Arvoisat pitkämieliset vieraani

torstai 19. syyskuuta 2013

Vilimoonin aarre

Vilimooni-eno

Arvon Vieraat !

Hyvät Lukijat!


Löysin blogini vuoden takaisista jutuista tämän "tapaus Vilimoonin" ja ajattelin julkaista sen uudelleen. Vilimoonihan oli  ykkösiä  lapsena jännittävien kuvitelmieni maailmassa.

Ennenaikaan oli tapana tulla maailmalta lähisukulaisten luo kuolemaan. Myös mummoni luo, minunkin myöheempään syntymäkotiini Aamurantaan, oli palannut hänen veljensä merimies Filemon Kuronen viime vuosisadan alkupuoliskolla. Mielikuvitustani kovasti kiehtoi Filemonin tarina ja saatoin kuvitella tuon kalpean ja kuolemansairaan iso-enon hoippuvan hämärähköstä kamaristaan  tuvan pöydän ääreen  vaivaisia aarteitaan tutkimaan.

Kuvassa Filemon-eno punataudissa, johon hän sitten oli kuollutkin. Kun hän tunsi kuoleman lähestyvän, nähtiin hänen viimeisenä aamunaan tutkivan  metallista arkkuaan, jota oli kuukausikaupalla tarkkaan varjellut päänsä pohjissa kamarissa  sängyssään. Vaivihkaa oli arkussa nähty olevaksi ainakin rahaa ja silkkejä. Viimeisillä voimillaan Vilimooni sitten lähti arkku mukanaan järven takaiselle reissulleen. Hän viipyi  pitkään ja palasi vasta illan suussa tyhjin käsin. 12-vuotias Antti-poika, myöhemmin aikuiseksi päästyään Louhi-laivan kaatuessa hukkunut setäni, oli lähtenyt miehen perään, mutta Filemon käännytti hänet pois piiskaten  ja jatkoi matkaansa loikkimalla pälvestä pälveen, kevättalvi kun oli. Jälkiä ei näin jäänyt, minne hän meni.

Myöhemmin kyläläiset olivat etsineet arkkua yhteisvoimin eikä kukaan kertonut siitä nähneensä jälkeäkään. Ja mekin lapsena vähän kasvettuamme etsimme "Vilimoonin aarretta" Ropan järven takaa kallioilta ja tervahaudalta monena kesänä. Pikkuveljeni oli näreissään kun me häntä  isommat tytöt kannatimme hänellä  painavaa rautakankea. Se olikin tärkeää rekvisiittaa tuossa rituaalissa! Mutta Juha taisikin kuitenkin olla  herrasmies jo ennen kouluun menoa, kun suostui tuota painavaa kapinetta raahaamaan vaikeassa maastossa.

 Arkun arvoitus ei koskaan selvinnyt. Se taisikin olla vain lukittava peltilaatikko, joka löysi uuden omistajan. Ainakin olisi ollut jo puhki ruostunut meidän etsintöjemme aikaan!  Mutta liittyikö tuohon aarteeseen muutakin salaisuutta...
Vilimoonin haudalla pitkan rautatangon päässä olevasta karttaa muistuttavasta metallilevystä siihen maalatut tekstit ovat haalistuneet jo kokonaaan pois. Joitain kymmeniä vuosia sitten erottui vielä selvästi siihen maalattu säkenöivä tähti.

14 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ja jännittävä tarina. Onko nyt varmaa, että aarre on löytynyt? Jospa se vieläkin odottaa löytäjäänsä.
    Ilmeikäs, hieno kuva!

    VastaaPoista
  2. Very nice work with lovely colors.

    Greetings, Joop

    http://joopzandfotografie.blogspot.nl

    VastaaPoista
  3. Älyttömän jännittävä episodi teillä on ollut lapsuudessa. Joka edelleen "kummittelee", koska salaperäinen aarrearkku ei koskaan laimene eikä pienene, vaan ajansaatossa paisuu ja aarteet lisääntyy.
    Vieläköhän siellä kylässä kiertää kadonneen arkun legenda.
    Kuvasi kuvaa hyvin isosetäsi viimehetken tunnelmia.

    VastaaPoista
  4. Hola!! Espero que estés muy bien, me encanta tu blog.
    Abrazos

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen juttu ja mistä sitä tietää mitä arkku sisälsi? Vanhat ukot kun osaavat pitää salaisuutensa...

    VastaaPoista
  6. ...tää Vilimooni kuoli aika nuorena, mutta salaisuuden savuverhossa! Heh heh...

    VastaaPoista
  7. Kiehtova tarina ja vaikuttava maalaus.

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen ja jännittävä tarina joka varmasti houkutti lapsena aarteen etsintään. Upean kuvan iso-enostasi olet maalannut.

    VastaaPoista
  9. Mahtava ja mielenkiintoinen tarina, kaikki vanha ja vanhat tavat ovat niin kiehtovia :) En yhtään ihmettele, että arkun salaisuus kaivelee mieltä...

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen tarina ja eno sinulla, Anne-Riitta:)

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoinen tarina ja kuva! Tämä "uusintojen ottaminen" tietyistä kirjoituksista on kyllä hyvä idea. Täytyypä harkita joskus itsekin. :)

    VastaaPoista
  12. Kiehtova tarina ja hineo kuva. Ajattele, jossakin se aarre odottaa että löytäisti sen ;) Eihän kultarahat ruostu!

    VastaaPoista

Jättämäsi kommentti on Lahjasi minulle!