tiistai 2. heinäkuuta 2013

Päivän tuoppi ja kova käsityö

Heippa!

Onneksi on tänään tuuleskellut ja ihan ollut semmoisen oikean kesän tuntuista, justiisa. Lykkäsin taas pyörätuolia hikipäin ja ottihan tuo voimille ylämäessä. Oisinko jaksanutkaan ilman tuulen apua.
Torilta ostettiin ukkelin kanssa Polka-mansikoita syömätarpeiksi. Mutta  ei Sengan voittanutta, tai vanhoista ns lajikkeettomista puutarhamansikoista puhumattakaan. Kypsiä olivat kylläkin. Vaaaan.

"Nautimme" siinä jossain välissä myös eilen leipomiani mustikkkamuffinseja. Karmeita kiäkkänöitä.  Leipuri taitaa olla vähän ruosteessa.. Juomana oli kylmää maitoa. Maito maistui selvästi apilalle. Äpäreelle siis... Ainakin lehmillä tuntuu olevan jotain uutta purtavaa mausta päätellen. Tällaisia havaintoja siinä tehtiin ja sitten kärrit kipikapi ylämäkeen ja  takaisin sinne vuodeosaston hilpeyteen.

Siitä hilpeydestä pitänee ruveta kirjailemaan jotain muistiin. Sillä eiliset huonekaverin tokaisut saivat minut nauramaan kippurassa pois lähdettyäni. Tosin se  oli huonomuistiselta ihan tahatonta eikä niin virnuiluttanut siellä potilashuoneessa paikalla ollessa..

Tälle päivälle tämä visatuoppi, jonka ukkeli valmisti voimissa ollessaan käsin ilman sorvia. Minusta se on aika kaunis ja luonnollinen esine! Sopisikohan parhaiten piimäveden juontiin helteellä?

Visatuoppi, Maukan puukäsityötä

9 kommenttia:

  1. Parhaat maasikat kasvaa omassa puutarhassa, vaan...
    Visatuoppi on upea, kyllä siitä maistuisi vaikka mikä. Tuskin itse raaskisin käyttää.

    VastaaPoista
  2. Onpahan hieno tuoppi! Siinä on ollu kovertaminen.

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis tuoppi, tuosta voisi juoda vaikka mansikkamaitoa.
    Meillä on omassa maassa polkaa ja se on tosi makea ja hyvä laji, mutta kai se vaatii oman maan, että maistuu.

    Voimia pyörätuolin työntelyyn ja ilon välittämiseen sinne vuodeosastolle.

    VastaaPoista
  4. Polkat ovat meilläkin pakkasessa, talvea odottamassa.
    Tosi hieno tuoppi, raikas vesi maistuisi helteellä.

    VastaaPoista
  5. Komea on tuoppi pakko myöntää. Tuon tekeminen on vaatinut jo taitoa ja hermoa. Jäisi multa tekemättä.

    VastaaPoista
  6. Meikäläinen on niin perso marjoille etten erota mitä lajiketta ne ovat - kaikki ääntä kohti ja varsinkin mansikat :D

    Jumaliste mutta onhan komea tuoppi ja täytyy antaa tunnustus tekijälle - Harryn sanoin: Jäisi meikäläiseltä tekemättä.

    VastaaPoista
  7. Kaunis tuoppi, minä täyttäisin sen kuitenkin kesän kuivakukilla

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kiva huomata sinun nähneen vaivaa ja katsoneen julkaisuni.💖

Blogitekstisuositus

KOVA LUU

  Tässä se parempi jalka Hymniä omaishoitajuudesta Suomessa Tarina on tosi ja lainattu omasta julkisesta fb-kirjoituksestani ...