Arvoisat pitkämieliset vieraani

torstai 30. elokuuta 2012

Mukipää ja elefantti

Jos kahvikuppipäinen mies ratsasti norsulla Dalin maalauksessa,  on miehellä tässä hieman korkeampi päähine.  Ei varmaan edes sama tyyppi. Olisikohan tämä mukipää Dalissa käynytkään?

Mukipäinen ratsastaja, akvarelli

perjantai 24. elokuuta 2012

Soutaa, huopaa

Katoppas kun soutaa!

Veneeseen on päässyt myös musta lammas sekä musta kissa, jotka tunnetusti ovat lajinsa ja alansa viisaimmat. Vaan miten lie nyt, soudetaanko tyttö-parkaa miehelään rantaan asti ilman veneen keikutusta, kun killi jo kurkistelee veteen siihen malliin, mikä tietää yllätyksiä ja äkkinäisiä käänteitä. Kastuvatko kuteet, korjaako hukkumakuolo koko venekunnan vai päästäänkö onnellisesti kotirantsuun saakka?

Yli aaltojen, pastelli

lauantai 18. elokuuta 2012

Koto-fiilis

Syntymä- kotoni muistojen läpi nähtynä

 -Siinä se fiilis, minkä koin joskus pienenä, ehkäpä vain kerran. Hieman autiutta, hieman yksinäisyyttä, hieman pelottavaa, hieman aivan ihanaa!

Aamuranta muistoissani, pastelli

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Vilimoonin aarre


Ennenaikaan oli tapana tulla maailmalta lähisukulaisten luo kuolemaan. Myös mummoni luo, minunkin syntymäkotiini Aamurantaan, oli palannut hänen veljensä merimies Filemon Kuronen viime vuosisadan alkupuoliskolla. Mielikuvitustani kovasti kiehtoi Filemonin tarina ja saatoin kuvitella tuon kalpean ja kuolemansairaan iso-enon hoippuvan hämärähköstä kamaristaan  tuvan pöydän ääreen  vaivaisia aarteitaan tutkimaan .
Kuvassa Filemon-eno punataudissa, johon hän sitten oli kuollutkin. Kun hän tunsi kuoleman lähestyvän, nähtiin hänen viimeisenä aamunaan tutkivan  metallista arkkuaan, jota oli tarkkaan varjellut kamarissa omassa sängyssään. Arkussa oli vaivihkaa nähty olevaksi ainakin rahaa ja silkkejä. Viimeisillä voimillaan Vilimooni sitten lähti arkku mukanaan järven takaiselle reissulleen. Hän viipyi  pitkään ja palasi vasta illan suussa tyhjin käsin. 12-vuotias Antti-poika, myöhemmin aikuiseksi päästyään Louhi-laivan kaatuessa hukkunut setäni, oli lähtenyt miehen perään, mutta Filemon käännytti hänet pois piiskaten  ja jatkoi matkaansa loikkimalla pälvestä pälveen, kevättalvi kun oli. Jälkiä ei näin jäänyt, minne hän meni.

Myöhemmin kyläläiset olivat etsineet arkkua yhteisvoimin eikä kukaan kertonut siitä nähneensä jälkeäkään. Ja mekin lapsena vähän kasvettuamme etsimme "Vilimoonin aarretta" Ropan järven takaa kallioilta ja tervahaudalta monena kesänä. Pikkuveljeni oli näreissään kun me häntä  isommat tytöt kannatimme hänellä  painavaa rautakankea. Se olikin tärkeää rekvisiittaa tuossa rituaalissa! Mutta Juha taisikin kuitenkin olla  herrasmies jo ennen kouluun menoa, kun suostui tuota painavaa kapinetta raahaamaan vaikeassa maastossa.

 Arkun arvoitus ei koskaan selvinnyt. Se taisikin olla vain lukittava peltilaatikko, joka löysi uuden omistajan. Ainakin olisi ollut jo puhki ruostunut meidän etsintöjemme aikaan!  Mutta liittyikö tuohon aarteeseen muutakin salaisuutta...
Vilimoonin haudalla pitkan rautatangon päässä olevasta karttaa muistuttavasta metallilevystä siihen maalatut tekstit ovat haalistuneet jo kokonaaan pois. Joitain kymmeniä vuosia sitten erottui vielä selvästi siihen maalattu tähti.


Vilimoonin aarre, akvarelli