkkeja.

Kuvassa on kuusikymmen vuotiaan tyttären eli minun ihan omatekemä äitienpäiväkortti itseäni puolta virkeämmälle äityliinille sinne Tammistoon.

Hei Anja-äityliini!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kesän nuuh!

Hyvää Pääsiäisen loppua Jokaikiselle!


Kävipä nyt näin tämän harvinaisen varhaisen kevään, että Pääsiäinenkin tuli kuin kahteen tai jopa ties kuinkamonenteen kertaan. Mikäs siinä, sanoma on aina ollut koskettava. Kukat kauniita. Kortit ja kokot, voi hyvä isä sentään. Hyvä ettei niitä kortteja tullut kuitenkaan laitettua kahteen kertaan.

Nyt ovat linnutkin tulleet etuajassa. Tuntuu kuin tätä kevättä ei olisi ansaittu. Mikäs takatalvi vielä onkaan tulossa...  Kuvassa on koirallakin  joitain epäilyjä, mutta niinhän niillä aina. Ja siileillä tukka vielä päätä myöten. Jos nuo nyt ovat siilejä.

Kesän NUUUH!

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Viinakortilla ja ilman

Hyvää lauantai iltapäivää Arvoisa Vieraani!


Eilen ensimmäistä kertaa Joensuun markkinoilla! Olihan tuulinen sää. (Tietysti edellisenä päivänä oli ollut aurinkoista.)  Sattui  muutakin käyntiä kaupungissa.Tietysti  piti ystävättäreni kanssa poiketa torille ja ostaakin jotain.. Siis alennuksessa olleet kympin kiinalaiset villahatut ja huivit. Vaan ettepä uskokaan, miten hienot. Kaikki kääntyivät takuulla katsomaan ainakin kotikonnuille palattuamme!! Markkinakylmyydestä on kyllä kokemusta varsinkin Kuopiosta, missä on mm vaellettu vanhusten kanssa kolmattakymmenen asteen pakkasessa rollaattorein tammimarkkinoilla. Koulustakin oli muuten ennen oikein markkinaloma.

Varkauden syysmarkkinoista taas jäi mieleen fakiiri -ja villieläin teltat, joista isän mukana olleelle -ja taas palelevalle- penskalle jäi vähän kaksijakoiset mielikuvat. Pelottihan se, kun taikuri sovitti koehenkilölle köyttä kaulaan ja suretti, kun väsynyt ilves oksensi ja katseli muualle päin. Mutta kyllä se muuten ihan oli hauskaa palloineen-päivineen!

Aasin siltoja tultiinkin Varkauteen, minne isäni oli poikennut sodasta palatessaan, oltuaan sotahommissa oikein pidemmän kaavan mukaan, jatketun  asepalveluksesta joutunut rintamalle. Vaikka pitkät sotavuodet olivat vieneet nuoruuden, ikä ei ollut näkynyt naamasta. Varkauden kauppala oli meidän kotipaikan lähin isompi keskusta, kaupunki sitten vähän myöhemmin. Sinnekin  matkaa ja huonot kulkuyhteydet. Varkaudessa oli  lähin pitkäripainen, missä ei  käyty kuin korkeintaan kerran vuoteen, vaikka juuri markkinareissulla. Mäyriskin oli pelkkä koirarotu ennen ja kotona huuteli muu karja.

Isälle oli tullut siinä Äiti-Hilman  luo tullessa mieleen käydä viinakaupassa. Saattoi olla muuten eka kerta eläissään. Jos tuo totta on, vain tälle meidän mummolle viinipulloa hakemaan!!! Myyjä oli heti resuiselta ja nuoren näköiseltä sotapojalta alkanut tingata ikää ja papereita, niin että  oli ruvennut kertymään äkäisiä jonottajia. Takana ollut vanha  mies oli jo kerennyt kysellä, mistä poika on noin kurjissa vaatteissa tulossa, ja epäillyt nuoren ulkonäön takia  vapaaehtoisena sotaan  lähteneeksi.. Isäni oli  keskosena syntynyt ja ollutkin  vähän  hinteläkasvuinen. Asianlaita oli siinä selvinnyt ja ukko oli tokaissut kovalla äänellä, että näytähän  mies munas, kyllä se  myyjä  uskoo! Kaikkihan olivat tietysti ruvenneet nauraa hohottamaan. Lopulta siihen oli johtaja tullut paikalle. Isä oli  siitä lopulta lähtenyt tyytyväisenä kadulle,  mutta se vanha mies oli vielä tullut perässä,  kuin anteeksi pyydellen, ettei siellä sodassa taidettu paljon kysellä...

Viinakorttia on alettu käyttää vasta vuodesta 1944, sotahommiin lähdöstä aika monta vuotta.. Oiskohan tuo isukalta jäänyt siellä korven jyskeessä ohi korvien? Tai pitänyt ensin kotikylän postista noutaa tyyliin automatka, jalkamatka, venematka, jalkamatka ja sama toisinpäin. Tai muuten olleet paprut hukassa ja väärässä liivin taskussa.
  
Kuvassa on tuo taian-omainen paperi, eli viinakortti. Se ei kuitenkaan ole isäni, vaan  kumppanillani käytössä ollut. Olen siitä poistanut sukunimen, syntymäajan ja ammatin. Sotua ei näissä ollut sentään. Sitä ei vielä ollut käytössä. Jos joku kuvasta sattuisi M:n tuntemaan, tuskin kukaan pahakseen panisi.

Viinakortti

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Saunat armaat

Viikkoin piästä, Vieraani

Eilen tuli kylvettyä pitemmän kaavan mukaan natisevilla rivarilauteilla. Nämä vanhikset kun oisivat vielä voimissaan, uskaltaisi kiivetä jopa ylälauteille! Jos polvi kestäisi.


Vanhat saunat, Conte`

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Nippulangan lämmittäjä


Hei vain!

Aika on mennyt "muissa asioissa", eli  todellakin vaikeahkossa omaishoitajan tehtävässä.

Tässäpä mieleen juohtunut kuva  vilkkaasta hoidettavastani noin kuusitoista vuotiaana uitossa. Lähteenä on mustavalkea valokuva, sekä henkilön läpikotaisin tuntemus. Vahinko vain, että pyyhin tuon mustan noen pois otsalta.
No jäipähän poika vain vähän suttuiseksi
Minusta  ei oikein virallista muotokuvan tekijää taitais  tulla! Aina kun pitää omiaan panna.

Nippulangan lämmittäjä


Nippulangan lämmittäjä yli  50v myöhemmin



keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Pääsiäisen peili!

Tervehdys Hyvä Vieras!

Lumettomassa keväässä on lähes huomaamatta  hiipinyt keväänaika, jolloin on pian laitettava ne ohrat ja rairuohot itämään. 
Pääsiäinen on melko normaalina aikana, mielestäni, tänä vuonna. Oton päivän aikoihin. Isäni oli Otto.

Pääsiäisen peili, vesivärit

.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Pikku metsässä

 Arvoisa Vieras!


Aika kiitää kuin siivillä ja pääkin on kuin siivilä. Mitä siti piti tehdä -vai pitikö sitä tehdä? Milloin sitä piti mennä ja minne? Meniskö tänään kokeeksi vaikka sinne tai ei menisi minnekään.
Linnutkin alkavat säpistä aikaisin ja sitähän hyörinää iltaan saakka jaksaa naakka! Kauhea kiire tuntuu kaikella kehityksellä olevan muutenkin. Kohta Windovsin Xp:ltä loppuu tuki, Officet eivät ole enää turvassa ja lopulta cyber-pankkirosvo vie viimeisetkin senttisi. Kova kiire hankkimaan suojauksia, ketä asia koskee.

Emmerdalen Zak taas on eksynyt metsään eikä illallisessa jaksossa  löytänyt enää edes omia salaisia pupu-ansojaan. Pitääkö nyt kysyä,  mihin sitä tässä vielä joutuu. Oikein tempautuu kerta linttuulla! Piirtämässäni koivikossa on varoilta vain kolme koivua ja kaksi kantoa. Eksynyt on sieltä helppo löytää. Käyköön siksi aikaa vaikka jommale-kummalle kannolle istumaan.

Keväiset koivut, vesiväri


maanantai 3. maaliskuuta 2014

Salattua symboliikkaa?

Heippa!

Niin sitä taas maanantaihin päästiin ja radiossa kerrottiin kulttuurin alentavan verenpainetta. No tottavie  lehmätkin lypsävät paremmin kuunnelleessaan Beethoovenia! Sehän on jo ajat sitten Itä-Suomen yliopistossa tutkittu... Jos taas lehmä sattuu tykkäämään vaikka Elviksestä, lypsääkö se vaan jättämällä itsensä huomiotta ja alistuvan  tutkijoiden mieliksi, sekä menevän umpeen ennen aikojaan, siis ehtyvän?

Tällä kuvalla ei mitään muuta tekemistä tuon asian kanssa, kuin se, että  jotenkin minäkin  uskon kaikenlaisen kyhäilyn vähän kohentavan ihmisen vointia.

Vesiväri piirros

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kukkasin

Hyvää alkavaa viikkoa!

Tulihan tuosta vähän tuhnuinen kuva. Ostin 2 euroa ja risat maksavan lehtiön. Muutenkin tässä ollaan vähän ruosteessa. Blogia pitäisi uudistaa, toivottavasti siellä ei ole mitään "lupauksia" asioista, mitkä ovat jääneet vain haaveiksi.

Kukkia, vesivärit

maanantai 24. helmikuuta 2014

Alinan takaisku

 Arvoisa Vieraani!

Omaishoitajuus tahtoo viedä kaiken ajan. Toivottavasti ei sentään henkeä ja terveyttä. Onneksi on paljon hauskojakin juttuja sattunut elämän varrella ja jäänyt vaikkapa muistot mukavista ja huolehtivista sukulaisista. Ennenkaikkea huumorintajuisista tädeistäni. En kuulu siihen joukkoon, joka väittää suvun olevan pahin. Siis ainakaan oman suvun, toisten sukulaisistahan ei voi tietää. Ja aika kultaa muistot. Kaikki joviaalisuus kyllä kantaa ihmistä vaikeanakin aikana.

Parissa aikaisemmassa postauksessa eksyin sinne Ukko-Hiltan huusholliin, missä eli naimaton tytär ja vanhapoika veli .
Isälläni oli myös kaksi ikisinkkua sisarta. Alina työskenteli Helsingissä lastenklinikalla yli 30 vuotta ja olikin oikein Helsingin neiti.. Lomansa tädit mielellään viettivät meillä, syntymäkodissaan. Voi sitä Vitaliksen tuoksua ja ihania sihvonkeja! Jos Alinan loma sattui Juhannukseksi ja Jussin päiväksi, olikin seuraava nimipäivä Uunolla. Tietysti menimme Uunon luo käymään (sillä aiemmin mainitsemallani veneellä) komeiden kukkapuskien kanssa. Kurjenmiekat ja kaikki ihanuudet olivat juuri kukassa. Alina nauroi, että kyllä se Uuno hänellekin kelpaisi. Liekö vain sanaillut, vai oliko ihan tosissaan. Sitten eräänä keväänä hentoisen tädin värttinäluu oli murtunut ja käsi kipsissä, joten hän tulikin Hesasta jo toukokuun lopulla. Menimme Uunoa auttamaan perunankylvössä ja tietysti tätikin tuli mukaan. Oli oikein ihana alkukesän päivä. Täti kovasti lirkutteli Uunolle ja pahoitteli  kipsattua  kättään, kun ei pystynyt oikein mitään tekemään. Taisi olla sipaissut vähän hajuvettäkin.

-Se niin hittaasti paranoo tuo vanahan immeisen luuvika, totesi Uuno ykskantaan! Tätipä  oli vähän aikaa hiljaa ja se "lempi" taisi siihen tokaisuun laimentua. Olihan se hempeä Alina vähän Uunoa vanhempi. Ei paljon.

Täti tamineissaan

maanantai 17. helmikuuta 2014

Liperiläiset vankikarkurit...

Hei vain Arvoisa Vieraani!


Tässä vähän pitempi tarina, jolle kyllä serkkuni kanssa on jaksettu nauraa. Ehkä siitä helpotuksesta, ettei Uuno-ystävämme kirveenterällään  päässyt kirvelemään aivojamme. Juttu  tuli mieleen aiemmin mainitsemastani hiihtolusikoiden rahankeruulla käynnistä vauraan Ukko-Hiltan luona,  missä saatiin  niitä herkullisia  munkkeja  pyytämiemme pennosten sijasta.

Oli juhannuksen jälkeinen kesä ja meitä tyttöjä  ei oikein yöllä nukuttanut. Luxenburg-radiota aina kuunneltiin. Oli jyrkästi kielletty aitan ovea aukomasta nukkumaan menon jälkeen, jos ei saataisi sitä enää lukkoon ollenkaan.. Miten siis voisimme käydä salaa katsomassa autiota  mökkiä kauempana tuon Hilta-emannuuden vastapäisellä jokirannalla?
 Aitan ovi oli painava ja narisi ja kitisi niin, ettei sitä yöllä uskaltanut avata, jos heräisivät kyselemään.. Lattiasta löytyikin  pari irtonaista lankkua, jotka saatiin ylös seinää vasten. Ja ei kun saunarantaan ja veneelle.
Olipa ihanaa soudella kesäisessä yössä  ja katsoa suviöistä maisemaa vähän toisin silmin. Mikään pahan teko ei mielessämme ollut. Soutelimme varovaisesti parin nukkuvan maalaistalon ohi ja sitten saavuimme noin kahden aikaan sinne kapean  puusillan kohdalle. Jokin traktori yllättäin jyristeli pitkin kylätietä ja hiljeni ylös pihaan.
Sillan  poskessa kyhjötti tuo harmaa tönö ihan vesirajassa. Hiippailimme sitten mökille. Pettymys olikin, sillä sisällä oli vain sortunut kivikasa ja lahonneiden sisään pudonneiden lautojen raoista kasvoi vattua ja horsmaa. Näky oli lohduttoman mitäänsanomaton eikä yhtään satumainen, niinkuin olimme kuvitelleet. Läksimme samantien soutelemaan takaisin kotirantaan päin viholaisten polttelemina..


Vaanpa seuraavana päivänä meidät lähetetiin postille ja kauppaan. Kävikin säkä kun perimmäisen talon Juakko oli tulossa  kaupoilta  ja otti meidät autokyytiin. Ja kas, Ukko-Hiltapa istuikin nyt  etupenkissä. Hän haukotteli sanoen olevansa  hirveän väsynyt .

Roikaleet kuuskytluvulta, vesiväri
Tämä isokokoinen  ihmeellinen armada, kuin parin haaksirikon kokeneena, ruuhetteli yleensä risaisissa rytkyissään pitkin ojan pieliä ja tienvarsia aseinaan viikate, harava ja vesuri, eväinään piimähinkki ja  taskussa ehkä parikin  räjähtävää tykin kuulaa, joten häntä pelkäsimme, Nyt näyttikin  olevan paremmissa vaatteissaan.. Oliko hän äkkiä sairastunut ja lääkäristä tulossa? Enkä ollut koskaan ennen nähnyt häntä missään liikennevälineessä.
Sitten alkoi tulla vuolaasti juttua!
 -Yöllä kun ei saanut nukutuksi ollenkaan. Meidän piti roikaleita vahtia koko viime yö. Musta ja valko lyyssinen mies soutivat  jokea pitkin. Varmaan ne liperiläiset vaaralliset vankikarkurit, mistä oli lehdessä!!  Ei kunnon ihmiset siihen aikaan valvo. Onneksi Uuno tuli just samaan aikaan  suolta  kyntämästä...! Pahat niillä mielessä oli. Veneen omistajille olisi
aamulla käyty sanomassa,  ilmoittavat  poliisille,vene on viety... Etsivät ruokaa tai vaatteita sieltä autiosta mökistä. JOS oisivat vaikka tappaneet, JOS siellä oisi joku ollu.. Vangin paidat  näytti sillä isommalla ukolla  olevan.

Tuossa vaiheessa emännän kertomusta aloimme tuijottaa hämmästyneinä  toisiamme ja tehdä takapenkillä merkitseviä eleitä.. Herrajestas onko täällä ollut liikkeellä myös vankikarkureita, kauheaa! Mutta eipä siinä kaikki:

-Lippahatut niillä oli, tummat housut. Otettiin kaikki tuntomerkit.
 Se  toinen oli vähän pienempi, arveltiin ensin naiseksi, mutta nuorempi mies se oli. Uuno kun katsoi niitä kiikarilla kammarin ikkunasta. Se otti lihakirveen ja tähtäsi jo nurkalta haulikolla ja uhkasi ampua, jos  roikaleet alkavat nousta pihaan. Jos ei saisi osumaan niitä kunnolla,  niin listisi päät lihakirveellä. Niin etteivät heilahakkaan

Meitä rupesi niin kauheasti naurattamaan, ettei meinattu henkeä saada kulkemaan. Samat  vaatteet meillä roikaleilla tänäänkin  päällä. Valkoinen ja musta lakkanailon pusakka, maripaidat, E-liikkeen lippikset ja farkut. Kun jäätiin risteyksessä pois, oli minun heittäydyttävä selälleni maahan ja taottava vesissä silmin palleaani, etten nauruun tukehtunut..
Kyselimme kotona varovasti, oliko lehdessä ollut jotain karkureista. -Onhan  saattanu joku vuosi sitten olla. Ne kun naapurissa tapaavat lukea pari-kolmevuotta vanhoja lehtiä!


keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Se talviurheilusta

Arvoisa Lukija!

Hieman kiireessä jouduin päättämään viime postauksen olympia-tunnelmani. Otsikkokin oli vain sinne päin, sillä yritin kirjoittaa sen " Mietteitä lusikka-kahveilla",  vaan päivitys meni päin honkia ja annoin asian olla, kun tuli apteekkiin lähtö.

Taidankin vaikuttaa jo kirjailija Hans Selolta tuosta otsikosta päätellen. Missähän muuten Selo lienee...

Hiihtokilpailujen lusikkarahat piti 60-luvulla  meidän koululaisten itse kerätä kiertämällä talosta taloon ja mökistä mökkiin. Kilpailut olivat "KovaSana" silloin!
Oli hiihtoloma ja serkku-tyttöni kaupungista  käymässä. Menimme keräyslistan kanssa isoon naapuritaloon toiveikkaina ja jäimme ovenpieliin epävarmoina notkumaan- Talon tytär ei uskaltanut asiaa päättää, vaan kutsui äitinsä keittiöstä hätiin.  Kun Itse pelottava "Ukko-Hilda" sitten saapui, kailotti hän, ettei heiltä kunnan tarpeisiin liikene penniäkään, kun heitäkin jo niin kovasti verotetaan. Mutta syökää nyt niitä paistumassa olevia munkkeja niin paljon kuin haluatte ja kertokaa opettajalle, että anoo itse ne palkintorahat sieltä kunnasta!
Saatiinhan me kasaan sitten  muualta muutamia markkoja.Vastapaistetut munkit olivt kyllä hirmuhyviä, kun aivan koko päivä oltiin laskettu ulkona mäkeä.. Ja ite voitin  sitten isoimman  palkintolusikan, ihme kyllä.

Suo-Orvokki

maanantai 10. helmikuuta 2014

Mietteitä kahvilla ja lusikalla

Heippa!

Myllystäkö mallia ovat ottaneet nämä lumilautailijat. Ensinnäkin ikävää, että ihmisten täytyy loukata itseään olympia-urheilussa toistuvasti. Ainakin Suomen nuori miesjoukkue sai kolotusksen aihetta. Oletetaanko myös kaikkien muiden, jotka eivät halua lukeutua luusereihin ylittävän ja särkevän  itsensä?
Tosin ovathan ihmiset sairastuneet iät-ajat työperäisiin sairauksiin ja on ollut heitettävä lusikka nurkkaan siitä paikasta..
-Sirkuksessa edes käytetään tietääkseni suojavajereita hurjimmissa tempuissa, vaan tiedähän tuotakaan.

Suomen mitali oli tietysti hieno juttu ja kiva tyttö sen saikin.

Se sitten trombin särkemä mylly

lauantai 8. helmikuuta 2014

Ylläytetty "alkaa tekemään"...

Hyvää lauantaita Kaikki, tai ainakin edes muutama!


Olin aamulla kirjoittamassa ystävänpäiväkortteja kun korviini kantautui kammarin puolelta  uutinen: Suomen kielitoimisto on hyväksynyt muodon "alkaa tekemään". Johan nyt on mualima niin mallillaan, että meinasin pudota tuolilta. Alkoi aivan ääneen naurattamaan, vaikka just vähän aikaa sitten hoidettavani oli paiskannut kahvimukinsa pitkin pöytiä ja kieltäytynyt ottamasta lääkkeitään. Kiitos kielitoimisto että pelastitte päiväni. Hyvää viikonloppua siis Sinullekin.


Ylläytetty, piirros

torstai 6. helmikuuta 2014

Metsäkansaa ja peljätyksiä

Hei vain Arvoisa Lukija!

Metsässä  tapaa monia olentoja, jos vain on niitä nähdäkseen. Autioilla aukeilla kulkiessa saattaa näyttää kauempaa katsoessa jonkun liikkuvan ja kohdalle tultaessa siinä onkin vain valon häivähdys, heiluva oksa tai kanto kumollaan maassa. Aina nuo etäiset eivät näytä niinkään lempeiltä vaan enemmänkin pelottavilta ennenkuin selviää, mistä on kyse. Suorastaan on pettynyt kun ei mitään ollutkaan. Ja pakko nauraa taas itselleen ja peloilleen.

Peljätyksiä, vesivärit

tiistai 4. helmikuuta 2014

Talvemme

Noh niin ja Heippa Vuan!

(Sanainen arkku on nyt näköjään lukittu ja avain hukassa)

Tässäpä se VanhastaValamosta tuotu tammen taimi Sonkajan koulun pihassa

lauantai 1. helmikuuta 2014

Paranneltu kuutamo

Lauantaina saunan jälkeen

Sattuipa tällainen tapaus yli kaksi  vuosikymmentä sitten, että lauantai-iltana lähdettiin ravintolaan eräässä kaupungissa ja siellä sitten tapasimme vanhan pikkutakkisen pullean miehen. Hän kertoi olevansa kuvaamataidon lehtori. "Lehtori"oli  aikalailla näkäräisissään ja ylettömästi kiinnostunut siitä, mitä me taas puuhailemme. Kaverini olikin taidemaalari ja kultaseppä koulutukseltaan. "Kaiken huipennukseksi" hän käytti huopahattua, jossa oli joku killutin ja sulka. Vähän huvittavaa sekin.
Lehtori halusi kiihkeästi kommentin hienosta kuutamo-maalauksestaan, jonka kertoi äskettäin valmistuneen. 

Menimme lehtorin kanssa sitten erään vanhan arvostetun oppilaitoksen kulmille.Siinä koulussa hän kertoi jo yli  kolmekymmentä vuotta työskennelleensä. Aloin jo vähän uskoakin  tätä tarinaa, vaikka tuo lehtorin olemus alkuunsa oli kovasti epäilyttänyt. Keskikaupungilla olleeseen asuntoon sisälle tultuamme huomasin paikan olevan niin vintagea, ettei se yksinkertaisesti ole mahdollista muualla kuin museossa. Selvisi että tämä olikin aikoja sitteen kuolleen tädin asunto. Ja miekkonen oli tuon koulun eläkkeellä oleva hauska ja hiprakoiva talkkari.

 Kuutamomaalaus taas oli aivan kauhea ilotulitus  ja kaamea fiasko, johon hän oli työntänyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat öljyvärinsä ja hankkinut sitten kullanväriset hirvittävät  prameat kehykset.
"Lehtori" tarjosi meille  katsastuksen päätteeksi drinksut  ja lupasinkin  yrittää panna kuutamon kerralla paremmaksi tai vieläpä pahemmaksi!

"Parannettu" kuutamo, vesivärit

torstai 30. tammikuuta 2014

Aurinkoista keskitalvea!

Heippa vain!

Näillä kukkasilla, jotka näyttävät vähän heinäkuun liljoilta. mitä kuusikymmenluvulla näkyi monen kammarin ja tuvan ikkuna- amppelissa, toivotan iloa elämäämme! Olen ihan hyvilläni, että pääsin tähän tietokoneelle ja viileään huoneeseen istahtamaan hetkiseksi henkeä vetämään .

Sudittu vesivärein


tiistai 21. tammikuuta 2014

Enemmän yöpilveä kuin ylävirettä

Tervehdys!

Tänään oli meidän kylän Kela-päivä. Vein omaishoitajan kuntotuskurssi-hakemuksen. Paikkoja taisi olla niin monta avoinna, että virkailijalle tuli epäilys, alkaakokaan  koko kurssi. Jos ukkiini olen tullut niin kylläpä on huono ennuste!  Ukkini kohdalla kyse oli  tosin sotainvalidi /veteraani  kuntoutukseen pääsystä ja ikä loppui ennen kuin vihdoin olisi sinne kuntoutukseen päässyt..

Tosin ei tässä nyt ihan maailmanlopun tunnelmat ole, jos ei niin ylävirettäkään. Äskettäin aivohalvauksen saanut omaiseni oli kuulemma käyttäytynyt osastolla  huonosti ja sotkenut partavaahdolla käytävän lattiaa ja tuolinsa ja kieltäytynyt yhteistyöstä mm ottamasta lääkkeensä.. Minkäpä minä sille voin.  No onneksi se  oli ollut vain partavaahtoa eikä muuta peellä alkavaa,  sairaalassa ei ihan mahdotonta sekään.  Pahempaa oli kuitenkin tulossa kun sain  lääkkeet annettua, ne menivätkin  henkeen ja nenästä tuli oikea verenpurkaus ja vuolaasti verta. Siinä menivät sitten ne puhtaammat pyjaman housutkin. Tulipa  mieleen Speden ja Veskun paremmat retkeilyhousut ja siinähän taisi mennä lopulta  retkeilyhampaatkin.. 

Talviyö, vesivärit

maanantai 20. tammikuuta 2014

Hyvää Maanantaita ja neljättä viikkoa tätä vuotta!



Tässäpä pieni kollaasin tapainen ja taidan askaroida niitä vielä lisääkin. Huomasin muuten, että Luostari on häipynyt johonkin bloggerista. Olisin siellä äskettäin pistäytynyt lämmittelemässä.  Nyt kun  on pakkasta meilläkin kolmatta kymmentä astetta.

torstai 16. tammikuuta 2014

Taulun arvoitus

Hei, taas löytyi kysyttävää!


Tällainen taulu vuodelta 1952 Kuopiosta päin. Olisiko peräti torilta lähtöisin? Maalannut K. Hurme, nimessänsä vähän suttua. Roikkuu oven päällä  kallellaan. 
Muistelen jonkun väittäneen tähän kuvaan sisältyvän jonkin jujun, mikä liittyisi ulkopoliittiseen tilanteeseen sodan jälkeisenä aikana... Paasikiven korvaa katsottiin setelistä muinoin, sopivasta kohdasta taitettunahan  ilmestyi näkyviin  hiiri. 
Tämäkö taulu ei sitten yksin suo-ojaa esittäisikään? Että mitäpä tämä sitten esittäisi noin vertauskuvallisesti    K. Hurmeesta en ole enempää kuullut, sen sijaan Viljo Hurme on matrikkeli taidemaalari, jonka signeeraukset ovat sangen sujuvat.


K. Hurme, öljyvärimaalaus


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Iisvesi - Suonenjoki palokunta

Heippa Arvoisa Vieras! Vaihteeksipa vanha valokuva.

Katselin vanhoja valokuvia. Ne jaksavat aina minua kiinnostaa. Löysin nämä luonteikkaat palomiehet kallella kypärin. Ja miksiköhän toisilla on tähti ja toisilla ei? Ja ovatko nämä aikansa älyvaatteet?
Kuvan taakse on edesmennyt iisveteläinen Ikosen Anni kirjoittanut kauniilla käsialallaan kuvassa komeilevan iisvesi - Suonenjoki palokunnan pari vuotta ennen sotia. Iisvesi oli ennen Suomen suurin sisäsatama. Useiden sahalaitosten soho. Tunnistaako  kukaan ketään  näistä sisä-savolaisista palomiehistä?

Kallella kypärin!


http://www.suonenjoki.fi

torstai 9. tammikuuta 2014

Sumuinen päivä

Hyvää torstaita ja sehän on toivoa meille täynnä aina


Eikä tarvinnut matkustaa sumun perässä filmaamaan Lontooseen, vain astua ulos ovesta. Eihän sekään tietysti ilmaista ole, paitsi vanhoissa kotimaisissa filmeissä ehkä puoleen hintaan. Alkoivat vesihiukkaset kuitenkin  hivellä karheaa naamaa ja eteensä ei nähnyt kuin lähinaapurin. No aika komea otus. Mutta tämänkin arvion takana on osaltaan se, että yksin ja uupuneena odottelen ukolle tehtäviä testejä. Onneksi tapasin tänään lääkärin ja keskustelimme pitkään tilanteesta. Samoilla linjoilla ollaan. Aivohalvauksen jälkitila. Vai oliko se jälkisika. Siis armandollani Mauriziolla, eli meijjän Maurilla.

Toivoisin, etteivät ihmiset enää nykyään kuiskuttelisi ja kohottelisi kulmakarvojaan merkitsevästi, kun tietävät tällaisen ketä kohdanneen. Enemmän tähän aina kuitenkin liittyyy intohimoja kuin Sylyvin sappikiviin.
Eipä se paljon varoittele sen enempää kuin kuoppa tiessä, varsinkin jos ollaan Venäjällä, tai on kohonnut verenpaine. saati sitten verisuonten kalkkeuma... Koko elämä on varoitusmerkki?

Sumu, koulukkaiden värit

maanantai 6. tammikuuta 2014

Päähän kunnon sarvet

Minustako japanilainen sarjakuvapiirtäjä?

Hyvät Ihmiset

 Taidan kirjoitella vähän levottomia, mutta tarttuuhan  nuhakin.

Kovaa otsaluuta tarvitsen  minä nyt heti vuoden alusta. Uudelta vuodelta  alkoi taas meillä epätietoisuuden täyteinen  sairaalarumba. Potilas puhuu jo, kokonaan eri asia, mitä sieltä suusta sattuu tulemaan. Ja sanoipa mitä sanoi, osaan ne kaikki jo entuudestaan ulkoa.

Aloin juuri lukea  lehdestä hyvää tarkoittavaa tervehdystä omaishoitajille, se pursusi tähtiä, siunausta, suojelusta, johdatusta, parannusta, kiitollisuutta, ym sädehdintää, niin  että putosin alkuunsa tuosta linnunradasta.  Samalla se  pyjamamies oli jo kiivaasti lähdössä pyörätuolilla ulko-ovea ja synkeää pimeyttä kohti. Vasta oli asetuttu katsomaan televisiota vuodeosaston aulassa. En sitten myöhemmin enää alkanut lukea tuota tervehdystä uudelleen ja loppu jäi varsin hämäräksi. Mitäpä tuosta, olin jo itse sepittänyt juttuun oman liirumlaarumini. 

Onkohan tämä  nyt sellainen vuosi, että kaikki jutut pitääkin aloittaa varmuudeksi lopusta? Josko olisi tinasta katsottu, tulisiko minusta  japanilainen sarjakuvapiirtäjä.

No eihän tuokaan tässä hullummalta kuulosta. Kuppi lämmintä riisiä ja sokerit tasapainoon, niin kylläpä aivot sopivilla välipaloilla pysyvät kunnossa. 

Tonttulakit naftaliiniin! Koululaisvesivärit